Lomaperheeksi?

Onko tietoa lomaperhe toiminnasta, pitääkö lomaperheellä olla omia lapsia? Helsingin kaupungin sekä Pelastakaa lasten sivuilta ainakin sain sen kuvan.

Itse aikanaan olin kesät lomaperheessä, siellä omat lapset oli jo niin vanhoja että nuorin asui vaan kotona eikä me lomalapset kamalasti hänen kanssa touhuttu.

Voiko siis LAPSETON nuori pariskunta päästä lomaperheeksi, vai pitääkö olla kokemusta vauvan hoidosta ennen kun voi 4-15 vuotiaita ottaa kesälapsiksi?
2601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tahoille.

Suosittelen lämpimästi. Itselläni oli 14-15 vuotias poika kahtena kesänä. Omat lapseni olivat silloin ihan pieniä, eli ei heillä ainakaan seuraa ollut toisistaan.

Myös 4H-kerholla on jotain vastaavaa toimintaa.

PS: tuon ikäisille pojille on kuulema vaikeampi löytää lomaperhettä kuin tytöille. Oli minulla tyttöjäkin (n. 10-12 v) joskus muutaman viikon. Pitää sanoa, että pojat ovat helpompia.

Äänestä

En usko että sillä onko omia lapsia on vaikutusta siihen pääseekö lomaperheeksi. Eiköhän siinä ole kyse siitä että pystyy antamaan lapselle tukea ja turvaa hänen oman kodin ulkopuolella. Kysyppä omasta sosiaalivirastosta tai helsingin sos.virastosta lähemmin mitkä ovat kriteerit valittaessa lomaperheitä. Onnea matkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hilpi kirjoitti:

Onko tietoa lomaperhe toiminnasta, pitääkö lomaperheellä olla omia lapsia? Helsingin kaupungin sekä Pelastakaa lasten sivuilta ainakin sain sen kuvan.

Itse aikanaan olin kesät lomaperheessä, siellä omat lapset oli jo niin vanhoja että nuorin asui vaan kotona eikä me lomalapset kamalasti hänen kanssa touhuttu.

Voiko siis LAPSETON nuori pariskunta päästä lomaperheeksi, vai pitääkö olla kokemusta vauvan hoidosta ennen kun voi 4-15 vuotiaita ottaa kesälapsiksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu