Mitä suosittelette

Ostin HP:n halvan läppärin ja siinä oli valmiina office word 2007, mutta en saanut sitä hyväksymään product key-numeroa, ilmeisesti ohjelma ei siis ilmainen olekaan. Hällä väliä kuitenkin, koska olin ostanut officen jo aikaisemmin. Nyt kysynkin sellaista, että pitäisikö minun poistaa jo valmiina oleva ohjelma ennen kuin lataan ostamani tilalle? Haittaako siis se, että on kaksi samanlaista ohjelmaa koneella? Sotkeeko se jotenkin tms.
1302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos sinun versiosi on aiemmin asennettua uudempi niin voit asentaa "päälle", jolloin vanha vain päivityy. Mutta jos aioet asentaa olemassa olevaa vanhemman version on syytä poistaa jo olemassa oleva. Voi tulla konfliktejä. versioiden kesken.

Koneen mukana tulleen ohjelman pitäisi kyllä toimia 1-2 kuukautta, muussa tapauksessa sinua on huijattu.
Ei ole kuitenkaan olenkaan epätavallista, että koneita myydään toimimattomien MS-ohjelmien kera. se on paremminkin sääntö, eikä pokkeus. Kansa saadaan ostamaan, kun mukana tulee joukko "ilmaisia" ohjelmia.
Usein ohjelmat on mahdollista saada toimimaan päivityksellä. Mutta on huijausta myydä ohjelmia, jotka ei myyntihetkellä toimi, eikä edes päivitystarvetta ilmoiteta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tekemään kirjoitti:

Ostin HP:n halvan läppärin ja siinä oli valmiina office word 2007, mutta en saanut sitä hyväksymään product key-numeroa, ilmeisesti ohjelma ei siis ilmainen olekaan. Hällä väliä kuitenkin, koska olin ostanut officen jo aikaisemmin. Nyt kysynkin sellaista, että pitäisikö minun poistaa jo valmiina oleva ohjelma ennen kuin lataan ostamani tilalle? Haittaako siis se, että on kaksi samanlaista ohjelmaa koneella? Sotkeeko se jotenkin tms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu