Poliisi kuulustelussa eräs henkilö antoi minusta väärän lausunnon / todistuksen, jonka muut (2) toristajaa sitten kumosi minun lausuntoni lisäksi. Asia eteni syyttäjälle ja päätös oli "jätetään syyttämättä " käsitykseni mukaan väärän / valheellisen lausunto vaikutti syyttäjän päätökseen. Kysynkin, onko minulla oikeus nostaa syyte sitä henkilöä kohtaan joka antoi väärän lausunnon. Aikaa tästä on 4 vuotta. Miten toimin?
tietoa
tietoa
4197
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei ole mahdollisuutta. Tai sitten sinulla pitää olla asiasta vedenpitävät todisteet, eikä sinulla niitä näyttänyt olevan aikaisemminkaan koska hävisit jutun. Näitä ikäviä tapauksia sattuu aina joskus, mutta sille on hyvin vaikea tehdä mitään.
Imaisin itseni kai heikosti, kun sait sen käsityksen, että hävisin jutun. Näkemykseni mukaan voitin, koska syyttäjä ei nostanut syytettä, eli minua kohtaan aiheettomalla toristajan lausunnolla ei ollut mitään virkaa. Tässä tätä asiaa on vaikea tarkasti selvittää, koska en halua kenenkään yhdistävän tätä asiaa minuun.Ottaisin lakimiehen ajamaan asiaani, mutta ovat niin kalliita herroja, siihen minun rahani ei riitä. Oikeuttaa kyllä saa, kun on nippu rahaa.
2 § Perätön lausuma viranomaismenettelyssä.
Jos
1. joku valan tai vakuutuksen nojalla oikeudenkäyntiin rinnastettavassa viranomaismenettelyssä,
2. muu kuin rikoksesta epäilty rikosasian esitutkinnassa henkilökohtaisesti läsnä ollen kuulusteltaessa tai
3.muu kuin poliisilain (493/1995) 38 §:n 2 momentissa tarkoitetussa asemassa oleva poliisitutkinnassa tai siihen rinnastettavassa viranomaismenettelyssä henkilökohtaisesti läsnä ollen kuulusteltaessa
antaa väärän tiedon asiassa tai ilman laillista syytä salaa siihen kuuluvan seikan, hänet on tuomittava perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Oikeushenkilön lakimääräinen edustaja, jota esitutkinnassa kuulustellaan tämän oikeushenkilön rangaistusvastuuta selvitettäessä, rinnastetaan rikoksesta epäiltyyn.
Eli mikäli joku on poliisikuulustelussa todistajana tai asianomistajana esittänyt sinusta perättömän lausuman, voit vaatia edesvastuuta syylliselle.
Huomioitakoon myös Rikoslain 24 luvun 9 § kunnianloukkauksesta.
Perätön lausuma viranomaismenetteylyssä, vanhenemisaika 5 vuotta. Eli sinulla on oikeus tehdä asiasta rikosilmoitus, eri asia on sitten se, saadaanko tarpeeksi näyttöä rikoksesta. Itse et voi "nostaa syytett'" sillä sen tekee aina syyttäjä. Sinä voit siis tehdä ainoastaan rikosilmoituksen. Mutta mene samoin tein sinne poliisin puheille, sillä esitutkinta ja syyttäjän toimet vievät oman aikansa.