Raskaus ja paniikkihäiriö

Hei! minulla myös paniikkihäiriö, olen rv 35 nyt. alkuraskaudessa lääkäri käski jättää lääkkeet pois (sepram 10 mg) myöhemmin ne oli kuitenkin aloitettava uudelleen ja nyt lopussa en enää käytä niitä, ikäviä sivuvaikutuksia..jotenkuten olen tähän asti pärjännyt, ahdistusta on välillä, mutta ei varsinaisia paniikkikohtauksia ole ollut.nyt jännittääkin lähestyvä synnytys..synnytystapa-arviossa aion kysyä miten paniikkihäiriöni aiotaan ottaa huomioon synnytyksen aikana. pelkään että saan hirveän kohtauksen eikä henki kulje ym..

Minulla ei ole diagnosoitua paniikkihäiriötä (ja ei siis lääkitystä), mutta oireita on kyllä. Ne liittyvät tietyntyyppisiin tilanteisiin ja pystyn hyvin ennakoimaan kun tilanne on edessä ja läheiseni tietävät asiasta ja osaavat suhtautua siihen fiksusti. Nyt raskausaikana oireilu on ollut voimakkaampaa, jotenkin tuntuu että tämä tuo kaikki tunteet pintaan. Olen kuitenkin pärjäillyt. Synnytyksessä uskon pärjääväni kun mies tulee tukihenkilöksi ja hän tietää paniikkioireistani ja mitkä asiat sen voivat laukaista ja pystyy sitten tarvittaessa hoitohenkilökunnallekin kertomaan mistä on kyse.

Minulla on paniikkihäiriö ja siihen lääke citalopram 20mg päivässä. Olen raskaana 9 viikolla. Kävin lääkärissä ennen raskauttani juuri siksi että saanko syödä tuota lääkettä. Lääkäri sanoi että citalopram on parhaimmista lääkkeistä joita saa syödä raskaana ollessa mutta käski koittaa pystynkö lopettamaan lääkitystä.Koitin mutta ei siitä mitään tullut,paniikkia pukkasi päälle. Jatkoin lääkitystä ja hiukan enne synnytystä koitan uudestaan lopettaa tai ainakin vähentää lääkitystä ettei vauvalle tule vieroitusoireita. En kyllä pärjää ilman lääkettä,se on harmi!

Itselläni paniikkihäiriö hyökkäsi pahana päälle vasta kun tulin raskaaksi (odotan nyt siis toista lastani), ja on hyvin vaikea sanoa miten paljon raskaushormonit ovat tilannetta pahentaneet. Kroppa ei kuitenkaan ole muutenkaan kestänyt kovin hyvin ko. hormoneita ja olen voinut todella pahoin raskauden puoliväliin saakka, oksentelun kera. Tähän päälle paniikkihäiriöoireet (pahat, en alkuun kyennyt edes postilaatikollemme kävellä ja kohtauksia tuli tilanteesta riippumatta eli kotonakaan en ollut turvassa kohtauksilta), parivuotiaan uhmiksen kotihoidosta selviäminen, lisäksi vielä uupumus ja ph:stä aiheutunut yleinen kaikenaikainen ahdistus ovat kyllä laittaneet sietokyvyn äärirajoille. Jos ensimmäisestä raskaudesta vielä nautin, nyt vain odotan milloin "pääsisin" synnyttämään josko paniikkihäiriökin hieman helpottaisi. Mitään muuta lääkettä minulle ei määrätty käyttöön, vain rauhoittavat (Oxamin) jota otan harvakseltaan silloin kun on ihan pakko. Olen käynyt tiiviisti kognitiivisessa terapiassa ja tällä hetkellä olo on 75 % parempi kuin synkimpänä aikana paniikkihäiriön puhjettua. Mielenkiinnolla tosiaan terapeutin kanssa tässä odotellaan ja katsellaan, mihin suuntaan tilanne kääntyy sitten kun raskaushormonit hellittävät otteensa.

Sitten se toinen tapaus, eräs ystäväni kärsi ennen raskauttaan paniikkihäiriöstä mutta oireet helpottivat raskauden ajaksi, mitään lääkettä hän ei sinä aikana tarvinnut.

Tässä kaksi varsin erilaista "casea" mikä todistanee sen, että nämäkin jutut on aika yksilöllisiä - toisilla oireet pahenevat ja toisilla katoavat raskausaikana. Ja tietty onhan niitä lääkkeitä olemassa mitä paniikkihäiriöön saa raskaana ollessakin syödä, mutta on kuulemma suositeltavaa purkaa lääkitys noin kk ennen laskettua aikaa vauvalle lääkkeestä mahdollisesti aiheutuvien ongelmien vuoksi. Toisaalta nämäkin ongelmat (ainakin teratologisen tietopalvelun mukaan) tunnetaan ja vauvojen vieroitusoireet kyetään hoitamaan eli jos äidin paniikkihäiriö on tarpeeksi paha, lääkitystä ei välttämättä pureta.

Tsemppiä sulle, mihin ratkaisuun ikinä päädytkin, kohtalotoveri! :)

Hei! Ensin vähän taustaa...
Itse kärsin n. 10-15 vuotta sitten opiskeluaikoina ja kotoa poismuuttamisen aikoihin jonkinlaisesta ahdistuksesta, joka lääkärissä ja psykologilla luonnehdittiin kyllä paniikkihäiriöksi (sain tarvittavan lääkityksen Alproxia (yleisemmin kai Xanor), mutta joka ilmeisesti liittyi kasvamiseen ja kehitykseen, sillä olen jo pitkään tullut toimeen tunteideni kanssa ilman tarvittavia, eikä vastaavia kuolemanpelko- ym. kohtauksia ole ollut.

Tai jos olen esimerkiksi työpaikalla palavereissa tms. tunetenut alkavia jännityksen tuntemuksia, olen aina pystynyt psyykkaamaan itseäni niin, ettei kohtausta tule.

Noh, nyt sitten raskausaikoina asia on ollut kyllä enemmän käsillä kuin aiemmin.
Ensimmäistä odottaessani aloin yllättäen eräänä iltana vuotaa, ja pelko keskenmenosta oli niin voimakas, että se laukaisi tosi pahan paniikin päälle. Tärisin, vapisin, hikosin, sydän pamppaili niin että tunsin pyörtyväni, hampaat kalisten ja oksennusta nieleskellen sain soperrettua puhelimessa ensiapuun, mikä oli homman nimi, ja tiedustellessani, olisikohan kyseessä mahdollisesti keskenmeno. Ei onneksi ollut ja paniikkikohtauksenikin meni mieheni rauhoitellessa ohi.

Koko raskausajan sitten pelkäsin uutta kohtausta, ja sitä mukaa kun raskaudessa ilmeni muitakin fyysisiä juttuja, sain lähes joka kerta vastaavan kohtauksen. Ei auttanut psyykkaamiset eikä minkäänlainen itsesuggestio, todellakaan... :)
Lapsi kuitenkin syntyi ja synnytyskin meni ilman kohtauksia, vaikkakin kauan kesti.

Raskauden jälkeen kohtaukset taas loppuivat ja tilanne palautui entiselleen.

Nyt sitten nykyisessä raskaudessani pari vuotta myöhemmin en ole moista kokenut, tosin mitään fyysisiä vaivoja ei oikeastaan ole ollut, joista huolestuminen olisi laukaissut kohtauksen.

Mutta mutta... Tämä raskaus on puolestaan ollut henkisesti jostain syystä herkempää aikaa kuin ensimmäinen. Aina kun luen uutisista tai näen kamalia otsikoita, mitä jotkut ovat lapsilleen tehneet (nimenomaan vain tämä aihe, muu kurjuus on toki myös kamalaa, mutta ei aiheuta sen enempää mielenahdistusta kuin jos en olisi raskaana) saan seuraavina öinä ja iltoina paniikinomaisia alkavia kohtauksia, jotka menevät ohi, eivätkä äidy tosi pahoiksi, JOS ehdin nousta äkkiä ylös sängystä ja saan ajatukset muualle. Keitän vaikka kupin teetä ja luen jotain hyvää kirjaa hetken (jos satun pystymään). Tai vaikka sitten tuijotan tv:stä yö-chatia, kunhan ajatukset menee muualle. Sitten kun olen lopen uupunut, menen takaisin sänkyyn ja nukahdan heti.

Eli summa summarum.... Raskausajan hormonit ovat ainakin minua herkistäneet vielä entisestään niin, että olen ihan tosissani joutunut taiteilemaan ajatusteni ja tuntemusteni kanssa. Monesti olen ajatellut ottaa asian puheeksi neuvolassa/lääkärissä, mutta olen tuntenut itselleni parhaaksi lähestymistavaksi tämän itseni psyykkaamisen. Ja koska vuosikymmenen kokemuksella keino alkaa minulla olla toimiva, en halua alkaa kaikkea taas alusta turvautumalla lääkehoitoon. Tämä siis minun kohdallani. En tosin koe kohtauksiani kovin pahoina (edes silloin nuorenakaan) tai että oireeni olisivat olleet pahimmasta päästä, joten täysin ymmärrän, jos jollain on vaivaan lääkitys. Vaiva on tosi ikävä, eikä sitä täysin ymmärrä, ellei ole kokenut kohtausta.

Tsemppiä kuitenkin tulevaa raskauttasi ajatellen! :)

Moni kärsii paniikkikohtauksista myös raskausaikana. Onneksi moni on saanut avun magnesiumista.

Harmittaa, etten tiennyt sitä raskausaikana, jolloin sain raskauden loppupuolella paniikkikohtauksia lähes päivittäin. En käyttänyt mitään lääkkeitä, yritin vain rauhoitella itseäni ajatuksilla ja hengitysharjoituksilla (palleahengitystä).

Kohtauksen aikana laitoin käteni nenäni ja suuni eteen rennosti, ei liian tiiviisti, ja kävelin hissuksiin ja hengittelin syvään ja niin rauhalliseen tahtiin palleahengitystä kuin kykenin, jolloin aloin rauhoittua.

Liian pitkään ei saa noin hengittää, vaan rauhallisesti ja max 5-10 minsaa. Lääkäri näin neuvoi.

Kun hengittää kouransilmään tai paperipussiin, niin silloin hengittää hiilidioksidihengitystä. Joskus menin paniikkikohtauksessa hengittämään ikkunasta lisää happea, jota olin jo haukkonut muutenkin liikaa, ja kohtaushan vain paheni.

Jälkeenpäin sain tosi monta kertaa avun magnesiumista enkä ole saanut enää paniikkikohtauksia vuosiin. Kun alkaa vähänkään tulla ahdistunut tai stressaantunut olo, tiedän, että nyt on aika ottaa magnesiumia. Olo alkaa jo samana päivänä helpottaa.

Magnesiumia kannattaa ehdottomasti kokeilla. Googlettamalla löytyy myös lisätietoja. Eräs lääkärikin on magnesiumin hyödyistä paniikkihäiriön hoitoon kirjoittanut, mutta en muista hänen nimeään.