Monet ennusteet povaavat asuntomarkkinoille nousukäännettä tänä vuonna, mutta Yalen yliopiston professori Robert Shiller ei ole näin optimistinen. Hän varoittelee laskukurimuksen jatkumisesta Foreign Policyyn kirjoittamassaan artikkelissa. Shillerin näkemyksille antaa painoa se, että hän on niitä harvoja talousviisaita, jotka varoittivat asuntokuplasta hyvissä ajoin ennen kuin hinnat romahtivat.
"Kun edellinen asuntobuumi saavutti Yhdysvalloissa huippunsa vuonna 1989, kului viitisen vuotta ennen kuin hinnat saavuttivat pohjansa. Nykyinen laskumarkkina on kestänyt vasta pari vuotta. Varoittavin esimerkki löytyy Japanista, jossa kaupunkien tonttien hinnat laskivat 15 vuotta, vuodesta 1991 vuoteen 2006", Shiller kirjoittaa.
Nykyisen laskukurimuksen aikana asunnot ovat menettäneet Yhdysvalloissa yli puolet 1990-luvun lopun jälkeisestä arvonnousustaan. Joissakin amerikkalaiskaupungeissa hinnat liikkuvat jo lähes kuplaa edeltäneillä tasoilla.
Shiller tähdentää, että pohjien ennustaminen on mahdotonta. Hän ei kuitenkaan ylläty, jos asuntojen hinnat jatkavat laskuaan vuoden 2010 puolelle saakka, kuten Chicagon futuurimarkkinat olettavat. Yhdysvaltain heikko taloustilanne ei anna aihetta suureen toiveikkuuteen.
"Hintojen karahtaminen pohjille tapahtunee pikemminkin kitinällä kuin rytinällä. Terävät käänteet eivät ole todennäköisiä. Asuntojen hinnat saattavat polkea paikoillaan muutaman vuoden ennen kuin lähtevät nousuun. Varmuudella markkinoiden suunnan näkee vasta peruutuspeilistä", Shiller kirjoittaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.