Apua:(

Lääkkeistä on omalla kohdalla ollut apua, mutta mene ihmeessä terapiaankin, jos sitä tarjotaan ja mikäli ei tarjota, niin kysy siitä. Se on kuulemani mukaan kuitenkin paras keino, sillä saat sieltä uusia toimintamalleja, joilla selvitä tukalista tilanteista. Häntä pystyyn! Ylämäki odottaa, kunhan vaan muistat että elämään mahtuu myös muutama alamäkikin...

ite kärsiny myös paniikki häiriöstä viimevuoden alusta alkaen,usein öisin iskee vapinat ja tärinät ym muu siihen liittyvä...määrätty on oxaminia,mikä on auttanut yleensä,nyt määrätty diapamia,minkä pitäisi vielä paremmin auttaa sillonkuin kohtaus iskee,tuon rauhottavan rinnalle yleensä määrätään myös joku muu lääke mikä estää paniikkien tulemista. itse jotenkin nyt pärjäilly lääkkeitten kanssa,tosin nekää ei aina auta.

Mulla on tosi samanlainen tilanne kuin sullakin eli 18-vuotta täyttänyt abiturientti täälläkin, joka kärsii myös paniikkihäiriöistä! Itse ns. sairastuin noin vuosi sitten paniikkihäiriöön ja voin sanoa, että yleensä ensimmäinen "kohtaus" on kaikkein pahin, mutta ikävä kyllä, pelko uusista kohtauksista on yleensä se pahin juttu.

Itse olen käyttänyt Sepramia 20 mg, nyt jo reilun puoli vuotta sekä rytmihäiriöihin liittyvää lääkettä. Aloitin viime syksynä myös käynnit psykologilla ja voin vain lämpimästi suositella, itselläni on ainakin lääkkeen ohella auttanut huimasti eteenpäin! :) (Vaikka täytyy myöntää, että vaikeuksia on allekirjoittaneellakin avautua, oli kyse kenestä tahansa). Olet jo ottanut rohkean askeleen, kun kerroit asiasta vanhemmillesi! Moni pitää asian sisällään, ja itseäni auttoi jo sekin, että aluksi kerroin avoimesti perheelleni ja sitten parhaimmille ystävilleni.

Kysyit tuota syytä pelkotiloihin; itsekin mietin sitä aluksi eikä sitä voi oikein loppulaskussa ymmärtääkään. Ainakin sanomasi vaikeat kokemukset ovat varmasti osallisena tähän, mutta hei, lähes vuosi sitten ajattelin, että se on nyt tässä, ei paniikkihäiriö koskaan mihinkään katoa. Tämä kuitenkin osoittautui vääräksi, paniikkihäiriöstä voi todellakin parantua, sitä voi oppia hallitsemaan. Itselläni oli ennen tosi vaikeaa mennä kouluun, julkisille paikoille, juhliin, bussiin tms, mutta pikku hiljaa niihin vain totuttautui eikä kertoja varmasti ollut turhan vähän, kun mietin jääväni kotiin peiton alle enkä koskaan tulisi sieltä pois. Vieläkin epäröin lähteä paikkoihin, joissa tiedän olevan paljon ihmisiä, mutta vuoden kuluessa on saanut yllättävän paljon varmuutta lääkkeiden, tuen ja psykologin avulla.

Toivon kaikkea hyvää sulle & muista, että paniikkihäiriön yläpuolelle voi todellakin päästä. Tsemppiä. ♥

Minulla todettiin keskivaikea paniikkihäiriö. Lääkäri oli asiantunteva ja otti asiani heti vakavasti. Lääkkeeksi hän määräsi minulle pitkävaikutteisen xanor depotin 1mg ja lyhytvaikutteisen samannimisen 0.5mg (onko kokemuksia näistä lääkkeistä?).

Koska takanani oli pitkä sairasteluputki aloitettiin minulle myös ravitsemuslisähoito: siihen kuuluu multikalkkia, multivitamiinia, e-epa ja vaikka mitä muuta... onko tästä hoitomenetelmästä kokemuksia?

Kuukauden kuluttua menen vastaanotolle uudestaan ja sitten katsotaan ollaanko taudin suhteen edistytty:D

Pakko nostaa tämä viesti takaisin ylös!

Minä itse olen aloittanut tuon keskustelun, ja nyt eilen erikoislääkärin luona sain kuulla hyviä uutisia: paniikki-tai ahdistushäiriöstä ei enää puhuta, on vain oireet. Toisin sanoen hän antoi minulle terveen paperit. :)

Aluksi en meinannut uskoa korviani, mutta n. 5sekunnin viiveellä tajusin, ja purskahdin todelliseen itkuun. Pitkä ja raskas, yli 2v taistelu viheliäistä sairautta vastaan näyttää olevan voitettu! Koskaan ei ole todellakaan ollut helppoa, ja niinkin pohjalla käytiin, että muistikuvia ei tuosta keväästä 2009 juurikaan ole.

Halusin itse ensinnäkin lukea tämän, mitä olen tuolloin tuntenut ja käynyt läpi elämässäni. Nostan tämän keskustelun siksi ylös, että haluan antaa muillekkin toivoa sairauden voittamiseksi. Itse tiedän, että se ei ole ollut helppoa. Naurua ja itkua on kuulunut, ja elämä on ollut helvettiä. Nyt helvetistä ollaan noustu takaisin vakaalle maanpinnalle.

Toivon kaikille kohtalontovereille onnea taistelussa epämiellyttäviä fyysisiä ja henkisiä oireita vastaan!! Helppoa ei ole, eikä se aina pidä ollakkaan. Onnistumiset kannattaa ammentaa uudeksi voimavaraksi. Sitten uskaltaa tehdä uusia asioita.

Kiitos kaikille täällä vastanneille ja mukana olleille! Toivon, että jatkossakin luettuani viestejä täällä, voisin itse jotenkin auttaa samasta ongelmasta kärsiviä! :)

Kiitos

njoo mäki oon vasta 15 ja oon yhtä äkkiä alkanu saamaan jtn paniikki kohtauksia kesken tunnin oonki ollu sen yhen ainoan kerran jo viikon poissa koulusta koska en oo uskaltanu mennä takas ;s , ja alkaa jo ärsyttään että kun netistä etsii tätä samaa ongelmaan kaikki sellaset henkilöt on jtn yli 20 ja ite oon näin nuori ku ei löydä oman ikäisiä joilla on tää sama ahdistus häiriö ni ei saa mtn tietoa tai mitä pitäs tehä , enää olis viikko ja sit alkaa loma enkä kestäis sitäkään u.u , ihmettelen sitä että en ahdistu tuntemattomien seurassa esim kaupassa mutta sitku on sellasia ihmisiä jotka tunnen ni sit iskee sellanen pelko et tulee kauhee hiki ja sydän tykyttää ja kädet on kauheen kylmät ja sit kestän pari minuuttia sitä tuskaa ja sit alkaa kaikki paikat täriseen ja sit on aivan pakko lähtee siitä tilasta . mä oikeesti tuun hulluksi ;O onko mahollista et tänki ikänen sais jtn lääkkeitä ? ja haluaisinki niitä äkkiä koska en kestä tätä ja puhuminenkaan ei paljon auta koska mun aivot tai mitkä lie saa väkisin sen paniikkikohtauksen tuleen o.o help

mua alkaa just masentaan se et kaikki ympärillä näkee et mulla tulee joku kohtaus , koska tarkotan tutuilla niitä joiden nimet ehkä hyväl tuurilla tiiän ja ne on just sellasii jotka haukkuu ja puhuu p...... seläntakana , ku sais tän loman aikana pois koko jännittämisen yn . ku ois viel yks vuos peruskouluu ja seki menee sit päin helevattia jos nää kohtaukset ei lopu koska pitäs sit joka ikinen päivä lähtee kesken tunnin kotiin , kävin lääkärin luona ja se totesi just näiden oireiden perusteella et on joku paniikkihäiriö mut lääkkeitä se ei ainakaan viel ajatellu antaa koska oon niin nuori O.o . ärsyttää niin hemmetisti et alkaa just paikat täriseen ja muuta ku vaan ajattelee et pitää lähtee kouluun tai kauppaan nii heti tulee kauhee paniikki enkä voi sille ajattelemiselle mtn .. piti rippikouluki unohtaaa koska en voinu sinnekkään mennä koska olis pitäny sieltäki aina lähtee kuitenki .. .arhg .. saiski jostaki jo heti apua en kestä -.-

minä itse käytän lääkitystä mutta samalla käyn terapiassa,psykologilla,lääkärillä säännöllisesti, ja kohta alkaa ryhmäterapia. kyllä suosittelen, helpottaa paljon puhuminen, ja psykologit osaavat yleensä hyvin auttaa, eivätkä pelkästään vaan kuuntele kun puhut (kuten terapeutit tekee).

on ihan mun vanhempien vika jos sairastun pahemmin ku pitää olla joka viikko neljän seinän sisällä ku ei pääse minnekkään ja ainaku ollaan lähössä kauppaan nii äiti alkaa aina huutamaan ja sitten ei haluta enää lähteä minnekkä koskaa minnekkään ku alkaa jo ahdistamaan omat vanhemmat ja sitten ei tuu kauppa reissusta mitään , oon nyttenkin ollu koko kesäkuun sisällä ja ollu vaan koneella enkä oon ulos menny ollenkaan ku en yksin vittii minnekkään mennä..

njoo unohtakaa tuo edellinen hehheh.. joo , tietääkö joku tarkkaan et kauan kestää enneku tuosta paniikkihäiriöstä parantuu , koska itellä olis tässä noi kuukausi aikaa enneku koulu alkaa ja vasta kahen viikon pääst pääsee ekan kerran sinne jonnekki jutteleen et mikä mulla on ja en ees tiiä kelle meen jutteleen ja äitiki ehti puhelimessa selittää kaikkea pass*** jollekki naiselle siel josta en halua ees puhua siellä vaan tästä paniikki hommasta ni saapa nähdä.
toivoisin et tää hellittäis mut ei lääkärikään halunnu viel antaa mtn lääkkeitäkään u.u ja mul menee niinku tää koko 9lk päin helvettiä jos pitää joka ikinen päivä lähteen ekan tunnin jälkeen kotiin , ei tää voi oikeesti olla totta :S

Mulla on kans paniikkihäiriö ja se tulee aina koulussa. oon ollu melki 2 kk pois koulusta niitten takia... oon 14.v. oon käyny psykiatrilla kerran eikä se osannut mtn auttaa kyseli kaikkia mitä muutkin esim koululääkäri,kuraattori, terkkari ym. Tää on aivan kauhiaa onneks ny on kesäloma ja paniikkia ei tule niin paha mitä koulus tulee. Mun vanhemmat tietää että mul on tää paniikkihäiriö mutta ei ne osaa auttaa. Nyt kun kesäloma loppuu niin mua hirvittää aivan koulu pelkään etten pysty kouluu mutta on pakko koulu ja vanhemmat pakottaa mut ne ei ymmärrä mua et mul on kauhiaa! Ne vaan et kyl sun on pakko mennä. Terkkariki sano että mut pitää väkisin viedä kouluu jos en vapaaehtoosesti mee. Tää on aivan hullua!!

joo no munkaan vanhemmat ei tajua koko paniikkihäiriöstä mtn , ja ne selittää kokoajan et joo muutetaan pois ja meet toiseen kouluun , ja luulenpa että ne ihme tyypit joiden luo menen juttelemaan ei myöskään tajua mtn , siks sanoinki äidilleni et isä ei ainakaan tuu mukaan koska se puhuis kaikesta muusta mistä ei ees tarvis puhua ja äitiäkään en jaksais siellä ku se ei osaa pitää naamaansa kiinni ja sit seki alkaa puhuun kaikkea mikä ei liity edes koko paniikkihäiriöön. huoh mitähän tästä koko hommasta tulee u.u, mulla kivasti alko nää paniikki häiriöt melkeen viikkoa enne kesä lomaa , enkä menny edes kevät juhliin koska sielläki olis pitäny istua tunnin ja mulla tuli niit kohtauksia vaikka ei tarvis puhua tai esiintyäkkään kellekkään ihan vaan paikalla istuu tunnilla ni yhtä äkkii tulee vaan . ja nyt on enää kuukausi lomaa ja pelottaa koko ajan et millo koulu alkaa en millään jaksais koko ysiluokkaa-.-

Minunkin vanhempien oli aluksi vaikeaa ymmärtää, mikä/mitä paniikkihäiriö on. Puhumalla (suurimmaksi osaksi huutamalla ja riitelemällä) selvitimme yhdessä asian, psykologilta tuli papereita vanhemmille paniikkih. jne.

Jos vanhempanne ei ymmärrä puhumalla tilannetta, harkitkaa psykologilla käyntiä yhdessä. Olette käsittääkseni aika nuoria, joten suosittelisin sitä ihan todella. Itse olin 18, juuri täyttämässä 19 kun sairastuin ja tuntui, että en itse henk.koht. vanhempia terapiaan ja lääkäräille tarvitse.

Mulla on sellainen tunne, että paniikkihäiriöstä ei tavallaan "parane" koskaan. Itse käsitän sen sillä tavalla, että jokaisella paniikkih. on herkkyys sitä kohtaan, ja sille ei voi mitään. En halua kuitenkaan kuulostaa epätoivoiselta, oireet voivat pysyä poissa vuosikausia!! Sillä tavalla siitä voi parantua, mutta herkkyys saada kohtaus uudestaan pysyy...

Koetataan vaan pärjätä, ja tähän on olemassa hyvät hoitokeinot!! Ihmisillä menee tovi, ennen kuin voi hyväksyä itsensä tämän sairauden kanssa. Itselläni on juuri menossa, oma-aloitteisesti, lääkkeen vähennykset, ja välillä iskee (varmaankin vieroitusoireena) epätoivo itseään ja sairautta kohtaan. Mutta se kuuluu tähän, ja siitä pitää nousta, joko omin avuin tai sitten tukipiirin kautta, niinkuin minä teen!!

Paniikitonta kesää kaikille! :)

Sain ekan kohtauksen keväällä koulussa vikalla tunnilla. Olo oli ollut koko poikkeuksellisen iloinen ja jännitti hassusti mahan pohjassa. Sitten muljahtaa vatsassa, sydän hakkaa ja tulee hiki. Usean kerran peräkkäin. Katsottiin videota ja tuntia oli 5 minsaa jäljellä. Selviydyin. Maanantaina keskipäivällä sama. Menin terkalle. Kadun syvästi. En sitä että en saanut apua vaan mihin se johti. Sain tosi hyvää apua paniikkeihin, mutta ne sotki kaikkea muutakin mukaan... Kävin yhden kerran varsinaisella lääkärilläkin. Se oli tullut ulkomailta ja ihmetteli miksi suomalaiset stressaa kun täällä ei ole sotia tai kukaan ei ammu sinua kun astut ovesta ulos. Se pisti ajattelemaan

HUOMATKAA: Olen havainnut saavani täyden kohtauksen seuraavana päivänä kun olen käyttänyt Panadollia (särkkäri). Olen saanut pienempiä jännityksiä kun olen juonut pepsi maxia.

Älkää antako paniikin kaataa elämää. Pelkään vieläkin kohtauksia mutta olen selviytynyt luokkaretkestä hesaan ja 800 sadan kilometrin reissusta ympäri suomea ilman suurempaa jännitystä:) Toivoa on kun sitä etsii.
Olen ylpeä kun selviän kauppareissusta ja muista pienistä menoista

Syksyllä alkaa lukio ja pelkään saavani kohtauksia siellä. Toisaalta siellä on kaikkea uutta joten en välttis edes muistaisi pelätä kohtauksia aluksi. Haluiaisin kyllä lääkkeet varalta. Kannattaako?
Onnea kaikille jatkoon:)

jaa pitääkös tässä sitte alkaa juomaan pepsiä XD..

muuten juu miten selviän hengissä ku , pitäs viikon loppuna mennä kaverin kans yhteen konserttiin ja sinne tulee ainaki tuhat ihmistä ja iha eturiviin yritetään mennä .. mut joo mitäs jos iskee joku paniikki tai jtn ja sit jos viel on siinä kaikkien ihmisten edes ja ei pääse pois ja olis se kyl aika harmi jos joutus lähteen keskenkaiken pois-.-

Moikka taas kaikille!

Minulla on menossa nyt mielenkiintoinen vaihe paniikkihäiriöni lääkehoidossa, johon kaipaisinkin neuvoa/kokemuksia. Minulla on koko sairauden ajan ollut ylläpitolääkkeenä xanor depot (tällähetkellä 1mg päivässä). Itse olen miettinyt, miksi sitä ei jo heti alussa, vähennyksen aikana, vaihdetty ssri-lääkkeeseen....


Mutta nyt se sitten tapahtuu. Eli aloitan Citalopram Orion nimisellä lääkkeellä (jos sopii minulle, ylläpito annos 20mg), ja samaan aikaan syön depoteja. Onko kellään kokemusta xanorin lopettamisesta tämän lääkkeen avulla, tai ylipäätään MITÄ kokemuksia tästä lääkkeestä?

Lääkärini arveli, että tämä lääke olisi minun tilanteessa tällä hetkellä hyvä, ja depot on kuulemma helpompi vähentää, kun rinnalle tulee tämä ssri-lääke. Sitten kai ssri-lääke on vielä helpompi vieroittaa itsekseen kuin depot.

Mutta siis tietoa täällä kaivataan!! :)

omg,, eka koulu päivä uudessa koulussa .. aa.. aivan kamala -.-,, kokoajan sain pelätä että kaikki paikat alkaa täriseen tai muuta .. ei pystyny kirjottaan mitään eikä syömään ees ku kädet tärisi kokoajan .. vitsi tuntu ku pääki melkeen alko täriseen tai jotenki oudosti säpsimään o_o mä en oikeesti jaksa tätä enää jos en saa lääkkeitä ku jos vähänki jännitän jotain asiaa niin meinaa tulla kauhee paniikkikohtaus -.- eilen illalla ku ajatteli koko ajan seuraavaa aamua ni tuli kauheen oksettava oloki ja tärisi jo silloin kaikki paikat .. haluis vaan kuolla en oikeesti jaksa jos tää viiminenki koulu vuosi menee päin helvettiä jos pitää joka tunnilta lähtee tai joka päivä pitää lähtee kotiin kesken päivän...

Ilmeisesti paniikkihäiriöstä kärsivän nuoren äitinä olisin kiinnostunut kuulemaan myös muiden vanhempien kokemuksia. Miten selittää nuoren poissaolot koulusta? Mikä on kannustamista ja rohkaisua ja mikä painostamista? Onko parempi kannustaa ottamaan härkää sarvista ja saada toivottavasti onnistumisen kokemuksia vai ajautuuko nuori vaan epäonnistumisiin ja sitä kautta syvemmälle kierteeseen? Onko parempi yrittää järjestää ympäristönmuutos ja uusi alku vai antaa nuoren tukeutua tuttuihin kavereihin, jotka tosin asian tuntevana muistuttavat koko ajan paniikkioireista? Mitä olette tehneet ja kuinka meni?