Siian pilkintä

Onko kellään tietoa, onko siikaa jo saatu esim. Ykspihlajanlahdesta? Kehottaisin kuitenkin kaikkia pilkkiöitä että eivät ottaisi pieniä kaloja ylös. Sillä ne ovat todennäköisesti keskenkasvuisia vaellussiikoja. En ole itse saanut vielä yhtään että olisi voinut tarkistaa asian =) Sama koskee perjaatteessa myös verkkokalastajia. Ei ole mitään järkeä käyttää liian pieniä solmuväliltään olevia verkkoja. Ei tarvitse ihmetellä miksi ei esim. Perhonjokeen nouse siikaa kun ne kalastetaan pois ennenkun ne ehtivät kutea edes ensimmäisen kerran. Toivoisin asiallista keskustelua tästä! Kiitos!
162173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ei sitä pilkitä!

Äänestä
  • Keskustelusta sitten.
    Taas joku suuri humoristi asialla.
    Tee yhteiskunnalle palvelus ja ammu itseäsi päähän!

    Äänestä

  • Tuo oli vielä ihan asiallista ja hyvä! =)

    Äänestä

  • Kopelow kirjoitti:

    Tuo oli vielä ihan asiallista ja hyvä! =)

    läpinäkyviä siikoja ongitaan kieli pitkällä.

    Äänestä

Kun siikaa ei pilkitä ja sillä siisti

Äänestä

Huiii.. Ei oo tullut vielä edes käytyä, jäät vissiin kantaa jo kovinkin...? Aika mennyt vain juopotellessa ja munia rapsutellessa! Muutenkin olen vielä ehkä hieman noviisi näissä pilkkitouhuissa, milläs se siika kannattais saada satimeen..? toukkamorripörrillä??? Onkos siinä hickarön kupeessa tuota jaloa silliä? Eip muuta! Ps. Vittu tämä on ihme palsta!

Äänestä
  • Ja pilkittyä,mutta kala oli liian iso reikään.Siima katkesi.

    Äänestä

Moi! Olen hiljattain muuttanut kokkolaan, ja ounastelin, että missähän täällä mahtaisi olla kalaisaa paikkaa sellaisen sopivan etäisyyden päässä tiestä? Eihän täällä kukaan toki parhaita paikkojaan kerro, mutta olisin kiitollinen edes muutamasta..; )

Kiitos!

Äänestä
  • Citymarketin kalatiski on paras kalapaikka.

    Äänestä

  • Kokemusta on kirjoitti:

    Citymarketin kalatiski on paras kalapaikka.

    No mitäs siellä kannattais siiman päähän laittaa? Pystypilkkiä? Seteliä? Visa? Perkele!

    Äänestä

  • tehtaat ovat saastuttaneet vesistömme pahoin, että en suosittele kalojen syömistä ollenkaan...

    Äänestä

Siian pilkintä on mitä mahtavinta hommaa esim pyhäjärvessä, otat makuunalustan mukaan ja morri vehkeet johon onn 15cm yläpuolelle sidottuna perho niin kalastuksesta tulee erittäin jännittävää kun näät 1-2 metrin vedessä kalat kun tulevat vierelle

mutta lukekaa lisää siian pilkinnästä ja katsokaan kuvat täältä

http://www.koukussa.fi/kalastus/siian-pilkintä

Äänestä

Tupsusuikki on edelleen hyvä pilkki.

Äänestä
  • mistä niitä saa?

    Äänestä

  • iskalt kirjoitti:

    mistä niitä saa?

    Taneli 77: Ei ne paikat mitään salaisuuksia ole. Viime talvena pilkittiin Elban edessä sekä Palmassa rakentajan majan edessä. Elbassa kappaleita enemmän, mutta koko pienenmpää kuin Palmassa. Morrilla ja kärpästä tai surviaista syötiksi.

    Äänestä

  • Pilkkijä kirjoitti:

    Pitää paikkansa pilkin aamulla molemmissa paikoissa ja harjusta
    kertyi syötäväksi asti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kopelow kirjoitti:

Onko kellään tietoa, onko siikaa jo saatu esim. Ykspihlajanlahdesta? Kehottaisin kuitenkin kaikkia pilkkiöitä että eivät ottaisi pieniä kaloja ylös. Sillä ne ovat todennäköisesti keskenkasvuisia vaellussiikoja. En ole itse saanut vielä yhtään että olisi voinut tarkistaa asian =) Sama koskee perjaatteessa myös verkkokalastajia. Ei ole mitään järkeä käyttää liian pieniä solmuväliltään olevia verkkoja. Ei tarvitse ihmetellä miksi ei esim. Perhonjokeen nouse siikaa kun ne kalastetaan pois ennenkun ne ehtivät kutea edes ensimmäisen kerran. Toivoisin asiallista keskustelua tästä! Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu