Pennun käytös

mikä neuvoksi?

Eräs tuttavani otti rottweilerin pennun,ikää pennulla nyt 3 kk:tta.Kuulin tuossa,että oli hoitopaikassaan purrut tai napannut kaulaan jotain poikaa.Pentu on käynyt myös minun naamaan kiinni sekä murissut minulle sängyltä nostaessani.Tämä on tuttavani ensimmäinen koira.Joutuu olemaan aika usein jossain hoidossa jo näin pienenä.
Miten voisin neuvoa tuttavaani pennun koulutuksessa? Voiko hän onnistua pennun kanssa vaikka kuulostaa näin hankalalta?

20

8296

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hui!

      Tosi järkevää, rotikka ensimmäiseksi koiraksi..

      Tulkaas nyt kaikki tuota asiaa puoltavat neuvomaan.

      Ehdottaisin koiran luovuttamista pois, koska rotikka on vaativa rotu, jota täytyy osata kouluttaa (virheisiin ei ole hirveästi varaa). Se ei ole mikään pikkufifi, vaan erittäin määrätietoinen koira. Pentuaika käytetään koiran kouluttamiseen. Koiran hoitopaikassa pystytään tukemaan koulutusta, mutta itse koulutus on omistajan tehtävä. Ei tuuraajien. Koira ei saisi olla liiakseen hoitopaikoissa.

      Tuonne yhteyttä, sieltä voisi saada apua:
      http://www.rottweiler.fi/Omistajakurssit.htm

      Myös Tuire Kaimion koirakirjallisuus on hyödyllistä luettavaa.

      Jos koiran koulutus on retuperällä, niin koirasta tulee vaarallinen. Ja iltapäivä lehdet voivat saada lisää kirjoiteltavaa:(

      • kitula

        Sanotaanko näin, ettei noiden kirjojen perusteella kannata alkaa koiraa kouluttamaan. Kaimio kait osaa opettaa merileijonan laulamaan ja lokit kierimään, mutta ihan suoranaisesti niiden perusteella on koiraa turha alkaa kouluttamaan. Rottweileryhdistyksen kautta kannattaisi lähteä liikkeelle.

        Rotikan hankkiminen ensimmäiseksi koiraksi ei ole mahdoton, mutta haastava yhtälö. Moni kasvattaja ei edes myy välttämättä koiraa tällaiselle henkilölle, tai ainakin vaatii käymään yhdistyksen kurssin.

        Rottweiler on käyttökoira, ei mikään sohvaperuna saatika egonjatke. Tosin tuonkin rodun tilanne alkaa olla huolestuttavan huonolla tolalla, koska nyky "kasvattajat" lisäävät enempi sitä määrää kuin laatua...


      • hui!
        kitula kirjoitti:

        Sanotaanko näin, ettei noiden kirjojen perusteella kannata alkaa koiraa kouluttamaan. Kaimio kait osaa opettaa merileijonan laulamaan ja lokit kierimään, mutta ihan suoranaisesti niiden perusteella on koiraa turha alkaa kouluttamaan. Rottweileryhdistyksen kautta kannattaisi lähteä liikkeelle.

        Rotikan hankkiminen ensimmäiseksi koiraksi ei ole mahdoton, mutta haastava yhtälö. Moni kasvattaja ei edes myy välttämättä koiraa tällaiselle henkilölle, tai ainakin vaatii käymään yhdistyksen kurssin.

        Rottweiler on käyttökoira, ei mikään sohvaperuna saatika egonjatke. Tosin tuonkin rodun tilanne alkaa olla huolestuttavan huonolla tolalla, koska nyky "kasvattajat" lisäävät enempi sitä määrää kuin laatua...

        Miksi Tuiren kirjoja ei sitten voisi lukea koirakurssin lisäksi?

        Jos oppii ymmärtämään koiraa, niin tietää paremmin mikä sitä vaivaa. "Koirien käyttäytyminen" ja "Pennun kasvatus" ovat loistavia oppikirjoja koiran maailmasta.


      • tsdfjgvn

        Ei se ole siitä kiinni onko koira ensimmäinen vai ei, asenteesta se kiinni on miten se elukka käyttäytyy. Ja totta on se, että se ei todellakaan ole mikään pikkufifi vaan kunnon koira jota kuuluu kouluttaa alusta loppuun.


      • Anonyymi
        hui! kirjoitti:

        Miksi Tuiren kirjoja ei sitten voisi lukea koirakurssin lisäksi?

        Jos oppii ymmärtämään koiraa, niin tietää paremmin mikä sitä vaivaa. "Koirien käyttäytyminen" ja "Pennun kasvatus" ovat loistavia oppikirjoja koiran maailmasta.

        Nimim. Kitula on oikeassa Kaimion suhteen. Niillä opeilla koiran opettaminen ulkona pissimään kestää n. puoli vuotta😁


    • Kuulostaa siltä,että kaverillasi ei ole tarpeeksi aikaa paneutua koiran koulutukseen!
      Ja rottweiler rotuna tarvitsee jämäkän ja määrätietoisen koulutuksen,jo pennusta lähtien.Ja kertomasi puraisut ja murinat eivät kuulosta ihan normaalilta,joten kehottaisin ystävääsi luopumaan koirasta,koiran parasta ajatellen.
      Koira on vasta vähän aikaa sitten saapunut uuteen kotiin ja nyt on jo usein hoitopaikassa,ei hyvä!!
      Pennulle pitäisi tehdä selväksi kuka on sen "pomo" eli omistaja,mikä on sen koti ja tätä ei saavuteta muulla kuin sillä,että koiran kanssa vietetään paljon aikaa sen omassa kodissa.Sanotaan,että koiran hyvä aika viedä muualle hoitoon on se kun koira on sisäsiisti.Mutta ei kuitenkaan aikasemmin kun koira on 6kk.Hyvät on ainekset saada rottweilereille jälleen huonoa mainetta :( Toivottavasti kaverisi ymmärtää tilanteen ja ottaa ensimmäiseksi koiraksi jonkun muun kun vahti-/suojeluviettisen koiran ja viettää koiran kanssa pentuna tarpeeksi aikaa.Suositellaan,että kun uusi pentu tulee kotiin,niin sen kanssa ollaan vähintään 2viikkoa ympärivuorokauden.

      • setä samuli

        Juuri näin.. EI. Se koira opetetaan olemaan yksin kotona päivästä yksi alkaen. Hoitoon vieminen on sitten toinen juttu. Mitä helvettiä täytyy ostaa koira kotiin jos kerran sen tarjoama seura/ muu hauskuus ei kiinnosta? Ei saatana voi käsitää ihmistä joka hankkii koiran sen takia kun se on söpö ja sopii sisustukseen. Eikös marsu olis kivempi ja perkeleesti halvempi?

        Rottweiler rotuna on haastava ja aikaa vievää puuhaa varsinkin jos hankkii uroksen. Tänä päivänä mahdollisuus saada vanhan ajan uros kunnon voimalla höystettynä on yhden prosentin luokaa ja jotenkin aina se päätyy vääriin käsiin, nyt en puhu ensimmäisen kirjoittajan koirasta.

        Tuo 3kk pentu on vielä pelastettavissa. Tuo "pureminen" on pentujen puuhaa, se leikkii ja murina on pennun pelkoa. 3kk päästä se ei leiki vaan toteuttaa annetuja ja hyväksyttyjä toiminta malleja! Nyt on korkea aika hakeutua paikalliselle kentälle ja osallistua koulutukseen (


    • Voi hyvänen aika sentään kuinka surullinen tapaus. Tulee vaan mieleen millä perusteilla tuttavasi on rottweilerin hankkinut... Ja vielä eka koira? Kaikki kasvattajathan eivät myy rotikkaa (etenkään urosta) ekaksi koiraksi - ja ihan syystä. Ja miksi se koira pitää hankkia, jos se joutuu heti vieraisiin hoitopaikkoihin?

      NYT heti paikalla yhteys SRYn lähimmän paikkakunnan alaosastoon koulutusvastaavalle ja HETI paikalla mukaan treeneihin. Useimmilla paikkakunnilla ei treeneissä ole talvitaukoja, eli koulutukset pyörivät ympäri vuoden. Ja siihen koiran koulutukseen on oikeasti sitouduttava ja panostettava, muuten tuo yksilö tulee aiheuttamaan ongelmia! JOS tuttavavasi ei ole valmis kouluttamaan koiraansa se on parasta palauttaa kasvattajalle pian.

    • Rottweileristi

      Moni onkin jo ehtinyt vastaamaan...laitan lusikkani mukaan soppaan. En nyt puutu siihen, onko rottweiler sopiva ensimmäiseksi vaiko kuinka moneksi koiraksi. Joillekin ei sovi minkään rotuinen koira koko elämänsä aikana. Oli rotu mikä tahansa, koulutus ja kasvatus vaatii määrätietoista ja hyvin mustavalkoista katsantotapaa. Sitä ihmettelen, miksi pentua ei olla opetettu yksinoloon? Nyt tuttavasi jättämään pentua aluksi toviksi (muutama minsa aluksi) yksin ja sen jälkeen palkka, jos ei tuhoa sinä pienenä aikana huushollia tai rauhoittuu yksinoloon. Aikaa pidentää pikkuhiljaa. Ja muutenkin, nyt opettamaan koiralle perustottelevaisuutta hopi-hopi. Pennut puree, muttei sitä tarvi sietää. Oman pentupurennan karsin sillä, että kun yritti hammastaa minua tai jotain muuta, työnsin kylmän viileästi sormen kurkkuun saadakseni koiralle oksennusrefleksin ja sitä kautta mielijohteen ikävästä seurauksesta. Jämäkkyyttä peliin ja tsemppiä jatkoon! Periksi ei saa antaa!

      • mikä neuvoksi?

        Kiitos kaikille neuvoista!Siksi koira on hoidossa,että omistaja pääsee juopottelemaan.Koira on ostettu tuttavani kaverini sukulaiselta,eli sitä kautta on ollut helppo hankkia pentu.Lupasi pentua hakiessa viettää paljon aikaa pennun kanssa ja vähentää sen takia myös juomistaan.En viitsi kirjoittaa kovin yksityiskohtaisesti,koska tätä palstaa voi lukea joku hänen tuttava ja laittaa viestiä eteenpäin.En tiedä mitä pennun kanssa viikot tehdään,mutta viikonloppuisin hoidossa.Jopa kolmesti peräkkäin samassa paikassa.


      • ja huh huh
        mikä neuvoksi? kirjoitti:

        Kiitos kaikille neuvoista!Siksi koira on hoidossa,että omistaja pääsee juopottelemaan.Koira on ostettu tuttavani kaverini sukulaiselta,eli sitä kautta on ollut helppo hankkia pentu.Lupasi pentua hakiessa viettää paljon aikaa pennun kanssa ja vähentää sen takia myös juomistaan.En viitsi kirjoittaa kovin yksityiskohtaisesti,koska tätä palstaa voi lukea joku hänen tuttava ja laittaa viestiä eteenpäin.En tiedä mitä pennun kanssa viikot tehdään,mutta viikonloppuisin hoidossa.Jopa kolmesti peräkkäin samassa paikassa.

        no voi voi ja huh huh. taitaa joku käyttää nyt palstaa henkilökohtaisen koston välineenä. höpö höpö


      • jos tää on totta
        ja huh huh kirjoitti:

        no voi voi ja huh huh. taitaa joku käyttää nyt palstaa henkilökohtaisen koston välineenä. höpö höpö

        eikä provo niin käske nyt viedä se pentu äkkiä takaisin sille kasvattajalle! mitä helvettiä otetaan koira jos sen kanssa ei olla valmiita olemaan? jos on juoppo niin mitä muutenkaan koiralla tekee. ja rotikka ekana koirana?? ei sitten yhtään vaativampaa koiraa ekaksi koiraksi enää löytynyt? siinä nähdään taas "viisas" kasvattaja. noo, pian saadaan lukea taas iltalehdestä kuinka se raatelee jonkun..


      • taas yhdenlainen
        mikä neuvoksi? kirjoitti:

        Kiitos kaikille neuvoista!Siksi koira on hoidossa,että omistaja pääsee juopottelemaan.Koira on ostettu tuttavani kaverini sukulaiselta,eli sitä kautta on ollut helppo hankkia pentu.Lupasi pentua hakiessa viettää paljon aikaa pennun kanssa ja vähentää sen takia myös juomistaan.En viitsi kirjoittaa kovin yksityiskohtaisesti,koska tätä palstaa voi lukea joku hänen tuttava ja laittaa viestiä eteenpäin.En tiedä mitä pennun kanssa viikot tehdään,mutta viikonloppuisin hoidossa.Jopa kolmesti peräkkäin samassa paikassa.

        no huh huh taitaa olla aika viisas omistaja ku ottaa koiran että voisi vähentää juomistaan. ja onko kovinkaan viisasta antaa koira hoitoon joka vloppu?
        taitaa olla kysymyksessä koirista tietämätön ihminen ja kuka hullu antaa tälläiselle ihmiselle rotikan joka on vaativa koira?

        mutta en myöskään allekirjoita sitäkään että rotikka olisi niinkään vaativa ja ei hyvä ensikoira sillä itselläni on 3kk ikäinen urospentu ja ennen en ole omistanu rotikkaa sakemannin kylläkin. ja kasvattaja totesi minulle että rotikka olisi helpompi kouluttaa kuin sakemanni.
        mutta jokaisella omat mielipiteensä kylläkin.


      • --------------------
        mikä neuvoksi? kirjoitti:

        Kiitos kaikille neuvoista!Siksi koira on hoidossa,että omistaja pääsee juopottelemaan.Koira on ostettu tuttavani kaverini sukulaiselta,eli sitä kautta on ollut helppo hankkia pentu.Lupasi pentua hakiessa viettää paljon aikaa pennun kanssa ja vähentää sen takia myös juomistaan.En viitsi kirjoittaa kovin yksityiskohtaisesti,koska tätä palstaa voi lukea joku hänen tuttava ja laittaa viestiä eteenpäin.En tiedä mitä pennun kanssa viikot tehdään,mutta viikonloppuisin hoidossa.Jopa kolmesti peräkkäin samassa paikassa.

        tuossa vähän ylempänä kirkoittelinkin mitä mieltä olen noista ns. pulisantereista koiran omistajina. Sääliksi käy koiraa taas. Tuollaisten henkilöiden kannattaisi vain tyytyä pehmoleluun, eikä missään nimessä hankkia mitään tuntevaa elävää olentoa, kun eivät osaa edes huolehtia itsestään.


    • pottis ihminnen

      mulla on kokemusta se alkaa 3kk kokeilemaan isäntää ja jos se on enemän hoidossa niin se katoo omistajaa ja kokeilee ensimöinenuhma on 3kk ja seuraava 7kk ja pahin uhma 1v kannataa olla kovana jos puree niin pure takas niskasta ja nostaa seinölle ja alistaa sen tai

    • rottweilerin omaava

      Jos se on sen kaveris ensimmäinen koira, niin olis kannattanu ottaa ensin selvää rodusta. Rottis on vähän vaativampi kuin joku spanieli, tai vaikka chihuahua. Että kaverilles terveisiä vaa. Vika ei todella ole koirassa, vaan omistajassa, jos ei saa koiraa pidettyä kurissa.

      • voin sanoa

        ettei se juopottelu lopu koiran avulla. Johan se on tuossakin tapauksessa nähty. Alkoholismi on todella hankala asia. Harva pystyy motivoimaan itseään paria viikkoa kauempaa.

        Mikäli touhun annetaan jatkua niin tuo koira joko etsii uutta kotia muutaman kuukauden päästä ongelmakoirana tai menee piikille.
        Pennun ei pidä antaa puolustaa sänkyä edes 3kk ikäisenä. Tuossa on vielä helppo kieltää murinat ja poistaa se pentu sängystä. Odotahan neljä kuukautta niin et enää uskalla sänkyyn mennäkään. Vai mitä sanoo muut ärripurria nähneet koirakot?


    • haididiidi

      sen verran voisin vastata että minulla ensimmäinen koira oli ja on rottweiler. narttu. kovasti on vaatinut kärsivällisyyttä ja hermoja... Mutta nyt koira vuoden ikäinen ja voin vihdoin iloita kuinka upea koira mulla on !! mutta tähän pisteeseen pääseminen on vaatinut paljon. koulutettu ollaan ja runsaasti, virheistä ollaan myös opittu. mutta kyseessä olevan koiran luulisin vielä olevan pelastettavissa mutta en usko että nykyisen omistajan kanssa kuitenkaan. mahdollista se on, mutta vaatisi suurta muutosta !

    • i hate stupid people

      idiootti jos en paremmin sano

      • Rotikka eduskuntaan

        Mielestäni rottweilerin voi ottaa ensimmäiseksi koiraksi jos on kyseessä vahva persoona ja jos ei omaa vahvaa persoonaa on syytä jättää rottweiler jatkossakin ottamatta.
        Jos ensimmäisenä koirana on joku todella pehmeä rotu niin luultavasti samoilla metodeilla yritetään sitten kasvattaa rotikkakin ? Ja se ei ole taasen kovin hyvä tapa tai tietysti riippuu koirasta.
        Itsellä on nyt 10kk ikäinen narttu weileri joka on ollut omasta mielestä helppo kasvattaa..
        Kerran on vieraalle murissut joka tuli pihaan ilman että olimme vieressä mutta siihen murinaan se myös jäi.
        Ja mitä perheeseen tulee niin 14kk ikäinen muksu saa olla koiran kanssa täysin vapaasti kuitenkin aikuisten silmissä ja ei ongelmia ole ilmennyt kunhan pitää kuria myös lapselle joka monelta unohtuu vallan ja kaikki laitetaan koiran syyksi jos tapahtuu haaveri.. Esimm suomessa rotikka tappoi lapsen puremalla mutta siitä ei muistettu mainita että muksu oli nitojalla vetänyt " en muista tarkkaa määrää " mutta olisiko ollut 12 kertaa korvaan ennen kuin koira puolusti itseään suuren kivun alla....

        Onko kukaan miettinyt että montako ihmislasta pitäisi laittaa piikille jos vertaa agressiivisten koirien määrään ?'
        Jos oma lapsi lyö toista koulussa voisitteko viedä piikille koska ette osaa sitä kasvattaa vai laitetaanko se leikin piikkiin ?

        Tai pitäisikö maasta bannata joku tietty ihmisrotu koska käyttäytyvät huonommin kuin muut ?
        Luulen että ihmisten pitäisi myös käydä jokin luonnetesti tai muu tutkimus ennen kuin lisääntyvät..
        Ja yhtälailla ihminen piikille jos on häiriökäyttäytymistä kuten koirilla niin voisi monen ajattelu muuttua jopa positiiviseen suuntaan..

        *Mutta mitä tulee tähän aiheen aloittajaan niin toki koira kannattaisi palauttaa kenneliin jos omistaja ei koiraa pysty / osaa / viitsi kasvattaa kuten niitä pitää.. Enkä tarkoita kovalla kivulla tai uholla vaan sydämmellä saa rotikastakin parhaan kaverin..
        Yleensä alkkikset eivät rakasta muuta kuin pullon sisältöä mikä on surullista sinänsä.....


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      38
      4609
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3185
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      269
      2341
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2217
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      165
      2069
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1661
    8. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1632
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1279
    Aihe