Perhehyttiin pitää olla vähintään 2 lasta. Minkä ikäinen on vielä lapsi eli mikä yläikäraja? Viisi henkinen perhe testaisi mielellään myös Silja Linen, mutta hytit on 4 hlölle.
Silja Linen perhehytti
Kuvaja
133898
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
(vaikka se kalliihkoa onkin koko soittaminen) niin asiat selviää. Ja tarvittaessa ne kyllä joustavat. Samaan hyttiin pääsee monesti. Tosin joskus ottavat ylimääräisen maksun "kansipaikan" nimikkeellä. Siis yhdestä lapsesta.
17v taitaa olla vielä lapsi, mutta kannattaa varmistaa laivayhtiöltä.
Siljalla Turku reitillä ovat kaksi tavallista hyttiä vierekkäin väiliovella, Helsinki-Tukholmareitillä hytti jossa 5-6 vuodepaikkaa. Ihan ok ratkaisu ollut meidän 5-henkiselle perheelle.
Mekin ollaan oltu Silja Euroopan perhehytissä, joka on tosiaan neljän ja kahden hengen hytti väliovella yhdistettynä. Helsingin reissulla tosi iso hytti, jossa kaikille omat petit ja lisävuoteen sai sohvasta. Lasten mieleen oli myös oma poreamme kylppärissä yhdellä reissulla mutta toisella ei sitte enää ollutkaan :(
Perhehyttejä myydään vain jos on vähintään 5 henkeä ja väh. 3 lasta
Alle 11-vuotias voi siljalla mennä 4 hengen hytissä ilman omaa vuodepaikkaa.
perhehytin saa jos on vähintään kolme lasta ja muistaakseni lasten ikäraja on 17 v. Jos Teitä on viisi perheessä niin kyllä varmasti saatte.
Perhehyttejä on Serellä ja Sympillä joko ikkuna merelle tai kävelykadulle promenadelle. Näin talvisin voisi suositella ikkunaa promenadelle kun ei ulos paljon näe pimeyden takia. Se promenade on avara koska siinä evautuu koko laivan sisätila näkyville käytännössä. Perhehytit ovat ihan ylimmillä kansilla.
Perhehyteissä on jääkaappi, jonka sisältö, juomatölkkkejä, kuuluu lipun hintaan. Niissä on myös TV ja XBOX-konsoli. Perhehyttiin mahtuu parhaimmillaan nukkumaan seitsemänkin kun avaa sohvan.
Kysykää Siljalta, kyllä varmasti matka Teille järjestyy perhehytissä. Mekin joskus olemme pyytäneet mukaan lastemme kavereita kun on niin paljon tilaa perhehyteissä. Meilläkin on kolme lasta.
Hyvää matkaa Teille!
Anteeksi kirjoitus virheeni, siis lapsia pitää olla vain vähintään kaksi.
opettaja,hyvinhän nuo viestit täällä pysyy.
Ei taida ylläpito välittää sinun ilmoituksista.
Taitaa harmittaa.
Hiihtohousu Nainen on kirjoitustyyliltään hieno ja muita kunnioittava. Jos hänen viestejään aletaan poistamaan pitäisi täältä poistaa melkein kaikki muutkin viestit.
Ei informatiivisuus ja asiallisuus ole mitään mainostamista.
"omiin suosikkiisi", pitäisikö olla "omaan suosikkiisi"?
pöksyn siljan-päivämarkinointi esim. ja rahtikysymyksiin liittyvät poistot viime aikoina ...
Ylläpito vain toimii niin nopeasti ettet ehdi pysymään tahdissa, ei harmita vaan olen tyytyväinen nopeaan ylläpidon toimintaan.
ps. missä näet tuon hiihtiksen siljanpäivä markkinoinnin?
ai niin se ehdittiin poistaa ja kun ylläpito poistaa ei siitä jää merkintää kuten rek. kirj. poistaessa oman. olisi hyvä yllä jättää merkintä myös ylläpidon poistamista, jäisivät tuollaiset "Ottaako pattiin" kirjoittajan turhat kommentit pois.
Kyllähän pöksy taitaa johtaa tilastoja asiattomien viestien poiston suhteen, ihan kirkkaasti tällä palstalla!
Meille oli Seren (vai Symphonyn) aivan viimeinen hytti laivan perässä, eikä edes kovin korkealla. Moottorin ja potkurin äänet tuntuivat ikävästi. Hytti oli muutenkin kulahtanut, vain hieman tavallista A-hyttiä isompi.
Oliko jääkaapissa juomia, sitä en kyllä muista varmasti.
Onko molemmissa hyteissä ovi käytävälle vai ainoastaan suuremmassa hytissä?
Mistä noita oikein sikiääkään!