Sain tänä vuonna ihanan punaisen ja valkoisen amarylliksen ilahduttamaan jouluamme. Itse ostin ennen joulua jo pienikukkaisen, nupuillaan olevan amaryllislajikkeen. Nyt vielä loppiaisen jälkeen ovat amaryllikseni kukkineet toisen kukkavanansa ja ihastelen vielä tuota valkoista jättikukkaista upeaa kukkavanaa. - Säästättekö sipulit vielä uutta kautta varten ja miten?
Kukkiiko teillä vielä amaryllikset?
11
387
Vastaukset
- Hyvin kukkivat
Kolme kukintaa per sipuli. Periaatteessa sipulit kai voisi talvehdittaa ja yrittää saada uuteen kasvuun, mutta teollisina lajikkeina eivät todennäköisesti kuki tai kukkivat huonosti.
- sain sen
ystävältäni.
Yleensä hän antaa oman kasvattamansa, nyt sain kaupasta ostetun.
Tosi upea yksilö, vieläkin kukoistaa.
En säästä, liian lämmin ympäristö kai tuhoaa kasvuston.- huomasin, että
kukka pukkaa kolmatta kukkavanaa.
Mikä ihme on, että itsekasvatettujen amaryllisten lehdet tapaavat venyä ja venyä?
Nyt kaupan kukan lehdet eivät silmämääräisesti ole kasvaneet lainkaan
- saa katsella joka päivä
Kyllä nuo kukkivat.Sain aivan mahtavan asetelman, ikäänkuin vanhaan vatiin istutettuna,joka on soikean muotoinen ja päällepäin hennosti maalattu lumihiutaleita, mihin istutettu noita(sipuleita) kukkaputkia monia ja vielä juurella on myös sellaisia pieniä,joista aukeaa nytkin muutamia kelloja. En aikaisemmin ole tuollaista tavannut. Lapset sen toivat jouluksi. Sain myös viime jouluksi tavallisessa ruukussa olevan ja siinäkin oli monta putkea. Minäkin olen ajatellut, että kuinkahan noita saisi oikein joskus vielä uudelleen kukkimaan, en tiedä. Jostain luin, että voisi viedä tuollaisen kukkineen ja leikatun ruukkuineen päivineen kesällä varjoon ulos, huolehtia, ettei se jää sateisiin. Ja pitää sitä sitten sisällä kuin mitakin kukkia, syksyn tullen laittaa lepäämään.- On ihana kun niistä on iloa näinkin pitkään vielä.
Laitoin marraskuussa neljä amarylliksen sipulia kasvamaan, yhdestä ehti jouluksi kuihtua jo kaksi kukkavanaa ja kaksi alkoi kukkimaan tämän vuoden puolella ja viimeinen vasta aloittelee. Tosin ensimmäiseenkin on vielä tulossa kolmas kukkavana.
Vähän pieleen menivät ajoitukset, mutta ilahduttaa ne silmää vieläkin.
Joskus olen antanut niiden kitua kevääseen asti ja sitten laittanut kesäksi ulos, mutta syksyn jatkokäsittely ei ole onnistunut.
Tarvii varmaan paremman viherpeukalon!- vaaleanpuna-valkokirjava
joululahjaksi saatu amaryllikseni. Kahdessa kukka-
varressa 4 todella kookasta kukaa molemmissa.Varret vain venähtivät turhan pitkiksi,joten pelkään,että
taittuvat kukkien painosta.
En ole mikään viherpeukalo, mutta olen saanut yhden
amarylliksen kukkimaan monena vuonna.Kesäksi vein ulos ja syksyllä pimeään lepoajaksi, niin vain alkoi työntää kukkavartta ja kukki ihan hienosti.
Kunnes sitten yhtenä syksynä unohtui sinne kukkapenkkiin! Saapa nähdä,kuinka tämän uuden kanssa käy. - "Reetta"
Miul olisi kysymys? Pitääkö kukkineet,kukinnot ottaa
amaryliksestä pois? Ja kun on kukinto loppu.
Mitä tehää sille varrelle,annetaako kuivuu vaan?
Tiiosta kiitollinen.
Ps. Nuotti oli kohallaan:)) "Reetta" kirjoitti:
Miul olisi kysymys? Pitääkö kukkineet,kukinnot ottaa
amaryliksestä pois? Ja kun on kukinto loppu.
Mitä tehää sille varrelle,annetaako kuivuu vaan?
Tiiosta kiitollinen.
Ps. Nuotti oli kohallaan:))Tiedä häntä mikä peukalo on, mutta olen katkaissut kuihtuneet kukkavanat pois.
Tässä linkkiä amarylliksestä.
http://www.nicehouse.fi/puutarha/huonekas/amarylli.htm
- 1943
muita kuin viherkasveja: anopin kliivia, kaksi anopinkieltä ja yksi sellainen valkoviherraitainen, josta lähtee alaspäin sellaisia kimppuja. En tiedä nimeä. Joskus kasvattelin amarylliksiä. En koskaan onnistunut saamaan uudelleen kukkimaan. Luultavasti minulla ei ollut sopivia tiloja. Joulun olin poissa kotoa ja lahjaksi sain yhden hyasintin, joka on jo kuihtunut. Minulla on melko vähän tilaa kukille.
- 1943
Tellastiina kirjoitti:
Alaspäin "kimppuja" kasvattava kasvisi on rönsylilja. D))
tunnen enemmän perennoja ja muita ulkokasveja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721157
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?39584Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296548Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t218512- 50504
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492