Vaivaaavatko jotakuta synkät ajatukset ammulla vuoteessa juuri herättyä ja ennen nousemista.
Minulla pyörivät mielessä ajatukset vuosikymmenten takaisista, useimmiten alle kaksikymppisenä tapahtuneista asioista, siitä, missä tein väärin, olin muille haitaksi, missä nolasin itseni tai missä joku muu minut nolasi. Ne tuntuvat väliin melkein painajaisilta.
Tuntuu kuin iän lisääntyerssä nuo synkkämieliset mielikuvat vain lisääntyisivät. Kun on noussut vuoteesta, ne vähitellen kaikkoavat, mutta tulevat päivän kuluessa usein uudelleen.
Käykö kenellekään muulle samoin?
Minulla pyörivät mielessä ajatukset vuosikymmenten takaisista, useimmiten alle kaksikymppisenä tapahtuneista asioista, siitä, missä tein väärin, olin muille haitaksi, missä nolasin itseni tai missä joku muu minut nolasi. Ne tuntuvat väliin melkein painajaisilta.
Tuntuu kuin iän lisääntyerssä nuo synkkämieliset mielikuvat vain lisääntyisivät. Kun on noussut vuoteesta, ne vähitellen kaikkoavat, mutta tulevat päivän kuluessa usein uudelleen.
Käykö kenellekään muulle samoin?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sehän on hyvä että on ajatuksia,ellei olisi niin voisi olla melkein kuin ilman tunteita ja sehän on kuin olisi kuin kuollut.
Kyllä,synkkämieliset ajatukset on seuranani melkein aina jos totta puhun enkä valehtele koskaan.
Olet sota-ajan lapsia kuten minäkin ja eipä siitä voi ainakaan maalla eläneestä kaukana korvessa ja kaiken kurjuuden kokeneesta,kaukana kehityksestä.
Kehitys on pudottanut meidät vanhat ja tyhmät ja tuottamattomat ajat sitten sinne mihin me koko ajan ollaankin oltu menossa.Kuten te viisaat tulette perässä hiukan myöhemmin.
Tosiasia sinulla ja minulla on: menneet on menneitä mutta vielähän elämää on jäljellä ..mutta minkälaista.
Minullakin on menneet alkanut pyöriä entistä enemmän päässä,miksi en tehnyt niin ja niin mutta sitten työnnän ne ajatukset POIS
Olemme vanhoja siksi ajatukset palaa sinne missä voi vielä tuntea elämän.
En voi muuta sanoa kuin meillä kaikilla on omat murheet.
Meitä eläkkeellä olevia on moneen junaan ja vielä perävaunuun loput. Kaikilla on omat murheet ja huolet.Olemme kuitenkin jokainen arvokkaita yhteiskunnan jäseniä.
Salokorven lapsi oli myös minä. Oli turvallinen, jännittävä leikkiympäristö. Rakastin sisaruksiani ja erityisesti ihailin isääni. Aina oli leikkikaverit ulottuvilla. Meitä oli seitsemän lasta. Äiti oli saatavilla kun satutti itseään. Puhaltaminen oli kipulääkettä parhaimillaan. Tehoaa hyvin taaperoon nytkin.
Olin jo iso tyttö kun muistan nähneeni auton eka kerra.Sieltä lähdin kulkemaan työn perään. Työtä on kiitettävästi piisannut. En ole koskaan joutunut työttömäksi.
Olin säädetyt vuosikymmenet loppuun saakka työelämässä. Viimeisen vuoden osa-aikaeläkkeellä työterveyshuollon ehdotuksessta. Nyt olen tyytyväinen työeläkeläinen.
Yritän auttaa lapsenlapsieni hoidossa niin paljon kuin jaksa. Samalla kerron heille vanhoista ajoista. Laulan äitini opettamia tuutulauluja.Se on palkitsevaa. Tunnen itseni tarpeeliseksi ja rakastetuksi.
Ei aina elämä ole ollut helppoa.Kiviä ja kuoppia on polkuni varrella ollut. Olen loikkinut ja pudonnut ojaan. Pitää lähteä nousemaan ja huomata jotta elämä voittaa.
Nyt tuntuu hyvältä tämä vuoden alku. Sopivasti lepoa,harrasteita,läheisiä ihmisiä!Se on luonnollista muistella elettyä elämää. Pitäisi tehdä sovinto pahojen,ikävien asioiden kanssa. Olla armollinen itselleen.
Minä ajattelen jotta kaiken kokemani olen tarvinnut tullakseni pehmeäksi,mukavaksi mummuksi.
Sinulla kiitos !Aamulla rakkaalle ukkokullalle muistelin petillä maatessa omaa äitikultaani ,kun hän oli poissa yötä jossain otin jonkun äidin vaatteen jota nyyskin ,kun oli ikävä !Äiti on ollut ikuisuudessa jo vuosikymmenet ,mutta ne ihanat muistot ovat tallella ja yritän omillekkin jättää jotain kaunista muisteltavaa . Nautin myös eläkkeellä olosta ,kun vielä jaksaa hoitaa kahta 6vuotiasta joskus ja harrastaa mukavia asoita .
muistelin omaa äitiäni ennen koneen avaamista. Hän täyttäisi parin päivän päästä 101 vuotta, jos eläisi. Hän kuoli 75-vuotiaana. Oli rankasta elämänkohtalostaan huolimatta positiivinen. Usko antoi hänelle voimaa. Luultavasti äitini ansiosta näen elämän valoisat puolet paremmin kuin synkät. Jos vertaan omaa elämääni hänen elämäänsä, minulla on loisto-olot.
Suurten muutosten, menetysten jälkeen ihminen prosessoi ajatuksilla menneestä. Ne pitäis vaan selvittää itselleen. Minulta kuoli kaksi sisarusta ja nyt vaan ihmettelen mitä kaikkea kuolema voi nostaa pintaan.
Ehkä lievään masennukseenkin kuuluu juuri nuo aamulla ensimmäisenä tulevat asiat.
Minulta kaikkos kunnon yöunikin. Heräsin aamulla 4-5 aikaan tuskaisena.
Vuodenaikakin tekee sen. Valoa kohti.
mene menneesee. Ensimmäisenä kyselen itseltäni mikä päivä tänään onkaan ja siitä sitten päivä taas alkaa.
Kaikki ihmiset tekee virheitäkin elämässään eri vaiheissa. Mielestäni ne eletään aina siinävaiheessa kun ne on tapahtunut. En ainakaan minä märehdi menneitä, mitäänhän ei voi enään korjata muuten kuin muuttaa käytöstään ettei enään tee mitään tyhmää. Anteeksi voi pyytää jälkeenkin päin, itseleenkin koittaa antaa anteeksi luojan avulla.
Elämä näin vanhana tuntuu masentavalle, kun kaikki on jo takanapäin. Kaikki on lentäneet pesästä,ja olen jäänyt yksin loppuelämää taivaltamaan. Mielestäni näin vanha ihminen ei enään uutta elämää voi perustaa, voi vain tehdä tämänhetkisestä elämästä mahdollisimman mukavan, mihin rahkeet riittää, ja ne on rajalliset näin vanhalla ihmisellä.
Kuitenkin eteenpäin sanoi mummo lumessa, vaikka saappaat on täynnä lunta ja on raskasta.
Sama juttu ajattelen että mitähän kivaa tapahtuu tänään (vaikka joskus ei tapahu mitään erikoista)pitää vaan mennä päivä kerrallaan ja nauttia pienistäkin asiosta ja olla alkaneesta päivästä kiitollinen .VANHOJA EI KANNATA MUREHTIA ei hänenkään joka ketjun aloitti .Kävin just hiitämässä ja ihailin itseäni että vielä pystyn tähän eikä edes maitohapot jyllänny !
Oletko lähiaikoina kokenut menetyksiä tai suuria muutoksia?
Itse en ole menneitä vatvovaa tyyppiä, mutta läheisten kuoleman jälkeen olen herännyt aamuviideltä ja käynyt läpi samantapaista prosessia.
Viiden vuoden sisällä kuoli äitini, paras ystäväni, mieheni ja vanhin lapsenlapsi. Olen käynyt läpi eri elämänvaiheet näissä yhteyksissä, hyväksynyt ja antanut anteeksi. Olen päästänyt irti jopa äidistäni joka teki lapsuudesta ja nuoruudesta helvetin, mutta ei varmaankaan voinut mitään sille, että oli mikä oli. Mennyttä ei voi muuttaa, meillä on enää tämä päivä ja rajallinen määrä päiviä edessä.
Mieheni kuoleman jälkeen itkin kyllä joka aamu kun heräsin, puolitoista vuotta. Kaipasin häntä ja yhteisiä vuosia. Nyt herään jo hyvillä mielin, aika parantaa ja elämä kantaa.
murhe,mutta se on väistämätön jokaiselle joskus.
Tänne jääville se on pahinta, onneksi aika parantaa, jää vain muistot ja kaipaus, voimme aina käydä hautuumaalla muitelemassa rakkaitamme.
Tuttu juttu minulle sillä erolla että minä käyn läpi kaikkea iltasin ja yöllä, jos joku painajainen herättää.Muistan kaikkea mitä olen tehnyt huonosti,
tyrinyt,laistanut jostain,missä en ole tehnyt tai
jaksanut tarpeeksi...Nuoruudesta lähtien. Ehkä se kuuluu vanhenemiseen.
Ehkä valmistautumiseen tuonpuoleiseen.Askel kerrallaan. Kuulemma elämämme viimeisenä ½ tuntisena
käymme läpi koko elämämme asiat ja tapahtumat.