Collien 'pakkasraja'

Onko pitkäkarvaisella colliella pakkasrajaa että voiko olla ulkona ihan kuinka kovassa pakkasessa vain ja tehdä normaalisti pitkiä ulkoilulenkkejä?
Omistan tuommoisen puolivuotiaan pk collien ja olen seuraillut kuinka se reagoi mutta jos kokeneemmat collien omistajat kertoisivat omien koiriensa pakkasrajoista:)
81823
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

virallinen pakkasraja, mutta siinä -30 asteen pakkasessa pitää olla koko ajan liikkeessä, muuten koira vapisee ja tutisee kylmästä (jouduttiin pari kertaa pysähtymään suojatien viereen).

Äänestä
  • kaikin puolin, niin kyllä se pärjää. Eiköhän siellä nummillakin ole aikoinaan ollut aika viileät ja märät oltavat. Meillä toistaiseksi ollut vain -14 pakkasta kova tuuli ja ei mitään reaktiota koiralta. Mutta seuraamalla koiraa :)

    Äänestä

Pakkasella, n. 20 astetta ja siitä alle, jos menee kävelemään muulle kuin auratulle (siis pehmeään lumeen)paleltaa tassuja pian ja nostelee vuoron perään surkeana.

Äänestä

moikkista. meillä on sellainen 9 kk vanha collie-poika joka suorastaan rakastaa talvea. ja pakkaset ja tuulet ei haittaa yhtään. päinvastoin, nokka kohti tuulta, ja että on ihanaa. joten ainakaan meillä ei ole ollut mosiskaan -16 asteen pakkasista. ja silloin ei tartu lumikaan inhottavasti paakuiksi tassuihin.
mukavia ulkoiluja teille sinne:))

Äänestä

Ei pk colliella mielestäni mitään pakkasrajaa ole oikeastaan, toki sille nyt jossain -30 asteen pakkasessa jo vilu tulee, mutta kyllä Suomen keleillä voi ihan huoletta ulkoilla. Tassujen paleltumista kannattaa kuitenkin tarkkailla!

Äänestä

Pakkasella koiralle voi laittaa vällyn päälle, antaa lämpöä kovallakin pakkasella. Niitä on saatavilla erikokoisille koirille

t.Välly

Äänestä

Olen ommellut coretex -kankaasta vällyt koirilleni. Suojaavat kovalta tuulelta ja sateelta. Ja talvella pitää koirat lämpimänä. Ja kummatkin colliet pitävät mielellään vällyä.

Varsinaista pakkasrajaa en ole pitänyt, koska tuuli vaikuttaa kylmyyteen enemmän kuin tietty astemäärä.

välly-colliet

Äänestä

Uskoisin että oma rajasi tulee ensin vastaan, meillä ei ainakaan rajaa koiran suhteen ole tullut.

-25 alkaa meillä tassujen nostelu, mutta pitkätkin lenkit menevät ongelmitta kun on liikkeessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Talvicollie kirjoitti:

Onko pitkäkarvaisella colliella pakkasrajaa että voiko olla ulkona ihan kuinka kovassa pakkasessa vain ja tehdä normaalisti pitkiä ulkoilulenkkejä?
Omistan tuommoisen puolivuotiaan pk collien ja olen seuraillut kuinka se reagoi mutta jos kokeneemmat collien omistajat kertoisivat omien koiriensa pakkasrajoista:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu