palstaa

olen tullut siihen tulokseen että romanit ovat omastamielestään.
-ahkeria
-sorrettuja
-työssäkäyviä
-rehellisiä
-vankiloissa kaaleita on prosentuaalisesti vähän.
-vanhuksia kunnioittavia.
-siistejä.
-koulutettuja.
-suvaitsevaisia.
-komeita.
-hyviä laulamaan.
-uskovaisia.
-väkivaltaa kaihtavia
eli siis täydellisiä ihmisiä.
mikä se sitten mättää?
tuollainen paremmuus pitäisi johtaa korkeaan itsetuntoon siis ei tarvitse välittää mitä muut ajattelevat.
mutta täällä huudellaan rasismia rasismia,valkoturvat pois palstalta.
miksei alempirotuiset saa kysellä tyhmiä noin hienolta kansalta.
10618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

mitkä ovat se massiivisen katkeruuden todelliset syyt, jotka tällaisista teksteistä huokuvat. Kannattaisi tutustua menneisyyteen, ei se ole mikään erikoisen kunniakas luku valtaväestön historiassa. Karua kertomaa. Romaneita on nykyisin alle 10000, eli alle kaksi promillea väestöstä, totisesti heikkoa on, jos tällainen määrä vähänkään erilaisia ihmisiä jonkun sielua järkyttää. Paitsi heikkoa, se on jopa hälyttävää!

Sivulauseena muuten jonkin aiemman ketjun kyselyihin romanien panoksesta suomalaiseen kulttuuriin, itse kukin voi laskeskella väestömäärältään saman moisen pikkukaupungin (esim. ja erikoisesti) musiikkielämän saman tason edustajat. Eipä taida löytyä sitä määrää. En tiedä missä huudossa jotkut taiteilijat yhteisön omissa silmissä ovat, mutta minua valtaväestön nuorehkona edustajana monet noista "äänistä" liikauttavat aivan ainutlaatuisesti; kun vaikka Markus Allan äärimmäisen tyylikkäästi laulaa Aki Kaurismäen elokuvissa tai kaikin tavoin hätkähdyttävä (silloin ja yhä) Anneli Sari ammoin jotakin Chydeniuksen klassikkoa, olen ylpeä heidän suomalaisuudestaan, ylpeä romanien puolesta. Horto Kaalo on monien ystävienikin kestosuosikki. Me tarvitsemme myös erilaisuutta, tarvitsemalla tarvitsemme. Jos ongelmia on, ne selvitetään ajan kanssa.

Ja vielä pahoittelut, että toistamiseen olen palstalla, vastoin monien ilmeistä toivetta - jotenkin tunnen velvollisuudeksi edes omalta osaltani pitää esillä tosiasioita ja myönteisiä mielipiteitä, noiden usein nähtyjen lisäksi, jotka suoraan sanoen useimmiten hävettävät.

Äänestä
  • ...paikkansa hetkensä aikansa on. Aika on syntyä, aika on kuolla, aika on elämä elää...

    Minäkin mietin mitkä ovat massiivisen katkeruuden todelliset syyt. Miksi mustalainen vihaa valkolaista kuin ruttoa. Jos ei vihaa niin ainakin välttää viimeiseen asti.
    Miksi valkolainen elvistelee ja osoittaa ylemmyyttään ihmiselle, jolla ei hyvässä lykyssä ole mitään realistisia mahdollisuuksia puolustautua.
    Miksi nyky-suomessa niin harvat osaavat olla todellisia ystäviä?

    Historian tapahtumille emme voi mitään. Me olemme tämän päivän lapsia ja tässä ajassa kiinni. Historia antaa juuret, mutta minkälaisella mullalla ja kastelulla niitä juuria ravitsemme? Onko oikein vanhemmilta antaa lapselleen verenperinnöksi viha. (Koskee kaikkia ihmisiä)Eikö ole nykypäivän ihmisten vastuulla viheltää peli poikki.

    Miksi viha on niin sitkeä, että se sitoo ihmiset ja pitää otteessaan vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen. Mistä nousee halu kostaa eli LISÄTÄ VIHAN MÄÄRÄÄ maailmassa. Mistä lähteestä nousee ihmisen tarve vihata. Nyt emme puhu suuttumisesta, joka on terve ja tarpeellinen (hallittuna) tunteen purkamisen keino. Tempperamenttista ihmistä on helpompi lukea, kuin häntä joka säilöö kaiken sisälleen.

    Kristitylle vastauksen pitäisi olla vesiselvä. Vihastua saa, mutta syntiä on kielletty tekemästä. Ei-kristitty keksii tähän jonkin hienon psykologisen selityksen, joka tietysti pitää osaltaan paikkansa. Sen myöntää kristiittykin. Mutta siis vihan todelliset alkujuuret. Kuka haluaa, että ihmiset tappavat ja vihaavat toisiaan?

    Tulee aika ja melkein on jo, jolloin ihmiset tulevat tarvitsemaan toisiaan.(Aikakin on rajallista, sitä ei ole ikuisesti.) Silloin lakkaa tämä lapsellinen hiekan viskominen hyvinvointisuomen santalaatikolla. Ihminen kaipaa ojennettua kättä. Silloin on ihan sama minkävärinen "kroppa" sitä kättä heiluttaa.
    Sitä päivää peläten ja sitä odottaen.

    Teidän: Snadi

    P.s Tämä on testamenttini. Eikö kuulostakkin mahtipontiselta? Rahhaa miul ei ookkaan teitil antaa - ja laulaminen onhan se toooosi södeä!

    Äänestä

  • Snadi tallaaja kirjoitti:

    ...paikkansa hetkensä aikansa on. Aika on syntyä, aika on kuolla, aika on elämä elää...

    tuossa kommentteja nimenomaan minun tekstiini, mutta vastaan ilmeisimpään: romaneilla (kuten monilla maailman vähemmistöillä enemmistöjä) olisi perusteltujakin syitä vihata valtaväestöä. Tämä historia kun on siitäkin ongelmallinen asia, että se on taipuvainen periytymään moneen polveen, tai käykää vain vilkaisemassa politiikka-palstojen lahtari-punikki keskusteluja, ja yrittäkää olla itkemättä (ja valitettavasti nauramatta), kun teinit katsovat hyväksi käyttää ammoin (niin sitä luulisi) kuolleita nimityksiä.

    ---
    "Ovelaan" (ironia on vaikea laji, noin vihjeenä) loppukommenttiin sanoisin, että musiikilla, laululla on todistetusti myös merkittävästi syvällisemmät vaikutukset ihmisen mieleen, kuin pinnallinen södeys. Banaali esomerkki: katso elokuva ilman musiikkia ja musiikin kanssa. Eikö!

    Äänestä

  • sanoa oliko kirjoitti:

    Myönnetään, "loppukevennys" ei ollut kovin onnistunut. Itse kuuntelenkin musiikkia useimmiten silmät kiinni ja luon omat maailmani. Niistä ammennan sitä virtaa tai lepoa, jota tässä maailmassa tarvitsen.

    Äänestä

  • Snadi tallaaja kirjoitti:

    Myönnetään, "loppukevennys" ei ollut kovin onnistunut. Itse kuuntelenkin musiikkia useimmiten silmät kiinni ja luon omat maailmani. Niistä ammennan sitä virtaa tai lepoa, jota tässä maailmassa tarvitsen.

    on niin läpimätä,ettei siellä kukaan itseään kunnioittava voi menestyä. olisi minullakin ollut monet tilaisuudet menestyä,jos olisin haarani oikeissa risteyksissä kumpaankin suuntaan levittänyt.ilman jäätiin molemmat,kun minä valitsin oikean.

    Äänestä

  • viihdemaailma kirjoitti:

    on niin läpimätä,ettei siellä kukaan itseään kunnioittava voi menestyä. olisi minullakin ollut monet tilaisuudet menestyä,jos olisin haarani oikeissa risteyksissä kumpaankin suuntaan levittänyt.ilman jäätiin molemmat,kun minä valitsin oikean.

    tuohon, mutta sietämätöntä kuulla, jos tätä yhä vain tapahtuu. Pääasia, että ei tee itselleen vahinkoa, lahjat tulevat kuitenkin esille - aina.

    Äänestä

  • sanomaan mitään kirjoitti:

    tuohon, mutta sietämätöntä kuulla, jos tätä yhä vain tapahtuu. Pääasia, että ei tee itselleen vahinkoa, lahjat tulevat kuitenkin esille - aina.

    kokkona ilmaan,kun minä lähden,jos ei tule arvostusta!...vitsi...en minä maineesta,mitäs tuosta turhuudesta:)

    Äänestä

  • palavat kirjoitti:

    kokkona ilmaan,kun minä lähden,jos ei tule arvostusta!...vitsi...en minä maineesta,mitäs tuosta turhuudesta:)

    helppoa, jos on lahjakas, eikä ole kunnon mahdollisuutta tuoda sitä esiin - silloinhan on kaikkien kannalta huono tilanne. Tarkoitin vain, että lahjakkuus kyllä huomataan, aina, lopulta, jossakin. Tietysti lahjat myös aiheuttavat kateutta.

    Pitää "esiintyä" vaikka kuinka huonolle nauhurille, onhan sitä kautta aikojen ollut runoilijoita ja trubaduureja, joilta valtaa pitävät ovat vieneet mahdollisuudet esiintyä, mutta kansa rakastanut ja kuunnellut. Kuunnellut. Ehkä tarkemmin kuin koskaan niitä hyväksyttyjä. Taide on iso asia ja syvää kulttuuria tehdään pienissä piireissä; kaupalliset haaskalinnut varastavat siitä minkä kehtaavat, usein kehtaavat oikein hyvin.

    Äänestä

  • että olisi kirjoitti:

    tietäähän sen kyllä laulaja,koska rakkautta saa!

    Äänestä

  • vaan sinulle,urhealle sydäm... kirjoitti:

    tietäähän sen kyllä laulaja,koska rakkautta saa!

    missään verkkokeskustelussa saanut noin kaunista kommenttia. Oikeasti. Olen kirjoittanut jopa tuhansia viestejä. Hyvää ja parempaa jatkoa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

seuranneena kirjoitti:

olen tullut siihen tulokseen että romanit ovat omastamielestään.
-ahkeria
-sorrettuja
-työssäkäyviä
-rehellisiä
-vankiloissa kaaleita on prosentuaalisesti vähän.
-vanhuksia kunnioittavia.
-siistejä.
-koulutettuja.
-suvaitsevaisia.
-komeita.
-hyviä laulamaan.
-uskovaisia.
-väkivaltaa kaihtavia
eli siis täydellisiä ihmisiä.
mikä se sitten mättää?
tuollainen paremmuus pitäisi johtaa korkeaan itsetuntoon siis ei tarvitse välittää mitä muut ajattelevat.
mutta täällä huudellaan rasismia rasismia,valkoturvat pois palstalta.
miksei alempirotuiset saa kysellä tyhmiä noin hienolta kansalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu