rouva bovary - naiskohtalosta kysymyksiä

Olen itse miettinyt seuraavia kysymyksiä Gustave Flaubertin kirjasta Rouva Bovary:

1. Mitkä tekijät vaikuttivat rouva Bovaryn kohtaloon?

2. miten päähenkilö kehittyi kirjan aikana?

3. Miten Emma suhtautui itse omaan kohtaloonsa?

Itse ajattelin, että suurimmat syyt Emman kohtaloon olisi Charles, joka vaikutti monella tapaa Emman elämään, mm. asuinpaikkaan, rahankäyttöön ja huvielämään.

Omasta mielestä päähenkilö kehittyi kirjan aikana selvästi maatalon tytöstä naiseksi, joka olisi halunnut saada elämältään paljon enemmän, esimerkiksi käyttämällä rahaa hienosteluun ja tutustumalla muuhun ympäristöön.

Emma oli mielestäni hyvin masentunut, ja se johtui hänen elämästään, joka ei miellyttänyt häntä tarpeeksi. Ja lopulta tekikin itsemurhan.

Haluaisin mielelläläni saada myös muiden mielipiteitä kysymyksiin.
4359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

1. Perintö- ja ympäristötekijät

2. Vanheni

3. Tylysti

Äänestä

Mikä päivä on opettajan määräämä takaraja?

Tiedoksesi: jos ihminen vain mietiskelee lukemaansa kirjaa, hän ei muotoile kysymyksiä numeroituina.

Äänestä
  • Pyydän syvästi anteeksi Teiltä, että tapanani on numeroida kysymykset, joita teen muille ihmisille.

    Ja jos Teidän todella täytyy tietää, niin jaksomme alkoi vasta, joten takaraja on noin kuuden viikon päästä.

    Äänestä

  • rouvabovary kirjoitti:

    Pyydän syvästi anteeksi Teiltä, että tapanani on numeroida kysymykset, joita teen muille ihmisille.

    Ja jos Teidän todella täytyy tietää, niin jaksomme alkoi vasta, joten takaraja on noin kuuden viikon päästä.

    Ehdit siis hyvin lukea kirjan vielä toiseen ja kolmanteenkin kertaan. Onnea mietiskelyille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Olen itse miettinyt seuraavia kysymyksiä Gustave Flaubertin kirjasta Rouva Bovary:

1. Mitkä tekijät vaikuttivat rouva Bovaryn kohtaloon?

2. miten päähenkilö kehittyi kirjan aikana?

3. Miten Emma suhtautui itse omaan kohtaloonsa?

Itse ajattelin, että suurimmat syyt Emman kohtaloon olisi Charles, joka vaikutti monella tapaa Emman elämään, mm. asuinpaikkaan, rahankäyttöön ja huvielämään.

Omasta mielestä päähenkilö kehittyi kirjan aikana selvästi maatalon tytöstä naiseksi, joka olisi halunnut saada elämältään paljon enemmän, esimerkiksi käyttämällä rahaa hienosteluun ja tutustumalla muuhun ympäristöön.

Emma oli mielestäni hyvin masentunut, ja se johtui hänen elämästään, joka ei miellyttänyt häntä tarpeeksi. Ja lopulta tekikin itsemurhan.

Haluaisin mielelläläni saada myös muiden mielipiteitä kysymyksiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu