Korkmannista

Kyllä Korkman ennustaa todella pahoja aikoja, jos asuntolainoistakin meinaa tulla luottotappioita pankeille oikein miljarditolkulla.

Suomen pankin tilastojen mukaan suomalaisten koko asuntolainakanta on nyt noin 67 miljardia. Marraskuussa nostettiin uusia asuntolainoja 1,1 miljardia eli tänä vuonna uusia asuntolainoja nostetaan ehkäpä 10-12 miljardia euroa.

Jos valtio maksaisi uusien asuntolainojen luottotappioista puolet ja se olisi uutisen mukaan 2-3 miljardia, niin kokonaisluottotappiot olisivat 4-6 miljardia. Eli Korkman ennustaa, että jopa puolet pankkien uusista asuntolainoista saattaa kaatua pankkien luottotappioiksi. On muuten aika kova ennustus.

Eli taitaa nyt suuruusluokka olla pielessä. Eihän ne asuntolainat mene kuin mahdollisesti vuosien päästä luottotappioiksi. Ja yleensä luottotappioksi päätyy vain hyvin pieni osa asuntolainaa, koska onhan se asunto yleensä lainan vakuutena. Joten uutisessa täytyy olla väärinkäsitys.
084
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Muikeroinen kirjoitti:

Kyllä Korkman ennustaa todella pahoja aikoja, jos asuntolainoistakin meinaa tulla luottotappioita pankeille oikein miljarditolkulla.

Suomen pankin tilastojen mukaan suomalaisten koko asuntolainakanta on nyt noin 67 miljardia. Marraskuussa nostettiin uusia asuntolainoja 1,1 miljardia eli tänä vuonna uusia asuntolainoja nostetaan ehkäpä 10-12 miljardia euroa.

Jos valtio maksaisi uusien asuntolainojen luottotappioista puolet ja se olisi uutisen mukaan 2-3 miljardia, niin kokonaisluottotappiot olisivat 4-6 miljardia. Eli Korkman ennustaa, että jopa puolet pankkien uusista asuntolainoista saattaa kaatua pankkien luottotappioiksi. On muuten aika kova ennustus.

Eli taitaa nyt suuruusluokka olla pielessä. Eihän ne asuntolainat mene kuin mahdollisesti vuosien päästä luottotappioiksi. Ja yleensä luottotappioksi päätyy vain hyvin pieni osa asuntolainaa, koska onhan se asunto yleensä lainan vakuutena. Joten uutisessa täytyy olla väärinkäsitys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu