Keskinäisen hallintaoikeusestamentin laatimisen jälkeen olosuhteet ovat muuttuneet niin, että aviopuoliso ei omista mitään tällä hetkellä.
Omaisuutta on lähinnä toisella asunto-osake. Meneekö niin, että ilman testamenttia puoliso saa kuitenkin puolet ja lapset toisen puolen omistuksen osakkeesta. Asumisoikeushan kuitenkin jää molemmille puolisoille toisen kuoltua.
Millainen tuon testamentin piäisi nyt olla, vai kelpaako jo tehty, jossa hallintaoikeus on kirjattu. Lapset saavat halutesaan lakiosansa ja rahana niin vaatiessaan.
Omaisuutta on lähinnä toisella asunto-osake. Meneekö niin, että ilman testamenttia puoliso saa kuitenkin puolet ja lapset toisen puolen omistuksen osakkeesta. Asumisoikeushan kuitenkin jää molemmille puolisoille toisen kuoltua.
Millainen tuon testamentin piäisi nyt olla, vai kelpaako jo tehty, jossa hallintaoikeus on kirjattu. Lapset saavat halutesaan lakiosansa ja rahana niin vaatiessaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aviopuoliso ei saa mitään, jos teillä ei olisi testamenttia. Jakamattomuussuojan mukainen käyttöoikeus yhdessä käytettyyn asuntoon on kuitenkin vähintään aina puolisoilla.
Pitää testamentti voimassa. Se on laajempi kuin lain mukainen käyttöoikeus.
Totta sikäli että kun rintaperillisiä on niin aviopuoliso ei saa mitään perintöä. Kuitenkin hän saa puolet osakkeesta ei perintönä vaan avio-osana. Kun puoliso kuolee niin samalla avioliitto päättyy. Ensin tehdään ositus joka tässä tapauksessa antaisi (kun toisella ei ole muuta omaisuutta) puolet osakkeesta leskelle. Loppun omistaisi kuolinpesä jonka osakkaina ovat vain lapset.
Ja lapset eivät voi heti edes myydä asuntoa kun leskellä on siihen ikuinen käyttöoikeus lain mukaan. (ilmeisesti juuri sanomasi jakamattomuussuoja)
Joo, ajattelin vain perintöä vastatessani. Toki aviopuolisolla (leskellä) on avio-oikeuden nojalla oikeus tässä tapauksessa tasinkoon.
Sikäli sinunkin vastaus on epätarkka, että omistussuhteisiin ei avio-oikeudella on suoranaista vaikutusta. Toisin sanoen jos toinen puolisoista ei omista mitään ja toinen vain asunto-osakkeen, niin ositus toimitetaan niin, että varattomalla puolisolla (leskellä) on oikeus tasinkoon, joka on puolet osakkeen arvosta. Viime kädessä tasingon maksamisesta päättää perilliset, jotka ovat tasingon maksuvelvollisia.
Eli (yhteiset) lapset voivat maksaa tasingon aina rahassa, jolloin asunto jää heille kokonaan perintönä. Tätä asuntoa he eivät voi myydä, jos lesken jakamattomuussuojan edellytykset täyttyvät, juuri niin kuin sanoitkin.
Testamentti kannattaa silti pitää voimassa.
Puoliso ei omista syystä, että joutui velallisen kirjoihin ja jos joku esim. velkajärjestely tulee kyseeseen, niin ei tule olla jatkosskaan mitään "ulosmitattavaa".
Miten tehdään, että velallinen puoliso ei omista omistavan jälkeen mitään? Onko tehtävä avioehtosopimus vai voiko sulkea testamentilla tasingon mahdollisuuden pois. Voiko tehdä testamentin, että lapset saavat kaiken kuoleman jälkeen.
Jos haluatte poistaa avio-oikeuden on tehtävä avioehto-sopimus.
Varakkaamman puolison ei tarvitse myöskään luovuttaa tasinkoa eroassa/kuolintapauksessa, jos puoliso on kevytmielisesti velkaantunut. Tämä otetaan huomioon ns. vastikkeilla. Kysy lakimieheltä tarkemmin.