Peilikirkas jää.
Riite rannan kaislikossa.
Kuka uskaltaa.
Mennä.
Kuin uhallakin.
Nuo upeat linnut.
Joutsenet.
Lepää peilikirkaanjään.
Pinnalla.
Sulassa sovussa.
Liekö rakkaus yhteinen.
Joutsen kun yksiavioinen.
Rikkooko jään.
Vai lie kestää.
Yhteisen.
Rakkaus.
Liekö sekoittanut.
Ajantajun.
Aikataulun.
Yhdessä yrittää.
Yhdessä kevättä odottaa.
Nuo uljaat.
Minäkin odotan.
Odatan ja toivotan.
Kevään tulevaksi.
Rakkaani saapuvaksi.
Olen kuin Joutsen peilillä.
Uin yksin menneessä.
Odottaen tulevaa kevättä.
Kuinka toivon niin.
En tiedä mitä määrättiin.
Lukujärjestykseen.
Elämän.
Kaksi Joutsenta lammella
6
254
Vastaukset 6
- Toukokuu
kirjoitit, toivoa talviseen päivään. :)
- lindalinda1
talvinen maisema avautuu silmien eteen runoasi
lukiessa, kuin oma talvinen koskimaisemani jossa
myös pari viikkoa sitten oli joutsenia. Ikuisia
parejahan ne linnut on, kunpa meidän ihmistenkin
liitot olisi yhtä kestäviä.
Ja eiköhän se ole parempi niin, ettemme tiedä mi-
tä siihen elämän lukujärjestykseen on
kirjoitettu. Otetaan vaan päivä kerrallaan ja
odotetaan ja toivotaan uusia huomisia. - *MURUKULTA*
Minulla tuli mieleen kevät ja kuinka aina - - sitä jää hämmästeleen niitten joutsenten uljasta liitoa.
Ja kun niillä on vielä levähdyspaikka tuossa lähellä, on minulla aitiopaikka katsella niitten siipien liehittelyä aamuisin ennen matkan jatkumista.
Niin että kevät tulee, ei mene kauaa Gitta ja kesä.. se on siinä!:)
Mukavan mielikuvakin tästä tuli,, näky järvelle..
Tammikuista iltaa vielä, tuitukka, Murukulta kiikuttaa kupposet kuumaa \_/? ja [].... Olet saanu katsella,
"Kaksi joutsenta lammella"
yhdessä elämää jakaa,
uskollisia toisilleen.
Uuden kevään odotus jo,
mitä se tuo tullessaan,
joutsente kutsuhuudot,
laskeutuvat vedenkalvoon.
Margitta
toivoa sydämelles
kiitos lukunautinnosta,
kevät minullaki mielessä...Liisa- ** Katinkulta **
Enempää en osaa sanoa !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 132828
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?82680- 58676
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha81624Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät55561Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!26533- 152461
Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett40456- 42449
Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä
Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust6426