APUA!

Oletteko siis otaneet sitä keltakuumerokotetta tuonne Costa Blancan -lomalle? Löytyy vähän ristiriitaisia viestejä, ei enää vaadita todistusta, mutta todistus olisi hyvä olla mukana...? Rokote.fi sivulla olevan kartan mukaan keltakuumetta ei esiintyisi costa blancan -alueella, mutta kannattaako ottaa riski (tautiinhan siis kuolee, jos sen saa...)Jelppikää vähän...
102223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Emme ole ottaneet.
En edes ajatellut koko asiaa.

Iloista matkan odottelua sinulle

Äänestä

Oltiin joulun aikaan kaksi viikkoa Costa Blancalla. Ei otettu keltakuumerokotusta, ei sitä siellä tarvita, on niin siisti paikka.

Äänestä
  • Meillä myös lähtö Costa Blancalle. Emme aio ottaa kyseistä rokotetta. Pääasia, etta hepatiitti ja jäykkäkouristusrokotus on voimassa.

    Äänestä

Kyllä me otettiin.

Ihan jo siksikin, että sitä suositellaan; toiseksi siksi, että moneen muuhun maahan se on pakollinen ja onpahan sitten valmiiksi otettu kun sinnepäin suuntaa. Rokotus on voimassa 10 v (muistaakseni).

Äänestä
  • Ollaan lähdössä 29.1, yhdistelmämatkalle. Aurinkomatkojen esitteessä suositeltiin keltakuumerokotusta, joten otimme sen mieheni kanssa. Ei vara venettä kaada, ja jos vaikkapa matkustaa Etelä-Amerikakan tai Afrikkaan, rokotusta ei tarvitse enää miettiä. Iloista matkaa kaikille!

    Äänestä

  • hyvä olemassa kirjoitti:

    Ollaan lähdössä 29.1, yhdistelmämatkalle. Aurinkomatkojen esitteessä suositeltiin keltakuumerokotusta, joten otimme sen mieheni kanssa. Ei vara venettä kaada, ja jos vaikkapa matkustaa Etelä-Amerikakan tai Afrikkaan, rokotusta ei tarvitse enää miettiä. Iloista matkaa kaikille!

    Juuri noin me ajattelimme v. 2005, kun olimme lähdössä Brasiliaan: kun rokotuksen ottaa, ei tarvitse sitä myöhemmin enää miettiä. Sinne päin maailmaa mennään aina uudestaan.

    Äänestä

  • viidakkoretkille niin tuskin tarvitsee. Toki ötököitä myös Blancassakin on. Sademetsään en itse ilman rokotusta mennyt. Ilman rokotusta ja todistusta tulee ongelmia, jos maassa ilmenee tautitapaus, eli silloin ei ilman todistusta maasta pois pääse.

    Äänestä

  • Costa Blancasta kirjoitti:

    viidakkoretkille niin tuskin tarvitsee. Toki ötököitä myös Blancassakin on. Sademetsään en itse ilman rokotusta mennyt. Ilman rokotusta ja todistusta tulee ongelmia, jos maassa ilmenee tautitapaus, eli silloin ei ilman todistusta maasta pois pääse.

    Joku aika sitten Panaman hallitus oli kuulemma säätämässä lakia, jonka mukaan muista Väli-Amerikan maista saapuvilta turisteilta olisi vaadittu keltakuumerokotusta 1.11.2008 alkaen ja sekin sitä varten, että keltakuume ei leviäisi Panamaan turistien mukana. Sittemmin tuo määräys lievennettiin pelkäksi suositukseksi. Mutta eipä tuo keltakuumepiikki niin paljoa maksa, etteikö sitä kannata ottaa vaikka hepatiittirokotuksen yhteydessä ihan varmuuden vuoksi ja vastaisen varalle. Nyt kaksi kertaa Panamassa käyneenä uskaltaisin kyllä lähteä sinne kyllä ilmankin.

    Äänestä

ja terveydelläsi kuinka paljon? Rokote on edullinen, voimassa 10v. Mutta jos riskillä haluaa pelata, niin mikä jottei ilmankin kannata kokeilla.

Äänestä
  • Jos ostaa liki parin tonnin reissun, niin ei ole järkeä alkaa tässä kohtaa pihtaileen.

    Otettu on jo pari vuotta sitten pelkän suosituksen takia, joten eipä tarvi enää asiaa nyt lähtiessä pähkäillä. Löytäis vain sen keltaisen todistuksen jostain...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


??? kirjoitti:

Oletteko siis otaneet sitä keltakuumerokotetta tuonne Costa Blancan -lomalle? Löytyy vähän ristiriitaisia viestejä, ei enää vaadita todistusta, mutta todistus olisi hyvä olla mukana...? Rokote.fi sivulla olevan kartan mukaan keltakuumetta ei esiintyisi costa blancan -alueella, mutta kannattaako ottaa riski (tautiinhan siis kuolee, jos sen saa...)Jelppikää vähän...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu