Kaikki nämä puutalot
pirtit, torpat ja kartanot
kuhisivat joskus elämää
monien sukupolvien
yhtäaikaista rakkautta ja ristiriitaa.
Nyt on jäljellä
vain ruohottuneet, autiot pihapiirit
mummojen ja pappojen historia
ikuistettuna hirsiin ja kallioihin.
He nielivät itkun
vaieten kantoivat murheen
ja valitus oli ehdoton tabu.
Naiset synnyttivät
miehet kalastivat vielä koukkuisin sorminkin
ja surun heistä
huuhtoi korpikuusen humalluttavat kyyneleet.
Itsestäni ei ole historiaksi
ei legendaksikaan
mutta rakastan minä tätä kylää
kylää ja hiljaisuutta.
pirtit, torpat ja kartanot
kuhisivat joskus elämää
monien sukupolvien
yhtäaikaista rakkautta ja ristiriitaa.
Nyt on jäljellä
vain ruohottuneet, autiot pihapiirit
mummojen ja pappojen historia
ikuistettuna hirsiin ja kallioihin.
He nielivät itkun
vaieten kantoivat murheen
ja valitus oli ehdoton tabu.
Naiset synnyttivät
miehet kalastivat vielä koukkuisin sorminkin
ja surun heistä
huuhtoi korpikuusen humalluttavat kyyneleet.
Itsestäni ei ole historiaksi
ei legendaksikaan
mutta rakastan minä tätä kylää
kylää ja hiljaisuutta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tämä kerronta etenee niin hyvin, että luulen tällaisen runolajin loppujen lopuksi sopivan hyvin sinulle. Eikö vain?
enpä tiedä etenemisestä, olipahan yhden hetken
tarinaa joka halusi tulla kirjoitetuksi.
Tiedä siitä sopivuudestakaan, mutta joskus on hy-
vä ehkä poiketa vakiokaavasta.
Kiitos Sinulle.
Olen arviossani täysin vakavissani. Ihmisten ja ympäristön kuvaus vaatii vähintään yhtä tarkkaa silmää kuin omien tunteitten kuvaus.
Kysymys on vain huomion suuntaamisesta omista asioista ja tunteista muualle.
Olen mielestäni nähnyt jo tätä kehitystä; tämä runo oli vain yksi osoitus.
ja otan tosissani sanomasi. Aika jännä juttu, kun
itse ei ymmärrä kirjoittaneensa mitään sen
kummoisempaa kuin mitä näkee, ja toinen löytää
siitä selvästikin paljon enemmän. Olenhan minä
näitä samantapaisia joskus rr:n puolellakin kir-
joittanut aikoja sitten, mutta tuskin keltään
sain niin miellyttävää ja kannustavaa palautetta
kuin Sinulta tähän runooni.
Täytyy ottaa itsekin vakavissaan nyt sanasi ja
kokeilla taas jossain vaiheessa samantapaista ru-
noa. Taisit avata silmäni näkemään omat
' kirjoitustaitoni ' uusin silmin.
Kiitos.
Tulin runossasi luoksesi, sielusi maisemiin...
Kaunis kiitos!
jos se tavoitti niin hyvin.
Kiitos itsellesi ystäväni.
Niin kauan kuin kansakunta rakastaa omaa historiaansa, elettyä muinaisaikaansa, niin kauan on myös toivoa sen tulevaisuudesta. Semmoinen orastava rakkaus on varmin todistus kansakunnan valveutuneesta itsetietoisuudesta ja sen säilyminen osoittaa, ettei tämä tietoisuus ole hävinnyt, etteivät kansakunnan henkiset voimat ole ehtyneet.
Ei hattunpaa, ei hattunpaa... ;)
Sinun kommentointisi on aina yhä viehättävää,
ei mitään huiskastuja sanoja vaan ajatuksella
kirjoitettu. Sinussa on ainesta runojen kirjoit-
tamiseen, miksi ihmeellä et tekisi sitä kun tai-
dot on kerran olemassa.
No mukava kuulla kuitenkin, ettei ollut
hattunpaa =)
( Tää moll ja lintsi on yks ja sama nainen )