Olen lukenut paljonkin lähiaikoina mustikkapuristeista sekä mustikkakapseleista.Muutaman kerran olen kokeillut niin puristeita ja sitten kapseleita.Minusta ne auttoivat jonkun verran silmieni kuivuuteen.Kertokaa kokemuksistanne,jos olette kokeilleet tai käyttäneet.Minulla päätteellä oleminen pidemmän aikaa vie näköä.Ja samaten kuivattaa silmiä.
Mustikkaa
Rosemeery
6313
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
koko ikäni paljon mustikkaa(puristeet tehty mustikasta)lapsesta lähtien.
Silmäni on melkokuivat,vuotavat vettä, etenkin ulkona.
Ei toimi minuun.
Hormoni tasa paino kuivattaa silmiä myös.
Asiallisesti sanottuna kannattais kääntyä gynegologin puoleen.
terveellinen, mutta parasta siinä on se harmaa kalvo, joka tarttuu sormiin poimiessa.
Se kannattaa nuolla sormista, silloin tällöin, poimiessa.
Hedelmäliha on ok, kuten yleensäkin, mutta ei erikoinen.
Siemenistä ei vielä tiedetä.
Toisin kuin Mustaherukasta, herukan simenet pitää puristaa rikki ja öljy niistä ulos.
Siinä on hyviä aineita, nekin tutkimuksen alla.
Hedelmäliha ihan tavallista kamaa.
Molemmat ovat, Tyrniä lukuunottamatta, parhaita marjoja mitä Suomessa kasvaa.
Toistaiseksi Tyrni on ylivoimainen.
Ja puristettuna.
Ja minä en ole luontaistuotekauppias, paljon lukenut vain.
koska hylkivät virheellisen rasvahöykytyksen takia luonnollisia rasvoja, kuten voita ja oliiviöljyä, jonka nykytutkimus on todennut parhaiksi ruokarasvoiksi (ja joita olen käyttänyt ikäni).
Ikääntyville rypistyville naisille suosittelen kermakuuria. Jo ennenvanhaan maatilojen emännät olivat hyväihoisia, kun joivat kermaa.
P:s. kolesterolissani ei ole mitään vikaa. Mustikka on myös erinomaisen terveellinen ruoka-aine. Puristeita parempi olisi aito marja tai kuivattu mustikkajauhe.
Eikö oo hauska juttu?
päälle!