Kysyin lokakuun alussa Osuuspankista 70 tuhannen lainaa asunnonvaihtoa varten. Koroksi sovittiin OP-Prime ja mariginaaliksi 0,5.
Asuntoni ei mennyt kaupaksi kuten piti - välittäjäni oli sitä mieltä että keväällä 2008 se olisi mennyt kaupaksi neljässä viikossa ja nyt kahdeksan viikkoa ei riittänyt. Asunto vedettiin pois myynnistä ja nyt harkitsemme seuraavaa siirtoa. Tarjolla ei ole kiinnostavia kohteita kun kaikki muutkin harkitsevat.
Kysäisin loppuvuonna vieläkö lainatarjous oli voimassa, ja se oli kuulemma voimassa kolme kuukautta. Tuon hetken tiedon mukaan mariginaaliksi olisi tulossa 0,6 prosenttia, eli ilmeisimmin sitä minulle tarjottaisiin jos nyt olisin asuntolainaa ottamassa - vai vieläkin suurempaa mariginaalia?
Luepa tämä keskustelu:
http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=109464&tstart=0
Keskustelun mukaan korkomariginaali uusille asiakkaille olisi jo 0,7 ja huonoimmille asiakkaille jopa 1,0 % ja sen lisäksi summat jotka saisi lainaksi, ovat pienenemään päin. Tietty tuo viime mainittu on vain pelkästään hyvä juttu, sillä siten ihmiset eivät tule ylivelkaantuneeksi.
Veti vähän mietteliääksi. Totta kai lainahanojen kiinni kiristäminen vaikuttaa moneen asunnon ostajaan ja sitä kautta asuntojen hintoihin.
Itselläni ei ole ongelmaa saada lainaa. Reaalivakuutta on kyllä aivan riittävästi, samaten keskimääräistä paremmat tulot ja vakituinen työ. Pitänee kilpailuttaa pankit siinä vaiheessa kun vaihto tulee ajankohtaiseksi. Millään en kyllä tahtoisi vaihtaa pankkia jonka asiakas olen ollut 20 vuotta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vielä vuosi sitten lainakilpailu pankkien välillä oli hyvin läpinäkyvää: kaikkien pankkien marginaalit olivat 0,3-0,5% haarukassa, tästä poikkeukset ylös- tai alaspäin olivat harvinaisia.
Nyt tilanne on todella läpinäkymätön: pankit antavat medialle yhdenlaisia lausuntoja ja konttoreissa on muu käytäntö: medialle puhutaan 0,7-1,0% marginaaleista, mutta hyvä asiakas saa edelleen 0,4-0,6% marginaaleilla "tiskin alta" asuntolainaa. Kannattaa siis kilpailuttaa pankit.
tosiaan puhutaan medialle aktiivisesti noista 0,8 marginaaleista, mutta samaan aikaan tarjotaan vielä toistaiseksi alhaisempia marginaaleja, silloin kun se on tarpeen.
Uuden lainaajan kannattaa tosiaan nyt prässätä pankkia marginaalista. Ikkuna nimittäin pienenee koko ajan, kun "markkinamarginaali" alkaa vakiintua korkeammalle tasolle.