Eilen palasimme 2:n viikon lomaltamme Hurghadasta. Hotellimme oli Zahabia.
Kaikinpuolin onnistunut loma! :) Emme sairastaneet kuuluisaa vatsatautia, vaikka emme mitenkään ylihygienisia olleetkaan tai käyttäneet käsidesiä.."kopkop".
Paikallisten kanssa pärjäsi, kun muistaa pysyä vain tosi tiukkana. Huutelivat heti että Nokia,Nokia ja esittelivät puhelintaan. Halusivat että heidän liikkeessään käydään katsomassa, useinmiten riitti että kävi katsomassa kiitti ja lähti ulos! Jopa apteekissa tingitään!
Tuontitavarat olivat todella kalliit, kalliimmat kuin suomessakin, mm. shampoo hoitoaine (Vo5 Dove) 5-6€ yhteensä, jne.
Takseja siellä riitti!!Esim Zahabia hotellista keskustaan Sekkalaan maksoimme 10 puntaa, new Hurghadaan 20 puntaa, kun taas Shedwan Hotelliin 10 puntaa! Ja ne vasta viheliäisiä ovatkin!
Kandee tarkistaa kun käy keskustelua kuskin kanssa, että se summa on tosiaan koko porukalta, eikä vain per henkilö. Ja kun astuu autoon, kannattaa tarkistaa myös että autossa tosiaan on ripa, ovenkahva että pääsee ulos. Se oli katkaistu useasta autosta!!
Lisäksi moni kuski sanoi, että mennään mittarilla..Mutta varminta on aina sopia etukäteen, yhdelläkin luki että 398 mittarissa, niin alkoi väittää että pitää maksaa 100 puntaa! Kannattaa myös varata se taksiraha taskuun, yrittävät harhauttaa pimeässä taxissa, kun esim antaa 50 puntaa niin väittävät että annoit vaan 50 piasteria. Jos ei muuta niin hotellin vastaanotosta käydä pienimässä raha! Meiltä myös monesti kysyttiin että onko vaihtaa rahaa, yrittivät tyrkyttää meille 50 puntaa ja 50 piasteria, että vaihtaisimme 100 punnan seteliin.
Ei kannata pelästyä, eivät ne niin pahoja ole. Mutta vinkkinä muille matkaajille, etteivät mene samaan "ansaan" kuin me. Pääasiassa kaikki meni hyvin ja kuskitkin olivat mukavia! :)
Kovin paljon ruokapaikkoja ei ollut mielestäni tarjolla, verrattuna aikaisempiin lomakohteisiin, mutta ruoat mitkä saimme olivat todella maukkaita ja hyviä. Rohkeasti kokeilemaan kebabbia ja koftaa! :) Eikä ollut kovin kallistakaan!
Ostimme myös minulle 2 sormusta, ne haimme Shedwan hotellin läheisyydestä. Opas suosittelee Shedwan hotellin korumyyjää ja sitä pidetään ainakin luotettavana. Mutta siinä ihan vieressä on myös paikallinen korukauppias jonka kanssa kaupat teimme ja eikä mitään rihkamaa saatu! :) Erittäin tyytyväinen olen koruihin, palveluun ja henkilökuntaan. Omistaja (pyöreähkö, kaljuuntuva) varsinkin symppis! :)
Vesipiippuja sai halvimmillaan noin 80 puntaan. Mutta se ei sisältänyt sitä "mömmöä" tai muita tykötarpeita. 250 punnalla saimme vähän vahvempirunkoisen piipun kaikki tykötarpeet sekä kyydin hotelliin.
Paikallisen matkatoimiston järjestämällä veneretkellä myös kävimme. Olimme ainoat suomalaiset, muut venäläisiä. Giftunin saarelle, teimme 2 snorklauspysähdystä veneestä ja saarella olimme n. 1,5 tuntia. Ihan kiva reissu, kunhan tuulta olisi ollut hiukan vähempi. Kannattaa varata lämmintä vaatetta jos sellaiselle lähtee. Korallit olivat kyllä ihania! :)
Liikenne on hurjaa! Ei mitään logiikkaa. Opas kertoi, että kortin saa jos ajaa kerran korttelin ympäri ja tekee saman peruuttaen, tietysti siihen sisältyy muutama teoriatuntu myös. Sen 2 viikon aikana ei järkeeni mennyt koska käytetään vilkkua oikealle tai vasemmalle, tai hätävilkkuja..tai tööttiä! Mutta onneks taksit olivat edullinen keino päästä a:sta b:n.
Siinäpä se "lyhykäisyydessään" :D Osaltamme loma oli onnistunut ja varmasti menemme toistekin! :) Thaimaahan on hinku päästä uudelleen, mutta kyllä Egypti tulee hyvänä kakkosena perässä kun lähtee esim. viikon lomalle ja haluaa vain rentoutua, nauttia, loikoilla biitsillä - edullisestikin vielä !:)
Ja hyvää uutta vuotta!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei! Minkälainen oli säätila ja oliko lämpöistä Hurghadassa kun olitte vasta siellä? Olemme lähdössä ja kiinnostaa kovasti, kun täällä Suomen pohjosessa on nyt niin kylmää.... että jospa lämpimään pääsisi..
Hyvää uutta vuotta myös Sinulle!
Hei! Milloin lähdette ja mihin hotelliin? Itse olen lähdössä 20.1 ja Grand-hotelliin 15-pojan ja aikuisen tyttäreni kanssa :-). on siellä kuulemma lämmin nyt mutta yöllä vain 5 astetta. aurinko paistaa klo 7-16 ja sen jälkeen viilenee (yksi tuttu on nyt juuri siellä ja häneltä nää tiedot)
millainen hotelli oli?