nainen lumitöissä

naapurin mies

sattui kerran lumitöitä tehdessäni että naapurin rouva oli kolaamassa pihallaan.Olin jo lopettelemassa ja tarjouduin avuksi hänelle. hetken teimme lumitöitä hiljaisuuden vallitessa ja yritin keksiä jotain sanottavaa.
olin huomioinut Tiinan muodot toppahaalarin alta! sain jotenkin puheen kääntymään hieman kaksimieliseksi johon Tiina tuntui tarttuvan innolla. tiina lupasi kahvit palkkioksi joka tuntui jo aika hyvältä,toivoin jo jotain muuta.
ja hetken kuluttua tiina tuli ulos ja kyseli haluanko juotavaa. saunalla olisi kaljaa. No ilman muuta halusin ja mentiin saunalle ja samalla polulla kävellessämme Tiina kaatui ja menin tietysti auttamaan hänet ylös.
Munani jämähti juhlakuntoon koskettuani häneen. Tiina huomasi asian ja hymy suupielessä oli melko viehkeä.
Jätin puhumiset sikseen ja pidin hänestä kiinni ja koskettelin hänen muodokkaita rintoja takaapäin .
mentiin saunalle ja molempia panetti aika paljon sillä tiina tarttui etumukseen kiinni myöskin.
Riisuin vaatteeni ja osaksi myös Tiinan kamppeet pois päältä. sormeilin häntä hetken ja hurmioituneena pidin ponnarista kiinni kun tulin takaapäin häneen.
Kiihko oli valtava ja panin naapuriani kuin eläin. lopuksi vielä tarjosin munaa häneen suuhunsa joka kelpasi sekin ! Hän imi viimeiset tipat innokkaasti ja sen jälkeen puimme vaatteet ylle ja menimme kahville.

Uusia lumisateita odotellen

2

18191

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • epärealistisia

      Naiset hyökkää imeskelemään pesemättömiä, kusisia kaluja yms. No way, ei ikimaailmassa.

    • vaillavertaa

      puuttui vain; sitten heräsin ja käteni oli potassa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2300
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      26
      954
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      902
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      568
      830
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      728
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      25
      624
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      64
      606
    Aihe