perinnöttömäksi teko

Olen kuullut että testamentilla voi tehdä rintaperillisensä perinnöttömäksi. Riittääkö perusteeksi se että lapsi on katkaissut välit eläkeikäisiin vanhempiinsa, kun vanhemmat lopulta vuosien jälkeen puuttuivat kyseisen perheen lasten jatkuvaan pahoinpitelyyn, ja on ilmoittanut ettei hänellä ole enää vanhempia sekä kieltää kaiken yhteydenpidon myös lapsenlapsiin suoranaisella vainolla ja vakoilulla sekä panettelee vanhempiaan 'mielisairaiksi', ei vastaa yhteydenottoihin jne. Eli vanhemmat on tavallaan julistettu hänen taholtaan kuolleiksi jo eläessään. Miten asia muotoillaan testamenttiin? Meneekö poistetun lapsen perintö automaattisesti hänen lapsileen? Kiitos vastauksista.
151398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Eiköhän perillinen lakiosan kuitenkin voi anoa niin halutessaan vaikka olisi millainen testamentti. Lakiosa vaan ei tule kuin Manun illallinen, vaan perillisen täytyy olla aktiivinen.

Testamentin laatimiseen ei varmaankaan mitään erikoista syytä tarvita, voihan jokainen oman tahtonsa muotoilla haluamallaan tavalla.

Joten voit kyllä yrittää tehdä perinnöttömäksi - syyllä tai ilman syytä - mutta jos perillinen tietää oikeutensa ja lähtee asialle niin kyllä hän lakiosansa saa.

Äänestä

vanhemmat jo eläissään tehdä varoistaan lahjoituksia muille lapsilleen, tai lapsen lapsilleen? Millainen omaisuus on kyseessä?

Äänestä
  • Lahjoitukset eivät oikein tule kyseeseen, koska vaatimaton omaisuus on kiinni omakotitalossa, muuta varallisuutta ei juuri ole, keskitasoiset eläkkeet vain.

    Äänestä

Perinnöttömäksi voi yrittää tehdä, jos lapsi vakavasti loukkaa vanhempiaan tai on rikollinen. En muista lain tarkkaa sanamuotoa.

Sitäkin voi miettiä, jos lapsesi lapset perivät alaikäisinä, että miten se heidän välinsä sotkee.

Äänestä
  • Lastenlasten asemaa ei tosiaankaan haluta enempää vaikeuttaa. Mutta miten sen voisi välttää? Ehkä tuo perinnöttömäksi teko on liian rankka asia sittenkin, vaikka loukkaus onkin syvä ja kestänyt jo vuosia. Neutraaleinta taitaisi olla maininta kyseisen jälkeläisen kohdalla, että hän saa ainoastaan lakimääräisen lakiosansa, sitä lauselmaa ei kuulemma tarvitse mitenkään perustella.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Lastenlasten asemaa ei tosiaankaan haluta enempää vaikeuttaa. Mutta miten sen voisi välttää? Ehkä tuo perinnöttömäksi teko on liian rankka asia sittenkin, vaikka loukkaus onkin syvä ja kestänyt jo vuosia. Neutraaleinta taitaisi olla maininta kyseisen jälkeläisen kohdalla, että hän saa ainoastaan lakimääräisen lakiosansa, sitä lauselmaa ei kuulemma tarvitse mitenkään perustella.

    määritellään? lakiosuus? onko se arvosta joku prosentti? entäpä jos tällä lakiosan saajalla on lapsi,mikä on hänen osuutensa sitten joskus?

    Siis mikä on lakiosuus mistäkin?

    Äänestä

  • kiinnostunut?? kirjoitti:

    Rintaperillinen on testamentista huolimatta yleensä aina sitä hakiessaan oikeutettu lakiosaan, joka on puolet hänelle muuten (ilman testamenttia joka toisin määrää) tulevasta perintöosuudesta. Perimysjärjestys menee niin että ensin perivät vainajan lapset (elleivät he luovu perintöoikeudestaan, jolloin heidän sijaansa tulevat heidän lapsensa). Lapsenlapset eivät ole isovanhempiensa perillisiä silloin, kun perittävän lapset vielä elävät, ellei testamentilla toisin määrätä. He perivät sitten aikanaan omien vanhempiensa jälkeen.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Lastenlasten asemaa ei tosiaankaan haluta enempää vaikeuttaa. Mutta miten sen voisi välttää? Ehkä tuo perinnöttömäksi teko on liian rankka asia sittenkin, vaikka loukkaus onkin syvä ja kestänyt jo vuosia. Neutraaleinta taitaisi olla maininta kyseisen jälkeläisen kohdalla, että hän saa ainoastaan lakimääräisen lakiosansa, sitä lauselmaa ei kuulemma tarvitse mitenkään perustella.

    PK 15 luku 4 §

    "Sen estämättä, mitä perillisen oikeudesta lakiosaan on säädetty, perittävä voi tehdä perillisen perinnöttömäksi, jos tämä on tahallisella rikoksella syvästi loukannut perittävää, hänen perimispolvessa olevaa sukulaistaan, ottolastaan tai tämän jälkeläistä. Sama on laki, jos perillinen jatkuvasti viettää kunniatonta tai epäsiveellistä elämää.

    Perinnöttömäksi tekemisestä on määrättävä testamentissa ja samalla mainittava määräyksen peruste. Peruste on sen toteennäytettävä, joka vetoaa tähän määräykseen."

    Ilmeisesti perinnöttömäksi tekeminen ei onnistuisi. Loukkaaminen, vaikka olisi syvääkin, ei liene tapahtunut tahallisella rikoksella.

    Jos lapsi olisi pätevästi määrätty perinnöttömäksi, perintö menisi hänen lapsilleen. Jos testamentissa on määrätty muu edunsaaja, lapsilla säilyisi oikeus lakiosan vaatimiseen.

    Testamentilla omaisuuden voi kyllä kokonaankin, perustelematta, määrätä vaikkapa ao. lapsen lapsille. Jos täten syrjäytetty lapsi sitten testaattorin kuoltua testamentista tiedon saatuaan kuudessa kuukaudessa ilmoittaa testamentinsaajille (lapsilleen, joita, jos ovat alaikäisiä, edustaa edunvalvoja) vaativansa lakiosansa, hän sen saa. Ellei hän näin menettele, hän on perinnöstä kokonaan ulkona.

    Testamentissa voidaan myös määrätä, että alaikäisen testamentinsaajan omaisuutta hoitaa hänen vanhempansa asemesta muu testamentissa nimetty henkilö (joka on siihen suostumuksensa antanut).

    Äänestä

  • kiinnostunut?? kirjoitti:

    määritellään? lakiosuus? onko se arvosta joku prosentti? entäpä jos tällä lakiosan saajalla on lapsi,mikä on hänen osuutensa sitten joskus?

    Siis mikä on lakiosuus mistäkin?

    Lakiosa on puolet siitä mihin perillinen olisi ilman testamenttia oikeutettu. Ainoan lapsen ollessa kysessä lakiosa on siis 1/2, kahden lapsen ollessa kyseessä 1/4, kolmen lapsen ollessa kyseessä 1/6 jne..

    Lapsenlapsi perii aikanaan isänsä, ihan samoilla säännöksillä, ei siis isovanhempiaan - jos isä/äiti on elossa.

    Äänestä

  • nix nax kirjoitti:

    PK 15 luku 4 §

    "Sen estämättä, mitä perillisen oikeudesta lakiosaan on säädetty, perittävä voi tehdä perillisen perinnöttömäksi, jos tämä on tahallisella rikoksella syvästi loukannut perittävää, hänen perimispolvessa olevaa sukulaistaan, ottolastaan tai tämän jälkeläistä. Sama on laki, jos perillinen jatkuvasti viettää kunniatonta tai epäsiveellistä elämää.

    Perinnöttömäksi tekemisestä on määrättävä testamentissa ja samalla mainittava määräyksen peruste. Peruste on sen toteennäytettävä, joka vetoaa tähän määräykseen."

    Ilmeisesti perinnöttömäksi tekeminen ei onnistuisi. Loukkaaminen, vaikka olisi syvääkin, ei liene tapahtunut tahallisella rikoksella.

    Jos lapsi olisi pätevästi määrätty perinnöttömäksi, perintö menisi hänen lapsilleen. Jos testamentissa on määrätty muu edunsaaja, lapsilla säilyisi oikeus lakiosan vaatimiseen.

    Testamentilla omaisuuden voi kyllä kokonaankin, perustelematta, määrätä vaikkapa ao. lapsen lapsille. Jos täten syrjäytetty lapsi sitten testaattorin kuoltua testamentista tiedon saatuaan kuudessa kuukaudessa ilmoittaa testamentinsaajille (lapsilleen, joita, jos ovat alaikäisiä, edustaa edunvalvoja) vaativansa lakiosansa, hän sen saa. Ellei hän näin menettele, hän on perinnöstä kokonaan ulkona.

    Testamentissa voidaan myös määrätä, että alaikäisen testamentinsaajan omaisuutta hoitaa hänen vanhempansa asemesta muu testamentissa nimetty henkilö (joka on siihen suostumuksensa antanut).

    Alkuperäinen kirjoittaja kertoo, että perillinen oli jatkuvasti pahoinpidellyt lapsiaan. Eikö lasten pahoinpitely ole tahallinen rikos? Ja eivätkö perillisen lapset ole "perimispolvessa olevia sukulaisia"? Olisiko lasten (kysyjän lapsenlasten, jos oikein ymmärsin) pahoinpitely siis riittävä peruste perinnöttömäksi tekemiselle?

    Äänestä

  • **** kirjoitti:

    Kyllä se on riittävä syy jos sen voi todentaa.

    Äänestä

  • **** kirjoitti:

    Alkuperäinen kirjoittaja kertoo, että perillinen oli jatkuvasti pahoinpidellyt lapsiaan. Eikö lasten pahoinpitely ole tahallinen rikos? Ja eivätkö perillisen lapset ole "perimispolvessa olevia sukulaisia"? Olisiko lasten (kysyjän lapsenlasten, jos oikein ymmärsin) pahoinpitely siis riittävä peruste perinnöttömäksi tekemiselle?

    Lapsen suorittama omien lastensa pahoinpitely, jos se on ollut muuta kuin läpsäisyä tai tukistamista, todellakin voisi riittää perinnöttömäksi tekemiseen.

    Ap:
    "Riittääkö perusteeksi se että lapsi on katkaissut välit eläkeikäisiin vanhempiinsa, kun vanhemmat lopulta vuosien jälkeen puuttuivat kyseisen perheen lasten jatkuvaan pahoinpitelyyn, ja on ilmoittanut ettei hänellä ole enää vanhempia sekä kieltää kaiken yhteydenpidon myös lapsenlapsiin suoranaisella vainolla ja vakoilulla sekä panettelee vanhempiaan 'mielisairaiksi', ei vastaa yhteydenottoihin jne."

    Ap. esitti kysymyksen siten, että perinnöttömöksi tekeminen perustuisi siihen, että lapsi on katkaissut välinsä vanhempiinsa. Tämä ei riitä perusteeksi, mutta lapsenlasten pahoinpitely - joka kysymyksessä oli sivulauseen asemassa - todellakin voisi riittää.

    Pahoinpitely on vaikea todistaa ja käsittääkseni siitä pitäisi olla vahva näyttö, oikeuden tuomio pahoinpitelystä tms.

    Pahoinpitely termi on myös aika häilyvä, toisten mielestä niskavilloista nappaaminen on pahoinpitelyä ja toisten mielestä se on ihan normaalia kasvatusta/kurinpitoa.

    Joidenkin mielestä jopa syliin ottaminen ja väkisin paikallaan pitäminen on pahoinpitelyä, puututaanhan siinä lapsen vapaaseen liikkumiseen.

    Näitä rajatapauksia on paljon ja oikeuksissa sitten määritellään ne äärimmäiset rajatapaukset.

    Näytöksi tuskin riittää että naapurin täti näki jne.

    Äänestä

  • Todistaminen kirjoitti:

    >>Pahoinpitely on vaikea todistaa ja käsittääkseni siitä pitäisi olla vahva näyttö, oikeuden tuomio pahoinpitelystä tms.>Pahoinpitely termi on myös aika häilyvä, toisten mielestä niskavilloista nappaaminen on pahoinpitelyä ja toisten mielestä se on ihan normaalia kasvatusta/kurinpitoa.

    Alkuperäinen kirjoittaja miettii vielä kantaansa perinnöttömäksi tekoon, joka varmaan jää kuitenkin testamenttiin kirjaamatta. Perimisen rajoittaminen lakiosaan tullee korkeintaan harkittavaksi. Lasten kurituksen nimissä tehdyt pahoinpitelyt ovat olleet paljon tukistamista rajumpia, kyseessä ovat mm. potkimiset, kuristamiset, silmän mustaksi lyömiset, todisteena jopa valokuva, mutta tekijänä kuitenkin perillisen puoliso, ei niinkään perillinen (vaikka tämä onkin hyväksynyt teot tai ainakin selittänyt ne olemattomiksi ja vahingoiksi mm. lastensuojeluviranomaisille, jotka painoivat asian lopulta villaisella). Oikeuteen pahoinpitelyistä ei menty, välit vain ovat poikki, viranomaisten saatua asioista tiedon laihoin tuloksin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jo eläessään kuollut kirjoitti:

Olen kuullut että testamentilla voi tehdä rintaperillisensä perinnöttömäksi. Riittääkö perusteeksi se että lapsi on katkaissut välit eläkeikäisiin vanhempiinsa, kun vanhemmat lopulta vuosien jälkeen puuttuivat kyseisen perheen lasten jatkuvaan pahoinpitelyyn, ja on ilmoittanut ettei hänellä ole enää vanhempia sekä kieltää kaiken yhteydenpidon myös lapsenlapsiin suoranaisella vainolla ja vakoilulla sekä panettelee vanhempiaan 'mielisairaiksi', ei vastaa yhteydenottoihin jne. Eli vanhemmat on tavallaan julistettu hänen taholtaan kuolleiksi jo eläessään. Miten asia muotoillaan testamenttiin? Meneekö poistetun lapsen perintö automaattisesti hänen lapsileen? Kiitos vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu