Lottovoitto

Mikä ihme teitä joitakin vuokranantajia estää toimimasta siten, että minimoitte vahinkojenne määrän, kuten lakipykälissä neuvotaan tekemään? Jos itse olisin vuokranantaja niin näyttäisin vuokralaiselle esimerkkiä, että todella välitän huoneistosta sekä oman etuni, että vuokralaisen edun takia. Siten ilmoittaisin vuokralaiselle jo ennen vuokrasopimuksen tekoa, että tulisin tekemään huoneistossa vuositarkastukset vuokralaiselle sopivana ajankohtana. Tarkastuksissa viat ja puutteet selvitettäisi ja kunnostettaisi ajoissa ja kustannusvastuut selviäisivät vuokralaisen etukäteen saamasta selvityksestä. Vuokrasuhteen päättyessäkin huoneisto katsastettaisi ajoissa yhdessä ja vuokralaiselle jäisi mahdollisuus itse kunnostaa/siivota vahingot, joista reilusti ja rehdisti sanoisin tilanteessa tai jos vuokralainen ei halua/osaa kunnostaa kaikkea vaadittavaa niin hän voisi suostua tarvittavan summan maksamiseen vakuusmaksusta. Kaikki kirjattaisi reilusti tarkastuspöytäkirjaan allekirjoituksin. Jälkeenpäin en käyttäisi omankädenoikeutta vakuusmaksujen suhteen, saatikka lähettelisi laskuja perään, koska usein ruikutukset eivät käräjillä auta, jos vuokranantaja ei ole osannut toimia oikein.


Jaa, että mitä lottovoitolla on tekemistä tämän viestin kanssa?
No ei varmaan mitään. ;)
Ajattelin vaan, että joskopa houkutteleva otsikko saisi paljon lukijoita ja edes jonkun vuokranantajan miettimään ja antamaan esimerkkiä. Mitenkäs se vanha viisaus menikään..."Jos tahdot osoittaa, miten väärä jokin keppi on niin laita suora keppi vierelle."
0311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


PRKTR kirjoitti:

Mikä ihme teitä joitakin vuokranantajia estää toimimasta siten, että minimoitte vahinkojenne määrän, kuten lakipykälissä neuvotaan tekemään? Jos itse olisin vuokranantaja niin näyttäisin vuokralaiselle esimerkkiä, että todella välitän huoneistosta sekä oman etuni, että vuokralaisen edun takia. Siten ilmoittaisin vuokralaiselle jo ennen vuokrasopimuksen tekoa, että tulisin tekemään huoneistossa vuositarkastukset vuokralaiselle sopivana ajankohtana. Tarkastuksissa viat ja puutteet selvitettäisi ja kunnostettaisi ajoissa ja kustannusvastuut selviäisivät vuokralaisen etukäteen saamasta selvityksestä. Vuokrasuhteen päättyessäkin huoneisto katsastettaisi ajoissa yhdessä ja vuokralaiselle jäisi mahdollisuus itse kunnostaa/siivota vahingot, joista reilusti ja rehdisti sanoisin tilanteessa tai jos vuokralainen ei halua/osaa kunnostaa kaikkea vaadittavaa niin hän voisi suostua tarvittavan summan maksamiseen vakuusmaksusta. Kaikki kirjattaisi reilusti tarkastuspöytäkirjaan allekirjoituksin. Jälkeenpäin en käyttäisi omankädenoikeutta vakuusmaksujen suhteen, saatikka lähettelisi laskuja perään, koska usein ruikutukset eivät käräjillä auta, jos vuokranantaja ei ole osannut toimia oikein.


Jaa, että mitä lottovoitolla on tekemistä tämän viestin kanssa?
No ei varmaan mitään. ;)
Ajattelin vaan, että joskopa houkutteleva otsikko saisi paljon lukijoita ja edes jonkun vuokranantajan miettimään ja antamaan esimerkkiä. Mitenkäs se vanha viisaus menikään..."Jos tahdot osoittaa, miten väärä jokin keppi on niin laita suora keppi vierelle."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu