Olisin kiinnostunut kokemuksista otsikossa mainitusta Bemarista. Oon tällä hetkellä vailla menopeliä ja uutta tekis mieli :) Mietiskelin GS-mallejakin, mutta tuskinpa sitä tulee soralla päästeltyä niin paljoa, että R850R ei siitä selviytyisi (eli lyhyitä hiekkatiepätkiä, jos asfalttia ei ole tarjolla).
Ajo olisi siis matkaa maantiellä sekä yksin, että kaksin. Ja tietysti minua kiinnostaa kokemukset saman mallin isommalla koneella varustetuista yksilöistä.
BMW R850R
18
11489
Vastaukset
- ST 800
Minulla oli v. 2000 mallinen. Erittäin hyvä, tukevan tanakka mutta kepeän ketterä! Loistava myös matka-ajossa: ajoin pitkiäkin matkoja lähinnä kaksi päällä´ laukut/ tavarateline täynnä rompetta ongelmitta. Ajoasento sopi tällaiselle selkävikaiselle (välilevyn pullistuna). Pisin yhtäjaksoinen suoritus (tankkaukset pl) oli 25 tuntia, eikä selkä rasittunut nimeksikään.
Pleksivalinnoisssa päädyin kahteen malliin. Bemarin Speedster ja Wunderlichin Vario-Screen. Vaihtelin niitä silloin tällöin. Ilmankin pärjää mikäli nyt ei ihan kortinmenon rajoilla roiku: pleksittömänä toimii 120 km/h saakka.
Kestävä moottori ja huoleton pyörä kaiken kaikkiaan. Ulkomuoto on myös oikean moottoripyörän.
Voin kyllä suositella, vaikka vaihdoinkin ST 800;een viime vuonna.
Jos tuo tuntuu noin ylöjään oikealta tyyppivalinnalta älä epäröi hankintaa suotta.Erittäin mukavaa luettavaa tämä viestiketju!
Itselleni "jäi käteen" kauppareissulla yksilö kolme viikkoa sitten aivan vahingossa v. 2000 33000km ajettu R850R Tämä "pappatunturi" on hyvin todella pidetty kaunis yksilö. Nyt parin tuhannen kilometrin jälkeen fiilikset ovat erittäin mukavat. Ei kaduta yhtään se "vahinko"!
Toi turbulenssi tosin vähän kiusaa mopon omalla plexillä. Nyt kokeilussa on yksi MRA X-creen palikka.
Ajoasennot löytyi hyvin kun penkkin pudotti alimmalle pykälälle ja laittoi eteen pienen korokepalan kiinnitysten alle. Se tappien pudotussarja pitäisi vielä laittaa että mopo istuisi täysin käteen. Siihen vaihteiston kolahteluun yllättävää kyllä tottuu pian ja oppii vaihtamaan laatikon mukaan!
Todella suuri muutos 60-vuotiaalle "papalle" tämä leppoisa mukavan oloinen keppivetoinen pyörä kun viimeinen kokemus kaksipyöräisistä on parikymmentä vuotta sitten ja silloin alla laitettu VFR.
Kunhan ne plexin aiheuttamat kohinat vain saisin kuriin...
- pannari
oli r850r
monta vuotta bmw,nyt pannari ,täytyy kehua 850 paras kaikista(90000KM),kulkee kuin kuin juna,ei ongelmia,peruspyörä vahva,haikea mieli,oli monta vuotta ymp. eurooppaa,muista joka vuosi vaihtaa kaikki öljyt,ei maksa paljokaann,varioscreen mullakin,hmmmm, kaikki pyörteilee jopa pannari,
järkipyörä.vahva,kestää ,kestää,haluan taas uudestaan r850r omistajaksi,tällä hetkellä ajelen pannari vm 07 ja viime kesän km on 21000km,PETTYNYT
OSTA POIS
KAIKEN MAAILMAN HONDAT YM KOKEILLUT MUTTA BMW ON PARAS ,LUOTTAVIN REISSUPYÖRÄ- Vaihtanut
Itselläni oli R850R 2001 kaikki toimi upeasti ja hieno ajaa,mutta rupesi ottamaan päähän vaihteitten kova kolina vaihtaessa.Vaihdoin R1200R ja nyt olen todella tyytyväinen.
- Reiman
Vaihtanut kirjoitti:
Itselläni oli R850R 2001 kaikki toimi upeasti ja hieno ajaa,mutta rupesi ottamaan päähän vaihteitten kova kolina vaihtaessa.Vaihdoin R1200R ja nyt olen todella tyytyväinen.
Minulla oli myös R850R vuosituhannen vaihteessa.Pyörästä jäi mukava maku: leppeä bokseri, hyvä ja mukava jousitus plus tukeva runko.
Ostin siihen Beman oman tuulisuojan. Se kyllä suojasi hyvin, mutta aiheutti kovan kypärämelun.
Huonompaa oli se väännön kuoppa suurimmalla vaihteella juuri 90 km/h nopeudessa. Se aiheutti turhaa vaihtamisentarvetta mutkikkailla perusnopeusteillä. Muuten moottorissa tuntui voima riittävän kahdenkin matkailuun.
Toinen heikkous oli jalkakulma. Omat koipeni pakkasivat puutumaan niin, että välillä piti pysähtyä kävelemään. Saksasta sai aikanaan muistaakseni Wudon "Tieferlegung"-sarjaa, jolla jalkatapit sai alemmaksi. Tuotteen myynti on vaan valitettavasti loppunut.
Ja sitten se Beman helmasynti tai ominaisuus: tasakaasunykiminen. Sitä ei saa täysin pois.
Kuitenkin hyvä pyörä ja ravistaa vähemmän kuin tonnisatku. Kierrosherkempikin vielä. Ja ajamalla ei helposti tätä pyörää loppuun kuluteta. Jonkun verran olen sitä omaani kaipaillut. - kertokaapas
Reiman kirjoitti:
Minulla oli myös R850R vuosituhannen vaihteessa.Pyörästä jäi mukava maku: leppeä bokseri, hyvä ja mukava jousitus plus tukeva runko.
Ostin siihen Beman oman tuulisuojan. Se kyllä suojasi hyvin, mutta aiheutti kovan kypärämelun.
Huonompaa oli se väännön kuoppa suurimmalla vaihteella juuri 90 km/h nopeudessa. Se aiheutti turhaa vaihtamisentarvetta mutkikkailla perusnopeusteillä. Muuten moottorissa tuntui voima riittävän kahdenkin matkailuun.
Toinen heikkous oli jalkakulma. Omat koipeni pakkasivat puutumaan niin, että välillä piti pysähtyä kävelemään. Saksasta sai aikanaan muistaakseni Wudon "Tieferlegung"-sarjaa, jolla jalkatapit sai alemmaksi. Tuotteen myynti on vaan valitettavasti loppunut.
Ja sitten se Beman helmasynti tai ominaisuus: tasakaasunykiminen. Sitä ei saa täysin pois.
Kuitenkin hyvä pyörä ja ravistaa vähemmän kuin tonnisatku. Kierrosherkempikin vielä. Ja ajamalla ei helposti tätä pyörää loppuun kuluteta. Jonkun verran olen sitä omaani kaipaillut.Hienosti tulee juttua ja ällistyttävän positiivista tarinaa saa lukea. Kiitoksia vaan kommenteista!
Vähän pisti mietityttämään tuo jalkojen puutuminen, kun itsellänikin on mittaa lähes 190 senttiä. Toisaalta ajelin Dragstarilla pari kesää ja vähän pidempääkin pätkää, eikä jalat olleet niinkään ongelmana, vaan mieluummin selkä...
Lukemani ja kuulemani perusteella on minulle löytynyt todella varteenotettava vaihtoehto ensi kesälle. Tietysti koeajo, hinta jne. ratkaisee, mutta kuten sanoin, todella positiiviselta vaikuttaa!
- ST 800
Hitto, kun luin nuo muut kommentit iski halvatunmoinen haikeus.
Eräs mainitsi nykimisen. Tosi on,ettei se täysin poistu mutta viimesenpäälle tehdyillä säädöillä - ainakin omassani - tuo minimoitua niin paljon, etten siihen kiinnittänyt suurtakaan huomiota. Ainut "häiritsevä piirre" oli sivistynyt moottoriääni. Tämän takia laitoin uuuteen pyörään Akron putken - nyt päpättää mainiosti.
Tehot riittää mainiosti, pyörällä pystyy ajamaan 160 km/h vaikka maailman tappiin saakka - ellei kortti ole hyllyllä.
Ennen ST:hen siirtymistä testasin uusimman nakuR:n (1200) ja täytyy sanoa, että jos hinta olisi ollut edukkaampi, seisoisi se nyt tallissani. Mutta STmalliin olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen (jottei tule väärää kuvaa). Periaatteeni on se, että pyörä ostetaan uutena ja auto käytettynä ja emäntä ..... - tää Rotaxin
Onko tuo BMW Rotaxin koneella, joka tehdään Kiinassa Loncin tehtaalla?
- kinalainen
Kaikki Beman boxerit on valmistettu Kiinassa Loncin tehtaalla jo vuosikymmenet. Etkös tuota tiennyt?
- luulin
kinalainen kirjoitti:
Kaikki Beman boxerit on valmistettu Kiinassa Loncin tehtaalla jo vuosikymmenet. Etkös tuota tiennyt?
Luulin, että vain nämä uudet pienimmät ovat tehty Kiinassa. Nyt tiedän enemmän, kiitos.
- älä usko
luulin kirjoitti:
Luulin, että vain nämä uudet pienimmät ovat tehty Kiinassa. Nyt tiedän enemmän, kiitos.
Ei kaikki pidä paikkaansa mitä joku tänne nettiin kirjoittelee.
- tätäkään?
luulin kirjoitti:
Luulin, että vain nämä uudet pienimmät ovat tehty Kiinassa. Nyt tiedän enemmän, kiitos.
Niin, pojuseni, lisäänpä sinun tietojasi;
Harley on siirtänyt kaiken varuste- ja varaosatuotantonsa Pakistaniin.
Amerikassa valmistetaan enää vain ja ainoastaan V-Rodia jonka osista
lähes kolmannes tulee kuitenkin Harleyn pakistanilaisilta ja vietnamilaisilta alihankkijoilta.
Näin maailma muuttuu - Eskoseni! Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. - luulin
tätäkään? kirjoitti:
Niin, pojuseni, lisäänpä sinun tietojasi;
Harley on siirtänyt kaiken varuste- ja varaosatuotantonsa Pakistaniin.
Amerikassa valmistetaan enää vain ja ainoastaan V-Rodia jonka osista
lähes kolmannes tulee kuitenkin Harleyn pakistanilaisilta ja vietnamilaisilta alihankkijoilta.
Näin maailma muuttuu - Eskoseni! Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.että se olisi visusti liikesalaisuus.
Toisaalta; eihän valmistusmaalla ole heille väliä. Pääasia on mitä tankissa lukee. - Vili Vesterinen
No onkos tullut kesä myös pikkulinnuille ja laita...............
Komisii komsaa
- hankin bemarin
Kyseisellä r850r:llä on tullut ajeltua viime juhannuksesta asti (mitä nyt talvella pyörä seisoo tallissa... ;-))
Vuosimalli on vanhempi: -95. Alle 50t. oli ajettu silti - tai niin mittarin ja huoltokirjan mukaan. Oikein hyvä peli on ollut - olen tyytyväinen!
Hitusen silloin tällöin pitää laittaa moottoriöljyä, mutta kuten bemaristit ovat minulle opettaneet, se on boxerin ominaisuus, ei vika. Kuuluu siis asiaan.
Absitkin löytyy pyörästä ja kyllä olen niihinkin tyytyväinen, vaikka ovatkin 'vanhaa' järjestelmää. Ovat uudet varmasti kehittyneet vielä paremmeksi, mutta tämä vanhakin toimii hienosti. Jos huvittaa, absit voi kytkeä pois ja ajaa ilman, mutta eipä ole ollut sellaiseen tarvetta.
Satulan matalimmassa asennossa jalat jäävät sen verran koukkuun, että loppujen lopuksi mukavinta on ollut pitää satula yläasennossaan, vaikka en ole kuin 172cm pätkä. Jalat onneksi vielä yltävät maahan liikennevaloissa odottaessa ;-)
Olen ajanut yli 1400km yhtenä päivänä ja ainoa moite onkin että satula on hieman kova, ainakin minun pyörässäni - perskannikat vähän puutuvat näillä matkoilla. Suunnittelinkin laittaa pehmustetut pyöräilyhousut seuraavalle pitkälle reissulle alle - muuten ajoasento on hyvä ja sitä jaksaa painaa.
Pyörä on toiminut 100% luotettavasti. Ei mitään vihjeitäkään että meinaisi jättää tien päälle. Perille pääsee!
Bemarin oma pleksi on suojana, toimii hyvin eikä ravista kypärää, mutta pyörteitä on silti sen verran että melua tulee... Tulpat korviin tulee sitten laitettua jos vähänkin pidemmälle lähtee.
Kulutus on ollut n. 5-5,5 litraa sadalla, paitsi jos paljon moottoritietä niin alkaa olla 6 litran luokkaa...
Ensimmäinen huolto minun omistuksessani on toukokuussa edessä. Saa nähdä miten paljon Kuvan Mp Jyväskylästä siitä pistää maksamaan.
Pyörä kiihtyy ja kulkee minun makuuni ihan riittävästi, eikä sen puolesta ole tarvetta vaihtaa tehokkaampaan. Onpa kestävämpi kun ei ole kiristetty viimeiseen tappiin. Vaimo ei välitä moottoripyöräkyydistä, joten yksikseen enimmäkseen ajelen. Kyllä tämä kaksi ihmistäkin silti hyvin kantaa ja kuljettaa.
Ensi kesänä, ehkä, ajelen etelä-eurooppaan tällä 14-vuotiaalla teinillä. Matkarahaa tässä yritän saada säästöön, toivottavasti onnistuu!
Kyllä minusta on tämän pyörän myötä tullut Bemujen kehuja - tuskin enää vaihdan muuhun merkkiin... Bokseri se olla pitää...
Muistan kuinka nuorena ala-asteikäisenä kloppina pidin bokseribemareita rumina... Niin se aika muuttaa mieltä. Nyt juuri bokserikoneessa on sitä jotain! - takalaukku
Onko missään myynnissä R850R:n omaan tavaratelineeseen sopivaa kovaa takalaukkua?
Sain tietää, että esim. Kappan laukkuun pitää ostaa Kappan oma peräteline.
Osaako joku kertoa, mistä etsiä tai tilata? - ex bmw 635csi
Mitenkäs on?
Voiko tällainen reilu 30v nuorimies ajella tällaisella pyörällä?
Kovasti on vanhojen miesten kehuja pyörästä.
Itsellä ei ole ollut kuin mopo aikanaan ja nyt haluan pyörän, jolla voi ajaa:
-työmatkat (tavaraa mukana)
-soratiet
-kaksistaankin
-moottoritietä nopeasti
-ja tietenkin pikku mutkateitä.
Olen miettinyt Hondan cb 750 mallia, mutta jotenkin tämä r 850 r tai k 75N on pinttynyt päähän? Onko mitään järkeä käyttöpyöräksi?
Matkaenskaa mietin ensin, mutta ehkä se ei ole mitä haen. Enska pyörä sitten erikseen:)
Kiitos ja kuulemiin. - Anonyymi
Mulla on 2000 mallinen r850r eikä ole ollut mitään vikoja. Ainoastaan huollon jälkeen oli jääny tiivisteet huonosti kampiakselissa mutta sen ne korjasi.
Tavalliset 15-45 öljyt vaan ja menoksi.
Kovissa nopeuksissa jousitus kä vähän huteraksi(140 plus.).
Hyvät orkkislaukut ja joku takalaukku, jouduin poraamaan takatelineeseen kaksi pultin reikää aukkoihin.
Ajetti 102000.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113585MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691896Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja621014Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768