Loistavasti toimii julkinen liikenne hämeenlinnassa taas oli vekan auto jyrähtäny rikki ja matkustajat jalkapelillä eteenpäi. Aamusin kun on koululais vuorot eikä raaskita laittaa tarpeeksi autoja ajoon niin hyvä että kyytiin mahtuu, jännä että tälläiset kuljetukset annetaan jatkua vuodesta toiseen ja odotetaan onnettomuutta. Toisinaan jätetään joitain paikkoja ajamatta kun on niin kiire eli huonosti on sattunut ainakin minun kohdalla. Olisi kiva saada muittenkin kokemuksia.
LINJA-AUTOT
henkilöautoilia
13712
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
sääliksi monesti käy kuljettajia kun tuurilla ajavat reittinsä.Olen kuullut useamman kuin yhden kerran kuljettajan soittavan auton viasta matkan aikana.Mielestäni Häkkisen linja on paremmin varustettu autojen suhteen.Harmi vaan ettei oma reittini kulje nykyään kovin usein niiden autojen ajamilla reiteillä.Mainittakoon vielä etä Vekalla on kyllä erittäin hyvät ja turvalliset kuljettajat.
h-linnan kadut ja tiet ovat niin huonossa kunnossa ettei mikään eikä kenekä autot pysy kunnossa
Joo, Hämeen Linja hoitaa autot paremmin. Häkkisen bussista korjattiin 120 desibelin äänellä ulvovat jarrut alle 2 viikossa!
kerran
Vekalla ne korjataan vasta sitten kun bussi syttyyn tuleen. Oli muuten tiukat käryt Kaurialassa silloin.
Vaalimainoksiin.
ihan on pussit tyhjänä kun just veivasin oikein kunnolla tattia ja lähti kunnon mäiskeet lavasta.
TURVALLISET???? :O Ei ainakaan enää nykyään, tässä yksi esimerkki, vai näyttääkö tuo sinusta turvalliselta?
http://www.hameensanomat.fi/uutiset/kanta-hame/226327-bussi-suistui-ojaan-lepaalla
EU-LAKIEN MUKAISESTI, TÄÄLLÄ 2-SUKUA PÖYRITTÄÄ SUOJATYÖ"YRITYSTÄÄN" VEROVAROIN, EI MUUTA KUIN KILPAILUA KEHIIN.
kepua me siellä takana vaan juodaan kun matkustetaan juoppoketkujen kanssa juopotteleen jumalan hylkäämään ryyppykämppään
No nyt ne on kilpailutettu ja Rajamäen Liikenne ne todennäköisesti voitti, ja vekka siitä on valittanut ja jos Vekka ja Hämeenlinja ei saa niitä takasin niin ei ne firmat oo enään sitten sielä kauaa
Mistä tuon tiedon sait, että Rajamäen liikenne olisi voittanut?
Rajamäki mitään ole voittanut