Pikkukaupunki Kokkolassa vaikutti aina kaikissa asioissa,uskonnolliset,polittiset kytkennät,sukulais-sukupuolisuhteet j.n.e. Viimeksikin kun valittiin rkm.niin kissojen ja koirien kanssa etsittiin rakennusmestari,jolla on ruotsinkielen todistus.Että tällai.
Hometta
Bakteeri
5607
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Etsittiin rkm:a rakennustarkastajaksi.
väliä. joka paikassa näin toimitaan. iät ja ajat on isät hommannu pojat samoihin hommiin. oletko katkera?
Ei mieleesi sitten juolahtanut, että kunnan palveluksessa olevan virkamiehen pitää ihan lain perusteella kyetä palvelemaan molemmankielisiä kuntalaisia heidän äidinkielellään. Jossain rakennusvalvonnassa aika oleellinen asia, että ohjeet tulevat asiakkaan ymmärtämällä kielellä ja selkeästi. Joutuvat sentään jonkunverta kommunikeeraamaan, niin suullisesti kuin kirjallisestikin.
Varsinkin tarvitsee olla näillä seuduilla kaksikieinen.
Laki lähtee siitä, että kielitaitoa on oltava. Asiakashan voi tulla vaikka muualta Suomesta kuten kesämökinrakentajat tyypillisesti voivat olla. Tai vaikka tuulipuiston byggaajat.
Täten todistetusti kaksikielinen voittaa aina yksikielisen virkamiespaikkoja jaettaessa, mikäli muuten pätevyydet ovat samat. Maassamme on hyvä koulujärjestelmä ja jokainen voi halutessaan kohentaa niitä taitoja. Niin minä tein, alunperin olin yksikielinen ja nyt osaan molempia. Töitä löytyy, koska yllättävän harva on tajunnut erottua työnantajan silmissä laissa vaaditulla kielitaidolla.
terv. tyyytyväinen kaksikielinen osaaja