Mistäköhän Hämeenlinnassa saisi hyvää ruokaa? Tarkoitan sellaista, mikä olisi valmistettu lähes kokonaan ravintolan omassa keitiössä, eikä mitään lämmitettyä valmis- tai puolivalmisruokaa. Olen nyt testannut Tavastia Bankin, Huviretken ja Pancho Villan, eikä tee toista kertaa näihin paikkoihin mieli mennä. Jotain on pielessä, kun itse osaan tehdä paremmat safkat kuin alan ammattilaiset. Olisikohan säästöissä menty jo liian pitkälle tässäkin asiassa?
Hyvää ruokaa
tahtoo..
121023
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
meille on sopinut hyvinkin Rosso, Piparkakkutalo on jo ylellisyyttä. Arkena on käynyt Tiiriön ABC vaikkakin ruokailuympäristönä on vähän levoton. Ruoka on kuitenkin ollut ihan hyvää.
Muista ei kauheasti kokemusta.
Tietty harvemmin käytynä ja kun arjessa tekee aina itse ruuan, kaikki valmis tuntuu ylellisyydeltä.
Jos et hae gurmeeta, vaan hyvää hinta-laatusuhdetta, niin kokeile Popinoa.
Ravintoloiden pihvit ovat mitättömiä nykyään ja ylihintaisia.
Popino oli munkin mielestä hyvä ruokapaikka. Siellä joskus jopa näki keittiöön, kun pitsoja pyöriteltiin. Salaatipöytä ja pihvit oli hyviä. Ja pitsan sai tilata vaikka puolikkaana. Mafioso oli hyvä!
Muutettiin juuri Hämeenlinnaan ja todettiin samankaltaista. Täällä ei ole yhtään kunnollista ruokapaikkaa, joka nimenomaan palvelisi asiakkaita iltaisinkin.
Sääli sinänsä, luulisi suureen ja mahtavaan Hämeenlinnaan mahtuvan. No, ainakin nyt kuntaliitoksen mukana.
Hämeenlinnan varallisuus(vero-)aste riittää jo kertomaan, että kyllä tänne hiukan parempituloisiakin, ruokapalveluista ilolla maksavia asiakkaita mahtuu.
Kuka vaan uskaltaa toimia tarjotakseen muuta kuin moskaa?
Tuota olen ihmetellyt minäkin. Ollapa ruokaravintola, jossa hintalaatu-suhde toimisi ja vielä palvelu pelaisi. Perusevästä täältä kyllä saa, mutta parempi ruoka alkaa olla kiven alla. Tai toisessa kaupungissa.
Popino, sehän on auki kymmeneen arki-iltaisin, sen jälkeenhän syöminen on jo yösyömistä. Popinossa ehdottomasti paras hinta/laatusuhde, sekä ystävällinen palvelu.
tähänastisista vastauksista! Täytyy mennä jonain päivänä testaamaan Poppino. Kerron sitten mielipiteeni ko. ravintolasta. Ihmettelen vain, minne on kadonnut kokkien ammattiylpeys, kun vaikuttaa siltä, etteivät he välitä, minkälaista ruokaa tarjoavat. Jo herkullisella kastikkeella saisi ihmeitä aikaan. Ja jälkiruuaksi voisi muutakin tarjoilla, kuin Metron juustokakkua tai jäätelöä. Olisi mukava lukea muidenkin mielipiteitä eri ravintoloiden annoksista, jos käytte lähiaikoina syömässä. Tokihan makuja on monenlaisia, mutta siitä huolimatta..
Kotisivut ei ainakaan ulkoisella olemuksellaan hehkuta mitään tasokasta: http://www.popino.fi/
Näyttää enemmän lapsiperheille suunnatulta ruokalalta tai perustavalliselta pizzerialta.
Kun puhutaan tasokkaasta, nykyaikaisesta ravintolasta, sen kai pitäisi näkyä sekä ruokalistassa, sisustuksessa että markkinoinnissa.
tämä ei ihan hämeenlinnassa ja kaikenlisäksi tällä hetkellä suljettu mutta käyppä testaan, kun aukee: http://www.keppana.com/ravintola.html ... jos vieläkin osaat itse tehdä paremmat pihvit niin perusta ravintola!!!
http://www.ravintolaopas.net/fi/ auttaa...
Hämäläiset rupee mitää gurmeeta syömään,ja tadilaisten takia kukaan hullu ravintolaa tänne perusta.Menkää sinne tadiin,kun sitä koko ikäne olette ihanoineet.
Testasimme juuri eilen uudelleen avatun kreikkalaisen ravintolan Georgiosin Linnankadulla. Pitkään aikaan en ole kotona enkä ravintolassa saanut yhtä hyvää ruokaa ja palvelua kuin tuolla. Söimme souvlaki-vartaan ja mahtavat ravintolassa alusta asti tehdyt perunat. Nam! Varmasti menemme toistekin!