En kaipaa saarnausta, vaan vinkkejä ja kokemuksia kuultavaksi.
Vauva herää 2-4 kertaa yössä, nukahtaa klo:10-11 välillä ja aamulla noustaan 9-10 aikaan. Pullosta ei ole velejä kovin syönyt, eikä korvikkeita. Nukahtaa rinnalle ja yöllä nukahtaa myös yleensä vain, kun saa rinnan suuhunsa ja nukkuu siis äidin vieressä. Hyvin takertuvainen lapsi on muutenkin, ei viihdy itsekseen..
Äiti väsynyt huonoista yö unista. Mikä neuvoksi?
Vauva herää 2-4 kertaa yössä, nukahtaa klo:10-11 välillä ja aamulla noustaan 9-10 aikaan. Pullosta ei ole velejä kovin syönyt, eikä korvikkeita. Nukahtaa rinnalle ja yöllä nukahtaa myös yleensä vain, kun saa rinnan suuhunsa ja nukkuu siis äidin vieressä. Hyvin takertuvainen lapsi on muutenkin, ei viihdy itsekseen..
Äiti väsynyt huonoista yö unista. Mikä neuvoksi?
Vastaukset 12
Vanhimmat
lapsi nukkui aikaisemmin yhdessä välissä vieressä paremmin, kuin nykyään. Heräsi/herätti vain kerran yössä.. Nyt nukkuu yhtä huonosti kuin joskus eka kuukausina. Hampaita on puhjennut jo 6.
ja hyvin samanlaista, paitsi että heräilee vielä useammin. Yhtenä yönä nukuin ehkä parisen tuntia...Enpä jaksa siirtää aina omaan sänkyyn ja yötissistä pitäisi varmaan jossakin vaiheessa vierottaa kun omat voimat/tahto palautuvat. Musta tuntuu, että oma poikani on levoton siksi, että on oppinut paljon uusia taitoja. Yölläkin höpöttää sanoja. Myös eroahdistus parhaillaan meneillään ja päivälläkin kovin minun perääni. Päivisin osoittaa kiljumalla, itkemällä ja huutamalla jos jokin asia ei mene niinkuin haluaisi. Ja välillä aika rankkaa on kun tuntuu, että haluaa olla nahassa kiinni. Itse ajattelen tässä olevan tosiaan paljon lapsen omaan kehitysvaiheeseen liittyvää levottomuutta. Itse ajattelin katsoa tuota nukkumishommaa tuonne vuoden ikään asti ja sitten ryhdyn "toimenpiteisiin" jos yöt eivät rauhoitu.
Hei, kuulostaa tutultu tuo. Mulla tyttö nukkuu edelleen vieressä, on jo yli 2 vuotias, ja on aina nukkunut hyvin. Jossain tuossa vuoden tienoilla oli meillä kanssa jakso että tyttö heräili yöllä ja tahtoi tissiä. Se oli ihan vaan opittu tapa/mukavuuden halua, koska kun päätin että enää ei yöllä tissiä saa niin kahden yön jälkeen unohtui koko juttu ja tyttö alkoi taas nukkumaan täysiä öitä. Toki ne kaksi yötä olivat hermoja raastavia, kun tyttö itki ja kiukkusi, mutta siinä vaan piti itse pysyä tiukkana ja jämäkkänä. Eli siis jos lapsi ei selvästikään herää nälkäänsä, niin suosittelen että et vain anna tissiä, annat vaikka mukista vettä tms. Ja hankit itellesi korvatulpat, niin sitä lapsen kiukkuitkua kestää vähän paremmin. Ja sitten vaan kaikki muut tyynnytyskeinot käyttöön, mikä nyt teillä toimiikin, silittely, laulu...
Tsemppiä vaan, ja se että lapsi nukkuu sun vieressä ei välttämättä mitenkään liity siihen että heräilee öisin. Tiedän monia lapsia jotka ovat aina nukkuneet omassa sängyssään ja siltikin heräilevät öisin syömään... Eli jos susta ja lapsesta tuo järjestely tuntuu hyvältä niin mitä sitä turhaan muuttamaan. Toki voit tietty kokeilla mitä vaikutusta on omassa sängyssä nukkumisella yöuniin, jos siihen on mahdollisuus....
tavat ja mallit opetat.lapsi ei tajua vaatia mitään,ennenkuin huomaa että hommat menee hänen suunnitelman mukaisesti.
kannattasko antaa sen miehen nukkua siin vieres ja lapsen omassa sängyssä.
ihan dillee sakkia täälläkin..huh.."mikähän on syy kun vauva ei nuku kun vieres...!!!" huokaus..
Tästä asiasta tulee nyt taas järkyttävästi kakkaa niskaan perhepetien ja muiden pehmokeinojen kannattajilta, mutta en ole itsekään koskaan ymmärtänyt miksi lapsi nukkuu vieressä. Vanhempien sänky on vain heitä varten, ei ketään muita. Itse laitoin lapseni puolivuotiaana omaan huoneeseen ja hyvin on mennyt, ei lapsi kaipaa sellaista mihin ei ole tottunut.
Teollistuneiden länsimaiden erääksi ongelmaksi on noussut ilmiö, jota kutsutaan ”kateissa olevaksi vanhemmuudeksi”, tai ”varastetuksi vanhemmuudeksi”. Vanhemmat eivät osaa toimia lastensa kanssa ilman oppaita ja ohjeita, lasten hoitamisesta ja kasvattamisesta on tullut asiantuntijavetoista. On myös paljon normiksi muuttuneita lastenhoito- ja kasvatuskäytäntöjä, jotka eivät perustu vauvan tai lapsen parhaaseen, vaan aikuisten tehokkuutta korostavaan ajankäyttöön ja varhaisen itsenäisyyden vaatimuksiin.
Sikiön olosuhteet kohdussa ovat pysyneet samanlaisina kuin muinaisilla esi-isillämme, sen sijaan ulkopuolinen maailma on muuttunut paljon. Vauva ei syntyessään tiedä muutoksista mitään, hän ei erota syntyykö kivikaudelle vai 2000-luvulle. Vauva syntyy vaistojensa varaan, syliin otettavaksi. Se on paikka, jossa hän osaa olla. Vauvalle sylistä pois joutuminen on hylkäämistä ilman toivoa. Se on hänelle elämän ja kuoleman kysymys, olla turvassa, tai tulla pedoille jätetyksi.
Yhdessä nukkuminen tahdistaa vauvaa
Vauvat nukkuvat parhaiten äitiensä läheisyydessä, koska heidän tarpeensa tulevat näin nopeammin tyydytetyiksi ja he ovat rentoutuneempia. Vauvojen uni on ensimmäisten 3-4 kuukauden aikana hyvin erilaista kuin aikuisten, esimerkiksi REM-unen osuus on suurempi kuin aikuisilla. Vauvan kypsymättömät aivot eivät aluksi osaa säädellä hengitystä, joka vaihtelee erilaisten unijaksojen mukaan, mutta vauvat osaavat kyllä mukauttaa hengityksensä äidin hengityksen ja unirytmin mukaiseksi. Kyvyllä saattaa olla kätkytkuolemia ennaltaehkäisevä vaikutus, yksin nukkuvilla vauvoilla hengityksen "tahdistaja" puuttuu. Yksin nukkuvat vauvat vaipuvat syvempään uneen ja heidän yhtäjaksoiset unijaksonsa ovat pidempiä kuin yhdessä vanhempien kanssa nukkuvilla vauvoilla.
Jos äidin ja lapsen unirytmi on sama, äiti ei väsy kohtuuttomasti, koska hän havahtuu yöllä ruokkimaan vauvaansa molempien unen ollessa keveimmillään. Yösyöttöihin ei kulu paljon aikaa, ja äiti saa nukuttua pidempiä yhtäjaksoisia unijaksoja.
Terveiden pienten lasten uniongelmat ovat länsimainen ilmiö. Vauva itkee ja on levoton öisin, jos hän joutuu nukkumaan kaukana vanhemmistaan. Vauvan maailma on tässä ja nyt, hän ei osaa odottaa. Vauva ei voi lohduttautua ajatuksella "äiti tulee pian takaisin", koska elää vain hetkeä, jolloin on täydellisen yksin ja vailla suojaa.
Aikakäsitys kehittyy hitaasti. 5-vuotias osaa odottaa seuraavaan päivään, 10-vuotias pystyy odottamaan "seuraavaan synttäriin", ja vasta aikuisena ihminen pystyy suhteuttamaan pidempiä ajanjaksoja koko elämäänsä nähden.
Perheen nukkuminen yhdessä on tavallista suuressa osassa maailmaa ja useissa erilaisissa kulttuureissa. Vain teollistuneissa länsimaissa perheenjäsenet nukkuvat erillään.
Valkoihoisten amerikkalaisvanhempien ja guatemalalaisten maya-intiaanien jälkeläisten vauvojen nukkumistavat poikkeavat huomattavasti toisistaan. Maya-vauvat nukahtavat silloin kun heitä alkaa nukuttaa ja nukkuvat yhdessä äitinsä kanssa. Isä ja perheen muut sisarukset nukkuvat lähellä tai samassa vuoteessa. Äidit eivät pidä lukua yöimetyksistä, koska eivät häiriinny niistä.
Amerikkalaisista äideistä melkein kaikki joutuvat valvomaan öisin vauvoja hoitaessaan. Suurin osa vauvoista nukkuu omassa sängyssä alusta saakka ja 6 kk ikään mennessä melkein kaikki vauvat on yleensä siirretty nukkumaan omaan huoneeseen. Vauvojen nukuttamiseen käytetään runsaasti aikaa sekä erilaisia apuvälineitä ja kikkoja: kehtoja, iltasatuja, yövaatteita, peseytymisrituaaleja ja leluja.
Maya-vanhemmat järkyttyvät kuullessaan, että amerikkalaisvauvat jätetään yksin nukkumaan, kun taas amerikkalaisvanhemmat uskovat, että yhdessä nukkuminen saattaa olla vahingollista lapsen henkisen kehityksen kannalta, ja vieressä nukutetusta lapsesta ei tule riittävän itsenäistä.
Loput artikkelista:
http://blogit.hernekeppi.fi/index.php?itemid=49
Kuinka moni aikuinen haluaa nukkua yksin? Jos aikuinen nukkuu toisen ihmisen kanssa, miksi oletetaan, että vastasyntynyt, joka ei edes välttämättä vielä ymmärrä olevansa äidistään erillinen olento, haluaisi nukkua yksin?
Käsitykset unesta ja vastasyntyneistä poikkeavat radikaalisti eri kulttuureissa. Länsimaissa ajatellaan, että jo ihan pientä vauvaa on syytä koulia jotta hänestä kasvaisi itsenäinen ja reipas. Esimerkiksi maya-kulttuurissa vauvaa ei kasvateta itsenäisyyteen, koska ajatellaan, että vauvasta on vain huolehdittava, eikä häntä sen kummemmin tarvitse opettaa ennen kuin hän oppii kommunikoimaan. Länsimaissa uni koetaan yksityisenä rauhoittumisen tilana, mayoille ja japanilaisille yksinnukkuminen on koettelemus. Länsimaissa perheiden yhteisnukkumista pidetään outona ja jopa syntisenä, kun taas muissa kulttuureissa länsimaista tapaa nukuttaa lapset yksin pidetään vanhempien vastuuttomuutena ja jopa eräänlaisena laiminlyönnin muotona.
Antroplogi ja unitutkija James Mckenna kiinnostui vauvojen unesta jo vuonna 1978. Siitä lähtien hän on tutkinut millaista vauvojen uni on ja miten vauvat parhaiten nukkuvat.
Hänellä on yksi ainoa ohje kaikille vanhemmille: "Nukkukaa lastenne kanssa!", ja paljon tätä ohjetta tukevaa tausta-aineistoa. McKenna on tarkkaillut vähintäänkin satoja äiti-lapsipareja unilaboratoriossaan ja on havainnut saman kaavan yhä uudelleen ja uudelleen.
McKennan mukaan vauvojen unta säätelee samassa huoneessa ja sängyssä nukkuvien hengitys, vauva tahdistuu äidin (yleensä vauvan vieressä nukkuja on äiti) hengityksestä ja liikkeistä. Tämä ilmiö saattaa olla yhteydessä kätkytkuolemiin, joskin niihin vaikuttavat todennäköisesti lukuisat muutkin tekijät. On kuitenkin viitteitä siitä, että joissain tapauksissa yksin nukkuva vauva saattaa vaipua liian syvään uneen, koska hänellä ei ole vierellään "tahdistajaa".
Loput: http://blogit.hernekeppi.fi/index.php?itemid=204
Ihmislajille on olemassa ”jatkumo”, luonnollinen elämäntapa, jota ihmislajiin syntyvä lapsi lajinkehityksen lakien mukaan odottaa. Meidän länsimaisessa lastenhoidossamme on vain menty oudosti metsään ja harhauduttu tästä: lapsi, joka odottaa saavansa ensimmäiset elinkuukautensa olla iho ihoa vasten, sylissä, kannettuna, lähellä ihmisen sydämensykettä, luonnollisessa liikkeessä, pannaankin yksin makaamaan ja pahimmassa tapauksessa jätetään huutamaan peitolla vuorattuun koppaan tai liikkumattomaan sänkyyn. Lapsen lajinmukaiset odotukset ja todellisuus eivät kohtaa toisiaan: kohdun ulkopuolella todellisuus onkin aivan muuta kuin mitä lapsi geeneihinsä ohjelmoidun kehityslinjan mukaan odottaisi.
Liedloff siis kritisoi meidän länsimaista lastenhoitokulttuuriamme kovin sanoin siitä, miten vaistoista vieraantunutta se on. Äidit ehkä vaistoavat, mikä olisi oikein pienen vauvan kanssa – mutta eivät uskalla luottaa omaan vaistoonsa. Voiko varhaista ”sylivaiheen deprivaatiota” sitten paikata enää myöhemmin lapsuudessa? Liedloffin mukaan pikkulapset hyötyvät valtavasti siitä, että he saavat tulla syliin, syleihin, aina kun tahtovat, ja nukkua vanhempiensa sängyssä näiden kanssa.
Yleensä lapset jo melko pian, saatuaan läheisyyttä kyllikseen, haluavat omasta aloitteestaan siirtyä omaan sänkyyn. Liedloffin mukaan alusta asti ”perhepedissä” nukkuneet lapset yleensä haluavat siirtyä omaan sänkyyn kahden vuoden paikkeilla. Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apliedloff.html
Ruotsalainen lääkäri ja käyttäytymistutkija Tomas Ljungberg kirjoittaa vihkosensa alussa, että käsitys siitä, miten lapsia tulisi hoitaa, on vaihdellut eri aikakausina ja eri kulttuureissa paljon. Välillä on oltu sitä mieltä, että lapsi on jätettävä omiin oloihinsa, jotta hän kehittyisi itsenäiseksi. Välillä taas väitetään, että lapsi voi parhaiten, kun saa olla fyysisesti lähellä aikuista. Toisinaan on suositeltu imetystä neljän tunnin väliajoin, toisinaan taas lapsentahtista imetystä lapsen oman halun mukaan. Joskus lapsia on imetetty useita vuosia, joskus imetys lopetettu jo parin kuukauden jälkeen. Mistä voimme tietää, mikä on oikea tapa, jos vaistomme eivät sitä kerro?
Ljungberg etsii ja esittelee luonnollista, luonnonmukaista tapaa hoitaa lapsia. Hän tutkii ihmisen biologista alkuperää, ja perustelee biologian, humaanietologian ja evoluutiopsykologian avulla sitä, mikä tapa hoivata jälkeläisiä on ihmislajille luontainen.
Ljungbergin mukaan yhteiskuntamme on pahasti vinksahtanut ja vieraantunut. Monet pulmat lasten kanssa vältettäisiin, jos etsittäisiin luonnonmukaisempaa tapaa olla lasten kanssa. Vihkosensa lopuksi Ljungberg listaa näitä tapoja. Mitä nykyäiti tai -isä voi yrittää tehdä? Voi esimerkiksi, Ljungberg kirjoittaa, yrittää olla tunteva ja herkkäkuuloinen lapsensa viestien suhteen. Kiirettä olisi hyvä välttää ja antaa aikaa vanhemman ja lapsen tunnesuhteen muodostumiselle. Vanhemman pitäisi olla lapsen saatavilla – myös kantamista Ljungberg suosittelee, kun lapsi on pieni. Samoin hän suosittelee nukkumista yhdessä lapsen kanssa.
Viimeiseksi hän vielä kehottaa - erilaisten oppien ja teorioiden sijaan - vanhempia kuuntelemaan sisintään ja omia tunteitaan. ”Kun seuraamme omia tunteitamme, seuraamme biologisia juuriamme ja annamme lapsillemme luonnollisemman ja alkuperäisemmän elämän alun”, hän kirjoittaa. Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apljungberg.html
Deborah Jackson, Three in a bed
Deborah Jacksonin ote on henkilökohtainen ja käytännönläheinen. Hän kirjaa omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan kolmen lapsen äitinä. Aiheena on elämä lapsen kanssa, kaikkineen, ei pelkkä perhepeti. Jackson kirjoittaakin, että häneltä kysyttiin ihmetellen: aiot siis täyttää kokonaisen kirjan lapsen kanssa nukkumisella? Kyllä, yli 300 sivua
Kirjaa lukiessa alkaa tosiaan vaikuttaa päättömältä se, millaisia ponnistuksia länsimaiset vanhemmat suorittavat yrittäessään saada vastasyntyneen tai pienen vauvan nukkumaan omassa sängyssään. Jackson käy läpi tutkimuksia, joiden mukaan läheisyys on elintärkeää vastasyntyneelle vauvalle: iho, äidin läsnäolo ja kosketukset. Ilman näitä vauva kärsii, sen kehitys hidastuu. Tämä tiedetään, samoin se, että huutaessaan lapsi ei suinkaan harjoita keuhkojaan (kuten Viktorian ajan Englannissa väitettiin).
Läheisyys ja ihokosketus on lapselle elintärkeää, ja Jacksonin siteeraaman asiantuntijan mukaan vauva tarvitsee äidin läheisyyttä vielä enemmän yöllä kuin päivällä; enemmän pimeässä kuin valoisan aikaan. Kosketuksen kautta vauva saa ensimmäiset havaintonsa maailmasta – pienen lapsen näköaisti on vielä rajoittunut.
Jacksonin mukaan vanhempien olisi tärkeää tarkkailla lasta, niin että he näkevät, milloin lapsi viihtyy itsekseen ja tuntee olonsa hyväksi itsekseen nukkuessaan. Läheisyyttä kaivataan, jos lapsi itkee, sätkii jalkojaan turhautuneena, on levoton tai ei kykene rentoutumaan.
Käy muun muassa selväksi, että yöheräily ja uniongelmat ovat harvinaisempia niissä ympyröissä, joissa vauvat nukkuvat vanhempiensa vieressä. Eli paradoksaalisesti tapa erottaa vauvat vanhemmistaan, jotta vanhemmat saisivat nukkua rauhassa, aiheuttaakin usein päinvastaista.
”Miksi ihmeessä ammattilaiset ovat niin huolestuneita toisista tavoista, mutta eivät toisista ollenkaan. Me puemme vauvalle vaipat ja tiedämme, että niistä päästään kyllä eroon siihen mennessä, kun lapsi täyttää kolmekymmentäviisi. Silti vauvojen, jotka tuuditetaan uneen tai otetaan vanhempien sänkyyn nukkumaan, uhkaillaan jäävän loppuiäkseen riippuvaisiksi. Älkää vain rakastako niitä liikaa tai ne rupeavat vaatimaan sitä.”
Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apjackson.html
"En ymmärrä, mistä se johtuu, mutta viime aikoina häntä on ollut vaikea saada nukahtamaan. Ja juuri kun saimme vihdoin hänelle oman sängyn ja oman, rauhallisen huoneen".
Tilanne on vanhemmille yllättävä. He ovat pettyneitä, eivätkä ymmärrä, mikä on pielessä. Entisessä asunnossa ei ollut lainkaan erillistä lastenhuonetta. Lapsi nukkui päiväunensa kantokassissa keittiön lattialla, eikä siellä kaikesta hyssyttelystä huolimatta todellakaan ollut hiljaista. Mutta nyt, kun lapsi voisi vihdoin nukkua rauhassa omassa huoneessaan, nukahtamisesta ei tahdo tulla mitään. Aikuiselle erillinen rauhallinen huone on varmasti oikea nukkumisympäristö, mutta pienellä lapsella on toisenlaiset tarpeet. Hänelle hiljaisuus ei ole missään nimessä nukahtamisen edellytys. Hän saattaa ottaa tyytyväisenä nokoset isänsä sylissä keittiön pöydän ääressä, vaikka koko perhe käy äänekästä keskustelua. Tilanteet puhuvat puolestaan.
Lapsi ei välttämättä kaipaa hiljaisuutta ja rauhaa, vaan tärkeää on, että hän aistii lähellään turvallisuuden tunnetta välittävän ihmisen. Silloin hän nukahtaa helpommin ja voi muutenkin paremmin.
"En voi poistua huoneesta minuutiksikaan ilman, että hän tulee levottomaksi tai alkaa itkeä. Anni on hemmoteltu piloille."
Ajatus itsekkäästä lapsesta, jolle pitää mahdollisimman varhain opettaa, ettei aikuisia saa "pompottaa", on ollut ja on yhä monien kasvatussuuntausten ohjenuora. Mutta on syytä muistaa, että imeväisikäiselle esineet ja tietysti ihmiset ovat olemassa vain silloin, kun hän pystyy havaitsemaan ne omilla aisteillaan. Lasta hoitavien ihmisten läheisyys tarjoaa hänelle turvaa, varmuutta ja rauhaa ja niiden vaikutus tuntuu vauvaiän jälkeenkin. Jatkuvan läheisyyden ja kosketuksen kaipuu on vauvaikäisen perustarve. Vasta noin 9 kk iässä esineet ja ihmiset ovat lapselle olemassa myös silloin, kun niitä ei voi nähdä, kuulla tai koskettaa. Vasta tässä vaiheessa lapsella on edellytys ymmärtää vanhempien huolenpidon jatkuvan myös heidän ollessaan poissa lapsen luota.
Ensimmäisten ihmisiksi luokiteltavien esi-isiemme elämäntapaa luonnehti jatkuva liike. Kun matkaa taas jatkettiin, lasta kannettiin mukana.
Lajimme historiassa yksinjääminen tarkoitti lapselle sitä, että äiti oli lähtenyt pois, hänet oli hylätty - kyseessä oli siis hengenvaarallinen tilanne, josta lapsen oli pyrittävä pois kaikin mahdollisin keinoin. Vastasyntyneen tarpeet voidaan nähdä tärkeinä sopeutumina, jotka ovat taanneet ihmislajin säilymisen.
Niinpä nykyäänkin pikkulapsi kokee tilanteen pelottavana, jos hän ei havaitse mitään merkkejä vanhempien läsnäolosta. Kun lapsi parkaisee jäätyään yksin huoneeseen, hän pelkää tulleensa hylätyksi. Itkun tarkoitus on kutsua paikalle luotettava ihminen.
(Kirja: Lapsi kaipaa kantamista, kirjoittanut Evelin Kirkilionis)
Juuri näitä fanaatikkoja tarkoitin :) Minun lapseni tulee tuosta paasauksestasi huolimatta nukkumaan omassa huoneessan, enkä todellakaan ole yhtään sen huonompi äiti kuin perhepetijeesustelijat, eikä minulla ole vanhemmuus hukassa. Päinvastoin, olen energinen ja pirteä äiti, kun saan itsekin nukkua yöni rauhassa.
perhepetiä niin leimataan fanaattiseksi?
Minun lapseni nukkuu perhepedissä ja olen energinen ja pirteä äiti kun saan nukkua yöni hyvin.Että kyllä voi perhepedissäkin myös äiti nukkua hyvin:)
Meillä oli aika samanlaista tuossa pari viikkoa takaperin. Tyttö (11kk) nukkui aina yhteen asti omassa sängyssään, jonka jälkeen alkoi heräillä parin tunnin välein. Joulu aaton attona sanoin sitten miehelle ( sanoin = itkin hysteerisesti) etten enää jaksa yhtään tällaista yötä. Nyt alkaa meillä yötissivieroitus. Kaksi yötä mies kantoi aina tytön takaisin uneen. Kolmantena ja neljäntenä yönä riitti jo kevyt silittely.
Nyt tyttö menee unille klo 9 ja herää itkeskelemään yleensä 5-6 maissa, jolloin tyynnytellään takaisin unille. Aika tarkkaan kahdeksalta herää hyvin iloisena äitiä ja isosiskoaan herättelemään.
Meidän neiti on myös hyvin takertuvainen ja tissi on ollut alusta asti aivan maailman tärkein asia. Yritimme jo aiemminkin syksyllä vieroittaa yöimetyksestä, mutta silloin ei onnistunut. Tytön kasvu on ollut pysähdyksissä kesästä asti, joten en oikeastaan uskaltanutkaan aiemmin yrittää yövieroitusta kovin vakavissaan.