Katainen

Katainen syyttää oppositiota synkistelystä.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) syyttää oppositiota siitä, että se levittää väärää tietoa hallituksen taantuman torjuntatoimista.

Tämän vuoksi ei olekaan ihme, ettei kansalaisilla ole kokonaiskuvaa hallituksen toimista, Katainen kirjoittaa Turun Sanomissa.

Tuoreen YLEn kyselytutkimuksen mukaan valtaosa kansalaisista ei tunne selkeästi hallituksen toimia haastavan taloustilanteen vaikutusten lieventämiseksi.
-----------------------------------

KOKKOLASSA OPPOSITIOJOHTAJAN KAUPUNGISSA
halutaan tietää mitä se oikea tieto on lamatorjuntatoimista?

Mistä löytyy tietoa ja mistä selviää mikä on kokonaiskuva hallituksen toimista?

Miten on määritelty lamantorjunta, kun vielä muutama päivä sitten ei teidetty miten lama tulee vaikuttamaan.
--------------------------------------

Jyrki, Jyrki ensin syytit Juttaa lamasta, nyt syytät Juttaa lamantorjunnan väärän tiedon levittämisestä.
Miksi et itse Jyrki levitä tietoa miten lamantorjunta toteutetaan?

Tässä on niitä joista olette kertoneet.
Veronkevennykset suurituloisille eivät elvytä.
Käsky ostaa ja kuluttaa eivät elvytä.
Kotitalousvähennykset eivät ole lamantorjuntaa.
Vientiteollisuuden vientituet eivät elvytä, koska ei ole tilauksia.

Eiköhän tässä ole jo tarpeeksi jahkailtu kansa vaatii toimenpiteitä.

Suomen hallitus voi vaikuttaa vain oman maan taloustilanteeseen ei muun maailman taloustilanteeseen.

Suomen hallitus voi elvyttää ja torjua lamaa vain suomalaisen infrastruktuurin kautta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Infrastruktuuri

Yritys SUOMI tilaa yrityksiltä ja yritykset työllistää, se on ainut oikea tapa torjua lamaa.

Rahat tilauksiin saadaan tekemällä velkaa kansalaisten avoimeen piikkiin ja verottamalla takaisin suurituloisille nousukauden aikana perusteettomasti jaetut jakovarat.

Onko se niin pirun vaikea uskoa ja ymmärtää, että pitäisi käyttää sitä poliittista valtaa kansan hyväksi.

Kansaa ei palvella siten, että kansan tekemän työn tulokset jaetaan vain ahneille ja röyhkeille, rahavallan Pyramidihuijauksen tulokset ovat todettavissa kaikkialla maailmassa, nyt on se kriisien kriisi.

Hallituksen tärkeimpiin tehtäviin kuuluu huolehtia, että kansa tekemän työn tulokset jaetaan oikeuden mukaisesti, sitä ei ole oikeastaan koskaan tehty ja kun sitä joskus on yritetty, niin asiat vääristellään kommunismiksi ja sosialismiksi.
1171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

äänestää kokoomusta, minkä helavantun takia? Ei ainakaan tekojen, ehkä mukavien naamojen takia(mukamaste)??? Trendipuolue ja kansa tykkää... Suomen peloteltu kansa on per-seestä! Olen kylläki yksi niistä, mutta en äänestä kokoomusta, vaan Soinin poppoota-jeee!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


syyttelee kirjoitti:

Katainen syyttää oppositiota synkistelystä.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) syyttää oppositiota siitä, että se levittää väärää tietoa hallituksen taantuman torjuntatoimista.

Tämän vuoksi ei olekaan ihme, ettei kansalaisilla ole kokonaiskuvaa hallituksen toimista, Katainen kirjoittaa Turun Sanomissa.

Tuoreen YLEn kyselytutkimuksen mukaan valtaosa kansalaisista ei tunne selkeästi hallituksen toimia haastavan taloustilanteen vaikutusten lieventämiseksi.
-----------------------------------

KOKKOLASSA OPPOSITIOJOHTAJAN KAUPUNGISSA
halutaan tietää mitä se oikea tieto on lamatorjuntatoimista?

Mistä löytyy tietoa ja mistä selviää mikä on kokonaiskuva hallituksen toimista?

Miten on määritelty lamantorjunta, kun vielä muutama päivä sitten ei teidetty miten lama tulee vaikuttamaan.
--------------------------------------

Jyrki, Jyrki ensin syytit Juttaa lamasta, nyt syytät Juttaa lamantorjunnan väärän tiedon levittämisestä.
Miksi et itse Jyrki levitä tietoa miten lamantorjunta toteutetaan?

Tässä on niitä joista olette kertoneet.
Veronkevennykset suurituloisille eivät elvytä.
Käsky ostaa ja kuluttaa eivät elvytä.
Kotitalousvähennykset eivät ole lamantorjuntaa.
Vientiteollisuuden vientituet eivät elvytä, koska ei ole tilauksia.

Eiköhän tässä ole jo tarpeeksi jahkailtu kansa vaatii toimenpiteitä.

Suomen hallitus voi vaikuttaa vain oman maan taloustilanteeseen ei muun maailman taloustilanteeseen.

Suomen hallitus voi elvyttää ja torjua lamaa vain suomalaisen infrastruktuurin kautta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Infrastruktuuri

Yritys SUOMI tilaa yrityksiltä ja yritykset työllistää, se on ainut oikea tapa torjua lamaa.

Rahat tilauksiin saadaan tekemällä velkaa kansalaisten avoimeen piikkiin ja verottamalla takaisin suurituloisille nousukauden aikana perusteettomasti jaetut jakovarat.

Onko se niin pirun vaikea uskoa ja ymmärtää, että pitäisi käyttää sitä poliittista valtaa kansan hyväksi.

Kansaa ei palvella siten, että kansan tekemän työn tulokset jaetaan vain ahneille ja röyhkeille, rahavallan Pyramidihuijauksen tulokset ovat todettavissa kaikkialla maailmassa, nyt on se kriisien kriisi.

Hallituksen tärkeimpiin tehtäviin kuuluu huolehtia, että kansa tekemän työn tulokset jaetaan oikeuden mukaisesti, sitä ei ole oikeastaan koskaan tehty ja kun sitä joskus on yritetty, niin asiat vääristellään kommunismiksi ja sosialismiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu