Te Tervakoskelta

Haluaisin tietoa seudusta Janakkala, Tervakoski. Asun tällä hetkellä Vantaalla. Perhe kasvaa, asunto eikä tilipussi kasva samaa tahtia. Haluaisinkin tietää hyviä syitä muuttaa. esim. minkälaista asua, miten päivähoito toimii,koulut ja muut kunnalliset palvelut. haluaisin panostaa elämisen laatuun työmatkoista pihistäen. Vastausta pikaisesti odottaen...kiva kämppä sielläpäin myynnissä.
5669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Heippa!
Asun itse noin kymmenen kilometrin päässä T-koskelta. Lapseni ovat käyneet yläasteen ja lukion Tervassa. Kivan näköistä seutua, omakotitaloaluetta pääasiassa ja luontoa. Sitten siellä on tietysti Puuhamaa, joka työllistää paljon nuoria kesäisin, ja Tervakoski Oy.
Ruokakauppoja on ja vähän muitakin. Elokuvateatteri, ruokapaikkoja, pub (vai useita?)
Käyppä katsomassa.

Äänestä
  • Ja tehtaan myrkyt järvissä sekä kaivovesissäkin. Siellähän sitä kuuluisaa kondensaattoripaperia tehtiin.

    Äänestä

Viisi vuotta olemme Tervakoskella asuneet, Hyvinkäältä muutimme. Olemme viihtyneet hyvin ja esimerkiksi hoitopaikka on järjestynyt läheisestä päiväkodista molemmille lapsille. Uusi päiväkoti, johon tulee myös alkuopetuksen tiloja, rakennetaan 2005.
Terveyskeskukseen ei tartte pahemmin jonotella ja hammashuoltoonkin pääsee, neuvolat ok. Ja ihan hyvä kirjastokin Tervassa on. Kerhoja perheille ja lapsille järjestävät ainakin MLL ja srk. Joitakin palveluja pitää sitten hakea kuntakeskuksesta Turengista (esim Kela), mutta eipä tuo ole vaivannut. Hyvää Tervakoskella on myös se, että Hämeenlinnaan ja Riihimäen/Hyvinkään suuntaan on lyhyt matka;julkiset kulkuneuvot (bussit siis) toimivat tosin surkeasti, joten auto on melkeinpä pakollinen. Erittäin hyvät liikuntamahdollisuudet perheelle: esimerkiksi urheilukenttä ja valaistut luistelukentät, joilla myös käy kiitettävästi väkeä. Tervakoskella on myös erittäin siisti uimahalli. Että reipasta porukkaaa!
Muuta mukavaa: mielestäni täällä on ihan kaunista, esimerkiksi vanha kylä ja kartanon mäki ovat mukavia alueita, myös Tammirannan uusi asuinalue nousee kivaan paikkaan veden äärelle.
Eipä ole paperitehdas minua haitannut, lie ympäristöpolitiikka nykyään ihan asiallista. Ei myöskään tee hajuja kuten esim valkeakoskella.
Kai täällä ikäviäkin asioita on ja tapahtuu, niin kuin joka paikassa, mutta mitäpä noita kaivelemaan. Lisää mainospuhetta kunnan nettisivuilla!
Mistäs päin Tervakoskea kämppää katselette, jos saa kysyä..

Äänestä
  • MuutA viereiseen kuntaan Hausjärvelle ryttylän kylään.Halvemmat ja isommat tontit peruspalvelut lähellä ja loput palvelut riihimäellä jonne matkaa 10km.Ja jos haluaa Tkoskella käydä sinnekin on matkaa vain 10km.

    Äänestä

Itse asun Tervakosken vanhassa kylässä. Mielestäni palvelut ja niiden läheisyys ovat vähintään OK. Ala-aste, uimahalli, keilahalli, elokuvateatteri, kaupat (3), pizzeriat (2), pankit myös automaatit, terveyskeskus,, kirjasto, baarit, kodinkoneliikkeet korjaamot ym löytyvät alle kilometrin säteellä.

Lapsilla on paljon leikkikavereita ja tilaa leikkiä.

Lisäksi asuntojen hinnat ovat aivan eri sfääreissä kuin pääkaupunkiseudulla, eikä työmatka esim. kehälle ole mitenkään tolkuttoman pitkä. Esim Seutulaan ajaa Tervakoskelta reilusti alle tunnissa eli noin 45 minuutissa. Tampereelle ajaa Tervakoskelta tunnissa.

5 vuotta on täällä perheen kanssa jo asuttu ja erittäin hyvin ollaan viihdytty ja viihdytään pidempäänkin, sillä remontoimme isohkoa omakotitaloa johon muutamme ensi kesänä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lotta kirjoitti:

Haluaisin tietoa seudusta Janakkala, Tervakoski. Asun tällä hetkellä Vantaalla. Perhe kasvaa, asunto eikä tilipussi kasva samaa tahtia. Haluaisinkin tietää hyviä syitä muuttaa. esim. minkälaista asua, miten päivähoito toimii,koulut ja muut kunnalliset palvelut. haluaisin panostaa elämisen laatuun työmatkoista pihistäen. Vastausta pikaisesti odottaen...kiva kämppä sielläpäin myynnissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu