menoa Hyrynsalmella s marketin inva paikat varattu näköjään alle kolmekymppisille penikoille ja jos huomauttaa asiasta tulee perseen värinen keskisormi näkyviin.
inva
tautista
101101
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
tää kainuu, nykynuoret on aikuusen oikeesti invoja
jo hyvin murkkuiässä tai niinku sillee.
lyhyt hyppäys eläkkeelle.
Meinottelen että ensin äitykän hameen alta keskaria noin kolmikymppiseksi ja siitä eläkeputkeen pään takia.
Ei ole enää romaniväestön yksinoikeus eläköityä lapsinlisiltä kun valtaväestön penikat uusavuttomuuttaan joutuvat siihen tilaan.
KOTIKASVATUS!!!!KOTIKASVATUS!!!.
Onko sitä näillä nykynuorilla ollut???
olet itse kasvattanut?
kaksi mallikansalaista. Isäni ja äitini oppien mukaan. (Ps. en ole saanut vitsaa mutta olen seisonut kotona nurkassa.)
Jutuistasi päätellen ja etkö saanut koskaan pitsaa?:DDDDD
ovat aivo invaliidejä, tottahan toki he saavat parkkeerata oven viereen, jotta saavat kannettua kalja kassit autoon ja etteivät eksy suurelle parkkipaikalle.
eise mikään ihme ole jos nuoretkin käytää invapaikkaa kun kuntohoitajakin käytää ukkoneen nissan taitaa olla se
ja kortti näkyy oleva akkunalla niiku kuuluukin.
vaikkei olisikaan pyörätuolia. vaikka normaalisti pystyisikin kävelemään, mutta se voi rasittaa tai jos vaikka ostosten kantaminen ei onnistu.