Ajatus syntyi tästä:
Today, Linux distributions power most of the demanding server market: Google, Wikipedia, IBM, NASA, etc.
Kaikille näille on yhteistä se, että ne ovat voimakkaita oman alan spesialisteja, joille ei oikein löydy kilpailijaa. Ne kaikki luottavat linuxiin.
Where Linux stands today
http://distrowatch.com/weekly.php?issue=20090105
Perinteisesti laitevalmistajien vakuuttaminen on ollut linux-yhteisölle vaikeampaa. Myös Torvalds on noitunut asiaa värikkäin sanakääntein. Laitevalmistajien päättely on yleensä mennyt niin, että määräävän markkina-aseman MS:lle on täytynyt tehdä tuotteita, koska siellä ne asiakkaatkin ovat. Linuxille ei laitevalmistajat ole juurikaan ajureita tehneet, eivätkä antaneet edes laitteidensa speksejä, ilmeisesti kilpailijoiden teollisuusvakoilun pelossa.
Tilanne on silti muuttunut. Innovaatioita tulee kalliiksi tuotteiksi, mutta raha tehdään massatuotteilla, joiden RD-kustannukset on jakautuneet siten, että tuote ylipäätään voidaan hinnoitella voittoa tuottavaksi. Se tarkoittaa, että kyseessä on jo low-tech, jonka teknologiasalaisuudet on ajat sitten paljastettu ja ehkä myös hyödynnetty kilpailijoiden toiminnassa. Sellaiselle tuotteelle kustannustehokkuus tulee etupäässä markkinoinnin ja valmistustehokkuuden keinoin.
Suuret markkinat eivät välttämättä ole parhaat, jos kilpailua on hyvin runsaasti. Jokainen tomaatinmyyjä kilpailee samoista asiakkaista. Kun joku myyjistä ymmärtää, että tomaattien myyntiä varten ei tarvita ohjelmistoja, vieläpä monta ohjelmistoa per tomaattilajike, niin saadaan aikaiseksi jotakin hyvin mielenkiintoista; nimittäin pieniä asioita, kuin puroja, mutta joista syntyy suuri joki.
Muutamat näistä puroista tulee suorista kustannussäästöistä. Voidaan täysin luopua kalliista ohjelmistokehityksestä ja antaa speksit linux-yhteisölle ohjelmiston kehittämiseksi. Saavutetaan parempi kate kilpailijoita pienemmällä hinnalla.
Pienemmät markkinat ovat väljemmät, joten kilpailua on vähemmän ja asiakasmäärä voi jopa ylittää sen mitä se olisi suurilla markkinoilla monien kilpailijoiden puristuksessa.
Tähän jälkimmäiseen liittyen, myös seuraava tulee olemaan vuoden 2009 kannalta oleellinen. Windows on asemassa, jossa sillä ei ole kuin yksi suunta mahdollinen. Laitevalmistajien kilpailu kovenee erityisesti, jolloin moni niistä putoaa.
Varmaa on myös se, että kustannussäästöjä haetaan kaikin tavoin, kokonaisvaltaista kasvua ei, mutta korvaavia toimintaympäristöjä tukehtuvien tilalle. On mahdotonta ajatella, että alan haukkoessa henkeään, ne katsoisivat kuinka jotkut kilpailijat tekevät tulosta niin pienillä markkinoilla, ilman että ne seuraisivat perässä. Piiskurin sanktiot ja uhkaukset eivät siinä paljon tunnu, kun kyse on selviämisestä.
Ennuste siis on, että faarao windows hukkuu, tai ainakin kastelee jalkansa, yrittäessään juosta orjiensa perään.
Jos jotkut tuntevat tahoja, jotka voisivat hioa promootiota laitevalmistajien suuntaan, niin nyt taitaisi olla sopiva hetki. Esittele asia oman yhteisösi keskustelupalstalla ja kielitaitoiset tehköön sitä myös Suomen rajojen yli.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.