Sain vihdoinkin kertomukseni alkuun, uskomattoman peppuroinnin ja ähellyksen jälkeen se lähti käyntiin. Nyt ongelmani on se, että en tahdo iltaisin saada unta, tarina elää eteenpäin mielessäni koko ajan.Kirjoittaisin kyllä yöllä jos päivällä olisi mahdollista nukkua, ikävä kyllä se ei ole mahdollista. Onko muilla samanlaisia ongelmia?
Hulluus
karvavarvas
2386
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
että kirjoittaisi yöllä jos jaksaisi pysyä hereillä. Tosin en voi päivällä nukkua minäkään. Olen miettinyt kyllä tähän ratkaisuja, jos heräisi vaikka aamuyöstä tai jotain.
Kirjoittaessani "Keihäänkärkituotetta" nukahdin iltaisin kyllä hyvin, mutta heräsin usein aamuyöstä uniin, jotka veivät tarinaa eteenpäin.
Muutama loistava oivallus tuli tällä tavalla. Olisi vain pitänyt nukkua vielä yön yli ja viimeistellä juttu. Siinä minun heikkouteni.
Nyt pakerran pienoisromaanin kimpussa ja annan itselleni aikaa. Olisin kiitollinen, jos pääsisin tuohon ylivireyden tilaan, missä ideoita syntyy tuosta vain -unissaan.
Tarinan runko on valmiina, mutta mehukasta lisäväriä armeliaat unet voisivat suoda.