Niin siis näkeekö terveyskeskuslääkärit sieltä koneelta potilaan tiedoista että tämä on hakenut lähetteen transtutkimuksiin? Jos tuo lähete on haettu julkiselta puolelta, psykiatrian osastolta. Kävin joku aika sitten muiden vaivojen takia terveyskeskuksessa ja lääkärin kohtelu oli aika törkeää. En saanut juurikaan apua vaivaani ja seuraavalla viikolla menin uudestaan ja taas sama juttu. Oli siis sama lääkäri silloinkin. Tässä nyt sitten vieläkin kärvistellään saman vaivan kanssa, kun en halua mennä sinne enää, jos on taas sama lekuri. Mietin jos hän on tietoinen siitä että olen hakeutunut transtutkimuksiin ja ei hyväksy meikäläisiä. Saatan toki olla vainoharhainenkin. Ja kunhan mietin että näkeekö ne sen tosiaan sieltä. Luulisin näin ainakin itse.
näkeekö
lääkärit?
6796
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tähän tarvittaisiin vastaamaan nyt terveyskeskuslääkäri. Epäilen kuitenkin itse, ettei näy. Kun mikään muukaan ei tunnu koskaan näkyvän lekurin ruudulta. HYKSissäkin piti joka henkilötietoasia korjauttaa erikseen psykkapolilla, naikkarilla ja foniatrian puolella. Ja ne on kuitenkin samaa sairaalakompleksia. Ja jälkeenpäin on terveyskeskuksissa sekoiltu niin monta kertaa ikivanhan hetun kanssa ja korjattu sitä kerta toisensa jälkeen, etten kauheesti usko tietojen välittymiseen yhtään minnekään. Mutta ehkä tässä toimii jokin Murphyn lain asetus: paha tieto välittyy, hyvä ei.
Riippuu vähän.
Luulen että jotkut lääkärit (ne oikeat) näkevät, eivät hoitajat tai muu henkilökunta.
Menin joskus läpi hirveän liudan testejä (eivät liittyneet transseksuaalisuuteen), ja eräs lääkäri katsoi tietokoneelta koko terveyshistoriani. He näkevät jos olen ollut leikkauksessa, jos minulla on syöpä, olenko kuljetettu vakavassa tilanteessa ambulanssilla sairaalaan.. Joidenkin lääkäreiden on pakko tietää nämä asiat, jotta tulevaisuudessa jos oireet (esimerkiksi monta kertaa kutsuttu ambulanssia hakemaan minut kotoani pyörtyneenä) ovat jonkin sairauksen aikaansaamia. Ja psykiatriset asiat ovat varsinkin hyvin tärkeitä.
Ainakin masennus ja sen psykiatriset hoidot näkyvät lääkäreillä terveyskeskuksessakin. Tiedän tämän sillä siskoni oli masentunut.. Hän söi lääkkeitä joista jotkin eivät ole suotavia syötäviksi toisten lääkkeiden kanssa. Ainakin lääkäri näki sen että masennusta on siskoni historiassa. Mutta siitä en osaa 100% varmuudella sanoa, että näkyykö myös omasta päätöksestä tehnyt psykiatriset hoidot, esimerkiksi translähetteet, (ja vieläpä juuri LÄHETTEET vasta, ei "diagnoosit" tai vastaukset).
Hetun muutos kyllä ainakin sotkee. Vaikkei pitäisi, jos kerran lääkärin on nähtävä koko historia. Kerran tuli lähes ylipääsemättömiä ongelmia, kun lähete oli vahingossa kirjoitettu vanhalle hetulle ja röntgenkuvat tallennettu uudelle hetulle. Niitä ei meinannut millään löytyä. Kun ne kuvathan on nykyään sähköisiä liitetiedostoja.
Kokemukseni on ollut joka paikassa, myös terveyskeskuksissa, että uudella hetulla olen heille ikäänkuin uusi ihminen. Tietysti terveyskeskuksissa on asia selitettävä, muttei muualla. Kaikki tallennetaan nykyään henkilötunnuksella eikä ajatellakaan mahdollisuutta, että se voisi muuttua.
Vaikka hain lähetteen saman terveyskeskuksen lääkäriltä, on minulta sittemmin kysytty eri lääkärien toimesta lasten hankkimiseen liittyviä kysymyksiä, joita kukaan ei kysyisi transsukupuoliselta. Eli jos sen jostain näkisi, ei sitä kukaan ainakaan tunnu löytävän.
Tällä hetkellä ei ole olemassa yhteistä terveystietotiedostoa josta kaikki näkisivät kaikki tiedot. Jos transprosessin tietoja ei ole erikseen kirjattu terveyskeskuksen tietoihin, ei niitä siellä näy. Mutta väestörekisterin historiatiedoissa näkyy vanha nimi ja hetu, joten lääkärin herättää aika varmasti se että nimi on joskus vaihtunut. Aina lääkäri ei viitsi kelata kirjattujakaan tietoja taaksepäin kovin kauaksi, joten nopeammin asia selviää kysymällä potilaalta.