Kusetusta...

Taas kerran hallitus näytti kusettavan kaikkia keskituloisista alaspäin olevia ja varsinkin eläkeläisiä, sairaita ja opiskelijoita, lapsiperheistä puhumattakaan.

Mitenkä ihmeessä suomen rikkaimmat ihmiset saavat koko ajan helpotuksia elämäänsä, ja metsänomistajat, maanviljeliät ja kaiken maailman huonekalumyyjät suurine voittoineen ovat valtion avustusten varassa, mutta hädässä olevat työttömät ja muut vähävaraiset, joutuvat kinuamaan jokaista senttiä kolmen kuukauden jonotuksella sosiaalihuoltoon, josta kjuitenkin annetaan kieltävä päätös, kun isä tai äiti on viime kuussa tehnyt joululomasiaisuuden ja ollut töissä neljä tuntia päivässä muutaman päivän ajan???
8293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

omaisuuksiensa eteen, eikä ruikuttaneet luukulta luukulle.

Äänestä
  • Ei tarvitse katsoa montaakaan kuukautta taaksepäin, kun uutisissakin kerrottiin, miten rahamiehet saavat valtion avustuksia toimintojensa jatkamiseen ja eilen juuri "peruukki-Pekkarinen" kertoi, miten valtio takaa suuryritysten lainoja.

    Äänestä

  • On niille tainnut tulla hiki, no ainakin maanviljeilijöille ja luukusta luukulle heidänkin kait monasti täytyy mennä anomuksineen.

    Äänestä

Tasan ei käy onnen lahjat tässä maassa. Uutisissa tuli että Turun toimeentulotukipäätökset kestävät kaksi viikkoa kun normin pitäisi olla 7 päivää.
Ovat palkanneet lisää 5 etuuskäsittelijää ja että tekevät ylitöitä. Kuitenkin lisää porukkaa alkaa toimeentulotukeen tulla lisääntyvien lomautusten ja irtisanomisten johdosta.
Ero kasvaa hyvätuloisten ja huonotuloisten välillä entisestään.
Ruokakassien tarvitsijoiden määrä kasvaa kasvamistaan.
Vanha sanonta pitää paikkansa: Raha tulee rahan luo.

Äänestä
  • Onneksi itselläni tai muilla omaisillani ei tänä päivänä ole mitään hätää, kaikilla on töitä, mutta sääliksi käy ne perheet, jotka ovat joutuneet tämän laman kouriin, tai tämän yhteiskunnan, jonka päättäjät ovat samaistuneet eliittiin.

    Rikkaiden, ja muuten hyvätuloisten, asioita kyllä ajetaan ja hoidetaan, mutta mikä kumma on, ettei niitä vähennyksiä saada aikaiseksi myös huonommin pärjääville.

    Äänestä

  • arkipiru kirjoitti:

    Onneksi itselläni tai muilla omaisillani ei tänä päivänä ole mitään hätää, kaikilla on töitä, mutta sääliksi käy ne perheet, jotka ovat joutuneet tämän laman kouriin, tai tämän yhteiskunnan, jonka päättäjät ovat samaistuneet eliittiin.

    Rikkaiden, ja muuten hyvätuloisten, asioita kyllä ajetaan ja hoidetaan, mutta mikä kumma on, ettei niitä vähennyksiä saada aikaiseksi myös huonommin pärjääville.

    Mies eläkkeellä ja minä viittä vaille. Pojilla molemmilla töitä (koputan puuta KOP KOP KOP).
    Vielä kun hinnat nousevat jatkuvasti niin ruoan kuin asumisen ja kaiken muun osalta.
    Tässä iässä osaa jo olla suu säkkiä myöten, mutta nuoret säälittävät. Töitä vaikeaa saada, kun entisetkin työpaikat häviävät muihin maihin.
    Lapset joutuvat eriarvoiseen asemaan entistä enemmän jo ihan pienestä pitäen.

    Äänestä

ihmettelemistä. Voi millaisessa ahdingossa voi lapsiperhe joutua elämään. Syynä typerät toimeentulonormit. Ajatteles, meillä on sentäs silmät millä nähdään tämäkin, kun viisaat on niin pöljiä tässäkin asiassa.

On paljo taviksiakin jotka ei kykene ymmärtämään, vaan pitävät ahdinkoa huono-osaisen omana syynä.

Äänestä
  • Ainahan syy on heidän, jotka eivät osaa käyttää kyynerpäätaktiikkaa tai ovat muuten "saamattomia".

    En tosiaankaan voi käsittää tätä yhteiskuntaa enkä meidän edeustajiamme, jotka olemme valinneet meitä auttamaan ja puolustamaan. Itseänsä he vain edeustavat, eivät kansaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


arkipiru kirjoitti:

Taas kerran hallitus näytti kusettavan kaikkia keskituloisista alaspäin olevia ja varsinkin eläkeläisiä, sairaita ja opiskelijoita, lapsiperheistä puhumattakaan.

Mitenkä ihmeessä suomen rikkaimmat ihmiset saavat koko ajan helpotuksia elämäänsä, ja metsänomistajat, maanviljeliät ja kaiken maailman huonekalumyyjät suurine voittoineen ovat valtion avustusten varassa, mutta hädässä olevat työttömät ja muut vähävaraiset, joutuvat kinuamaan jokaista senttiä kolmen kuukauden jonotuksella sosiaalihuoltoon, josta kjuitenkin annetaan kieltävä päätös, kun isä tai äiti on viime kuussa tehnyt joululomasiaisuuden ja ollut töissä neljä tuntia päivässä muutaman päivän ajan???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu