Perusruokaa

Annan päivittäin tuoretta ruokaa kaneilleni. Eli siis porkkanaa, omenaa, päärynää ja välillä myös kurkkua. Salaatista ja banaanista pupujen maha menee vetelälle, niitä en siis anna. Lisäksi tietysti heinää ja pellettiä.

Pari kertaa viikossa annan kuivattua leipää ja näkkäriä. Sit on herkkuna kuivattuja aprikooseja, rusinoita ja kaupasta ostettuja kanin vihertyynyjä. Olisko muita herkkuideoita?

Mitä muita hedelmiä/kasviksia suosittelette annettavaksi päivittäin/kerran viikossa.

Kiitti avustanne.
1180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllähän kanille voi kokeilla kaikenlaisia hedelmiä ja vihanneksia.
Vältä kuitenkin sitrushedelmiä .
Kokeile myös yrttejä ! Meillä yksi suosikki on persilja.
Ja kesällä tietysti ulkoa saa mitä monipuolisempaa evästä, joten ainakin itse jätän nuo muut tarjottavat vain talveen.
Lisänä voisi tietysti antaa pajun ja haavan oksia kerran viikossa. (parempi vaihtoehto kovaksi jyrsittäväksi)

Mitä nuo vihertyynyt sisältävät?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pupuille...... kirjoitti:

Annan päivittäin tuoretta ruokaa kaneilleni. Eli siis porkkanaa, omenaa, päärynää ja välillä myös kurkkua. Salaatista ja banaanista pupujen maha menee vetelälle, niitä en siis anna. Lisäksi tietysti heinää ja pellettiä.

Pari kertaa viikossa annan kuivattua leipää ja näkkäriä. Sit on herkkuna kuivattuja aprikooseja, rusinoita ja kaupasta ostettuja kanin vihertyynyjä. Olisko muita herkkuideoita?

Mitä muita hedelmiä/kasviksia suosittelette annettavaksi päivittäin/kerran viikossa.

Kiitti avustanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu