Kipu munasarjassa

Noin pari vuotta sitten minulla oli kohdunulkoinen raskaus, joka hoidettiin metotreksaattipistoksella, eli en tarvinnut leikkausta. Ennen tätä ei minulla ollut juuri minkäänlaisia kipuja ennen eikä jälkeen menkkojen. Tuon ku. raskauden jälkeen alkoivat noin viikkoa ennen seuraavien menkkojen alkua tulla ihan kamalat kivut samaan kohtaan kuin missä kivut olivat ku. raskauden aikaan. Gyne ei mukamas löytänyt yhtään mitään vikaa. Aina sama kohta, ja aika ja siis kipu on ihan kamalaa noin viikon ajan kerran kuussa ettei buranat auta, oon joskus ihan kaksinkerroin vedet silmissä. Hiplasin itseäni ja munasarjan kohdalla tuntui noin herneen kokoinen irtonainen pallo. Mutta kun gyne ei löydä mitään. Onko muilla ollut vastaavaa?
1344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

toiselle gynelle! Voi olla että jotain sieltä löytyy, vaikkei nyk. gyne mitään ole löytänytkään. Kannattaa selvittää asia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kippurassa kivusta kirjoitti:

Noin pari vuotta sitten minulla oli kohdunulkoinen raskaus, joka hoidettiin metotreksaattipistoksella, eli en tarvinnut leikkausta. Ennen tätä ei minulla ollut juuri minkäänlaisia kipuja ennen eikä jälkeen menkkojen. Tuon ku. raskauden jälkeen alkoivat noin viikkoa ennen seuraavien menkkojen alkua tulla ihan kamalat kivut samaan kohtaan kuin missä kivut olivat ku. raskauden aikaan. Gyne ei mukamas löytänyt yhtään mitään vikaa. Aina sama kohta, ja aika ja siis kipu on ihan kamalaa noin viikon ajan kerran kuussa ettei buranat auta, oon joskus ihan kaksinkerroin vedet silmissä. Hiplasin itseäni ja munasarjan kohdalla tuntui noin herneen kokoinen irtonainen pallo. Mutta kun gyne ei löydä mitään. Onko muilla ollut vastaavaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu