Aiemmin sijoitettuna olleelle tyttärelleni oli väläytelty ammattikoulun kuraattorin toimesta erityisoppilaaksi siirtymistä, siis hänelle oltaisiin suunnittelemassa HOJKS.
Tyttären ns. ällissä ei ole mitään vikaa, eikä hänelle ole oppimisvaikeuksia eikä mitään fyysistäkään poikkeavuutta. Hänellä on tällä hetkellä menossa tiivis terapia menneiden vuosien tapahtumien johdosta. Samoin on paniikkihäiriöön määrätty lääkitys, joka häntä on alkuunsa väsyttänyt. Em. johtuen hänellä on ollut aamuisin vaikea herätä kouluun ja poissaoloja on sitten kertynyt tuon terapian takia ja myös yksinkertaisesti siksi, että ennen paniikkihäiriölääkityksen aloittamista hänelle oli tullut luokassa pakokauhun tunnetta ja hän oli lähtenyt kesken päivän pois. Poissaolojen vuoksi tämä jakso koulussa on menossa siten, että osa kursseista jätetään myöhemmäksi. Seuraava jakso oli tarkoitus suorittaa normaalisti.
Nyt sitten tuli aivan yllätyksenä tuo kuraattorin ehdotus. Hän oli tytölle puhunut, että HOJKsista ei ole mitään haittaa sitten myöhemmin eikä jatko-opintoja ajatellen. Onko asia oikeasti näin? Vai onko tässä kyseessä vaan rahastus koululle päin, eikös näistä erityislapsista tule valtiolta ihan kivat korvaukset? En voi sille mitään että olen näin skeptinen.
Epäilykseni johtuvat vaan siitä, että olen tosi pettynyt koko tähän lastensuojeluun ja ylipäätänsä yhteiskunnan tukeen siinä tilanteessa kun ihmisellä menee syystä tai toisesta huonosti. Meillä on tosiaan tämän yhden lapsen kanssa taisteltu erinäisissä asioissa ja lukuisten viranomaisten kanssa viimeiset viisi vuotta. Luvataan kyllä kymmnen hyvää ja kaunista, mutta kaikki on pelkkää sanahelinää. Vaikeuksissa oleva ihminen on tässä yhteiskunnassa yksin ja kaikki vaan pyrkivät rahastamaan hänen kustannuksellaan. Tällainen on ainakin meidän kokemus.
Suunnattomien vaikeuksien jälkeen tyttö aikoinaan huostaanotetiiin kun ensin oltiin vuosikaudet turhaan apua aneltu. Lasta kiusattiin koulussa, siitä kaikki tämä helvetti alkoi. Loppu onkin niin traagista kerrottavaa, että en tähän viitsi edes laittaa. Sitten sos.viranomaisten kanssa yhteistyössä tyttö huostatiin. Huostaa tehdessä luvattiin ummet ja lammet ja ylistettiin sitten aikanaan tytön hyväksi annettavaa jälkihuoltoa. Toki sitä ennen meille oli selvitetty että huosta on edessä, hyväksymme tai emme. Purkaminen on kuulemma helpompaa, jos yhteistyö toimii alkumetreistä lähtien. Tilanne oli tosi paha, joten nimet siihen paperiin tuli laitettua. Jälkihuollolla houkutellessa oli luvassa avustusta asunnon hankkimisessa, vuokrassa, jopa koulutuspaikan saamisessa ja taloudellisestakin tuesta oli puhe. Tämä kaikki kerrottiin myös lapselle, joka uskoi kaiken.
Totuus olikin sitten toisenlainen. Sijoituspaikka oli kauhea ja hirveän taistelun jälkeen paikka saatiin vaihdettua. Aikanaan kyllä toteutui sitten huostan purkaminen suht. kivuttomasti. Oli pienellä kunnalla vissiin rahat lopussa ja vuorokausimaksu tähtitietellinen ammattillisessa laitoksessa. Sitten alkoikin tökkimään ja kunnolla. Tytön tarvitsemaa terapiaa ei vaan millään meinannut järjestyä ja se, että ylipäätään se on nyt käynnissä, on täysin minun aikaansaannosta. Siinä ei ole meitä kukaan auttanut. Tuo aikoinaan ylimainostettu jälkihuolto ei toteutunut millään tavoin. Tyttö itse, onneksi, huolehti ammattikoulupaikastaan. Asunnon hommasin minä, samoin kuin olen maksanut vuokrankin. Mitään taloudellista tukea ei ole tullut. Tukihenkilö tosin olisi tytölle järjestetty, eli tällainen, joka säännöllisin väliajoin käy tyttöä jututtamassa ja varmistamassa, että sosiaalihuollon asiakkuus säilyy. Tästä kieltäydyimme kauniisti, koska ainut tuki mitä olisimme tarvinneet, olisi ollut taloudellinen ja sitä emme saaneet.
En tiedä oikein tuosta paniikkihäiriöisen terapiastakaan. Lääkitystä nostetaan koko ajan ja tyttö on tosi unelias. Onko tällä kaikella tarkoitus aikaansaada eläkeläinen ennnen 20:ttä ikävuotta? Olen tosi huolissani, ja toisaalta niin täynnä tätä yhteiskunnan taholta tulevaa päähänpotkimista. Ihminen, jonka elämä jostain syystä järkkyy, jätetään tässä maassa täysin oman onnensa nojaan. Minulta on usko mennyt kaikkiin viranomaisiin ns. auttajana ja siksi en luota pätkääkään nyt tähän HOJKsinkaan mukanaan tuomaan apuun. Onko teillä kenelläkään oikeasti kokemusta, kuinka tuo vaikuttaa sitten mahdollisiin jatko-opiskeluihin? Sydän on läkähtyä kun ajattelenkin jos lahjakkaasta ja aiemmin elämäniloisesta tytöstä on tulossa lääkkeistä riippuvainen syrjääntynyt tähän ns. normaalillekin ihmiselle kovaan maailmaan.
Tyttären ns. ällissä ei ole mitään vikaa, eikä hänelle ole oppimisvaikeuksia eikä mitään fyysistäkään poikkeavuutta. Hänellä on tällä hetkellä menossa tiivis terapia menneiden vuosien tapahtumien johdosta. Samoin on paniikkihäiriöön määrätty lääkitys, joka häntä on alkuunsa väsyttänyt. Em. johtuen hänellä on ollut aamuisin vaikea herätä kouluun ja poissaoloja on sitten kertynyt tuon terapian takia ja myös yksinkertaisesti siksi, että ennen paniikkihäiriölääkityksen aloittamista hänelle oli tullut luokassa pakokauhun tunnetta ja hän oli lähtenyt kesken päivän pois. Poissaolojen vuoksi tämä jakso koulussa on menossa siten, että osa kursseista jätetään myöhemmäksi. Seuraava jakso oli tarkoitus suorittaa normaalisti.
Nyt sitten tuli aivan yllätyksenä tuo kuraattorin ehdotus. Hän oli tytölle puhunut, että HOJKsista ei ole mitään haittaa sitten myöhemmin eikä jatko-opintoja ajatellen. Onko asia oikeasti näin? Vai onko tässä kyseessä vaan rahastus koululle päin, eikös näistä erityislapsista tule valtiolta ihan kivat korvaukset? En voi sille mitään että olen näin skeptinen.
Epäilykseni johtuvat vaan siitä, että olen tosi pettynyt koko tähän lastensuojeluun ja ylipäätänsä yhteiskunnan tukeen siinä tilanteessa kun ihmisellä menee syystä tai toisesta huonosti. Meillä on tosiaan tämän yhden lapsen kanssa taisteltu erinäisissä asioissa ja lukuisten viranomaisten kanssa viimeiset viisi vuotta. Luvataan kyllä kymmnen hyvää ja kaunista, mutta kaikki on pelkkää sanahelinää. Vaikeuksissa oleva ihminen on tässä yhteiskunnassa yksin ja kaikki vaan pyrkivät rahastamaan hänen kustannuksellaan. Tällainen on ainakin meidän kokemus.
Suunnattomien vaikeuksien jälkeen tyttö aikoinaan huostaanotetiiin kun ensin oltiin vuosikaudet turhaan apua aneltu. Lasta kiusattiin koulussa, siitä kaikki tämä helvetti alkoi. Loppu onkin niin traagista kerrottavaa, että en tähän viitsi edes laittaa. Sitten sos.viranomaisten kanssa yhteistyössä tyttö huostatiin. Huostaa tehdessä luvattiin ummet ja lammet ja ylistettiin sitten aikanaan tytön hyväksi annettavaa jälkihuoltoa. Toki sitä ennen meille oli selvitetty että huosta on edessä, hyväksymme tai emme. Purkaminen on kuulemma helpompaa, jos yhteistyö toimii alkumetreistä lähtien. Tilanne oli tosi paha, joten nimet siihen paperiin tuli laitettua. Jälkihuollolla houkutellessa oli luvassa avustusta asunnon hankkimisessa, vuokrassa, jopa koulutuspaikan saamisessa ja taloudellisestakin tuesta oli puhe. Tämä kaikki kerrottiin myös lapselle, joka uskoi kaiken.
Totuus olikin sitten toisenlainen. Sijoituspaikka oli kauhea ja hirveän taistelun jälkeen paikka saatiin vaihdettua. Aikanaan kyllä toteutui sitten huostan purkaminen suht. kivuttomasti. Oli pienellä kunnalla vissiin rahat lopussa ja vuorokausimaksu tähtitietellinen ammattillisessa laitoksessa. Sitten alkoikin tökkimään ja kunnolla. Tytön tarvitsemaa terapiaa ei vaan millään meinannut järjestyä ja se, että ylipäätään se on nyt käynnissä, on täysin minun aikaansaannosta. Siinä ei ole meitä kukaan auttanut. Tuo aikoinaan ylimainostettu jälkihuolto ei toteutunut millään tavoin. Tyttö itse, onneksi, huolehti ammattikoulupaikastaan. Asunnon hommasin minä, samoin kuin olen maksanut vuokrankin. Mitään taloudellista tukea ei ole tullut. Tukihenkilö tosin olisi tytölle järjestetty, eli tällainen, joka säännöllisin väliajoin käy tyttöä jututtamassa ja varmistamassa, että sosiaalihuollon asiakkuus säilyy. Tästä kieltäydyimme kauniisti, koska ainut tuki mitä olisimme tarvinneet, olisi ollut taloudellinen ja sitä emme saaneet.
En tiedä oikein tuosta paniikkihäiriöisen terapiastakaan. Lääkitystä nostetaan koko ajan ja tyttö on tosi unelias. Onko tällä kaikella tarkoitus aikaansaada eläkeläinen ennnen 20:ttä ikävuotta? Olen tosi huolissani, ja toisaalta niin täynnä tätä yhteiskunnan taholta tulevaa päähänpotkimista. Ihminen, jonka elämä jostain syystä järkkyy, jätetään tässä maassa täysin oman onnensa nojaan. Minulta on usko mennyt kaikkiin viranomaisiin ns. auttajana ja siksi en luota pätkääkään nyt tähän HOJKsinkaan mukanaan tuomaan apuun. Onko teillä kenelläkään oikeasti kokemusta, kuinka tuo vaikuttaa sitten mahdollisiin jatko-opiskeluihin? Sydän on läkähtyä kun ajattelenkin jos lahjakkaasta ja aiemmin elämäniloisesta tytöstä on tulossa lääkkeistä riippuvainen syrjääntynyt tähän ns. normaalillekin ihmiselle kovaan maailmaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
poistuu aikanaan. Hojksista voisi olla se apu, että, jos tyttäresi ei jaksa käydä koulua kolmessa vuodessa, tuo hojks antaisi hänelle enemmän aikaa suorittaa opintonsa loppuun.
Onko lääkitys nyt auttanut sen verran, että poissaoloja ei enää tule? Jos on, sitten ei ehkä kannata suostua hojksiin.
Hojksista on hyvä päästä irti viimeistään viimeisenä opiskeluvuonna, koska muuten se vaikeuttaa jatko-opintoja.
Jaksamista! Kyllä huosta sen verran teitä molempia painaa, että en ihmettele seurauksa.
verran ollut apua, että hän ei ole enää keskellä päivää saanut paniikkikohtausta koulussa ja lähtenyt sitten vetämään. Lääke tekee hänet kuitenkin niin uneliaaksi, että aamulla on vaikea herätä ja siksi myöhästelee reilusti, tunnin tai kaksi.
Kerroit, että HOJKs on hyvä lopettaa viimeisenä vuonna. Onko se mahdollista, jos kaksi ensimmäistä menisi sen mukaan? Tämä on minulle vieras asia ja voi olla että olen turhan negatiivinen sen suhteen. Jostain minulle on tullut käsitys, että jatko-opintoja se rajoittaisi melkoisesti, olenko oikeassa vai väärässä? Tytöllä on ollut ihan tarpeeksi tässä elämässä vastoinkäymisiä, enkä haluaisin niitä hänelle enää lisää.
Oikeassa olet tuon huostan suhteen. Vaikka se on historiaa niin se painaa, ei ole päivääkään ettei ne asiat mieleen tule. Samoin päivittäin tulee mieleen nämän tyttöä kiusanneet paskiaiset tekopyhine vanhempineen. Tämä tunne ei varmasti ikinä häviä, lähes tulkoon oksettaa kun joku noista em. tulee vastaan. Mediassa tulee myös jatkuvasti tätä lastensuojeluasiaa ja silloin tulee mieleen koko lastensuojelun toimimattomuus käytännössä sekä se, millainen järkyttävä bisnes se on. Itsekästä rahan takomista hädässä olevien kustannuksella, vailla pienintäkään todellista auttamistarkoitusta.
Ajatukseni ovat oikeasti niin myrkyllisiä että pelkään välillä itse menettäväni mielenterveyteni. Meillä huostan kokeneilla vanhemmilla tämä tunne on varmaan aika yleinen.
päättötodistukseen ainakin peruskoulussa. Jos viimeisen vuoden opiskelee tavallisen opetussuunnitelman mukaan, ei tätä merkintää tule.
Älä suhtaudu negatiivisesti lääkkeisiin eikä HOJKsiin. Ne on tarkoitettu lapsesi avuksi. Voisitko yrittää saada nuoresi yksinkertaisesti aikaisemmin nukkumaan, niin aamumyöhästelyt jäävät väliin. Poissaolo tunneilta aiheuttaa sen, että nuoresi jää jälkeen näissä oppiaineissa. Myöhästely saattaisi olla myös psyykkistä (en ole alan ammattilainen), voi olla, että nuoresi pelkää kouluun menemistä.
Ja HOJKS vo auttaa tässä, että lapsellesi annetaa esimerkiksi neljä vuotta aikaa selviytyä opinnoistaan. Tässä ajassa terapia alkaa varmaan jo auttaa.
Saatko itse apua mistään jaksamiseesi?
puntaroida nämä asiat puolelta ja toiselta. Mitään estettä tai rajoitusta tytön jatko-opintoihin en tosiaankaan toivoisi. Hänellä itsellään on ollut tietyt haaveet ja suunnitelmat jo monta vuotta ja osa niistä romuttui tuon huostan ja sitä edeltävien tapahtumien myötä. Nyt hänellä on kuitenkin katse tulevaisuudessa kun vaan löytyisi se jaksaminen jostain.
En mahda sille mitään, mutta suhtautumiseni lääkkeisiin on vähintäänkin varauksellinen ja johan se nyt on ollut nähtävissä että ne väsyttävät tyttöä tosi paljon. Toivon, että väsymys johtuu alkuajan sivuvaikutuksista. On niin kaksipiippuinen juttu tuo lääkitys: toisaalta se auttaa kun paniikkikohtaukset pysyvät poissa ja tyttö siten pystyy toimimaan kutakuinkin normaalisti, mutta väsymys on aikamoista. Hän saattaa nukkua kellon ympäri, joten siitä ei ole kyse etteikö kävisi illalla ajoissa nukkumaan. Mainitsit, että myöhästely voisi olla myös psyykkistä. Tämä pisti nyt vähän miettimään. Tytöllä on tosi rankka kiusaaminen muistissaan entisestä koulusta, joten alitajuntaan se voi tosiaankin tulla. Nykyisessä koulussa ei ole tosin kiusaamista ollut, mutta entiset pelot ovat osittain päällä. Hän ei ole kyennyt esim. kouluruokailuun osallistumaan, mihin tietysti nyt toivotaan tuon lääkityksen tuovan helpotusta.
Tiivis terapia aiheuttaa myös poissaoloja, koska kaikkia istuntoja ei voida järjestää kouluajan ulkopuolelle, mutta näistä ei mielellään luopuisi kun lopultakin on saatu toimiva keskusteluyhteys tytön ja terapeutin välille. Pitkä tuo terapia tulee joka tapauksessa olemaan, alustavasti on suunniteltu vähintään kaksi vuotta. Tytön kokemukset ovat sen verran ikäviä, että hän saa raukka niitä työstää varmasti lopun ikäänsä. Tärkeintä olisi saada nyt itsetuntoa takaisin sen verran, että hän myös itsessään näkisi jotain hyvää. Tekisi mieli ääneen kirota sitä, miten romuttavasti voi myös sijoituspaikka vaikuttaa lapsen itsetuntoon. Näitäkin vaurioita paikkaillaan pitkään. Mitä lastensuojelua!!?
Omaa jaksamistani en ole ajatellut muuta kun silloin kun on tuntunut seinä olevan vastassa. Ehkä minun oman terapian aika on sitten myöhemmin, kunhan nyt ensin tyttö saadaan jaloilleen. Sitä vaan me vanhemmat menemme kuin robotit ja teemme asioita oman jaksamisen äärirajoilla. Sama tilanne on silloin kun lapsi on huostassa ja kaikki siihen liittyvä on päällä ja tämä sama hätä jatkuu sitten lapsen vapauduttua huostasta kun elämä ei vielä aivan raiteillaan ole. Hätä lapsesta ja hänen tulevaisuudesta on niin suurta että oma jaksaminen on jotenkin taka-alalla eikä sitä tule edes ajatelleeksi ennenkuin joku, kuten sinä nyt, sitä kysyy. Täytyy yrittää nyt viikonloppuna ulkoilla ja nukkua kunnolla, niinkin pienet asiat vievät kuitenkin eteenpäin. Toivottelen rentouttavaa viikonloppua teille toisillekin.
Siinä menee kaksi oppituntia sivu suun. Olen yrittänyt paikata näitä vaatimalla häntä opiskelemaan viikonloppuisin nämä puuttuvat tunnit minun kanssani. Ei ole kovin halukas tähän, järkeä on turha puhua.
Mutta onhan se kiistaton tosiasia, että jos ei ole kaikilla oppitunneilla, jää muista jälkeeen. Tämä ei minun nuoreni päähän mene, että hän ottaisi terapiat kouluajan ulkopuolella. On niin paljon muuta tekemistä.
Voisikohan sinun nuoresi saada tukiopetusta näihin puuttuviin tunteihin? Se olisi ehkä yksi vaihtoehto.
Viikonloppuja sinnekin päin.