Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi.
He ovat itseään kaipaavan elämän poikia ja tyttäriä.
He puhuvat sinun kauttasi, mutta eivät kuulu sinulle.
Voit antaa heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi, sillä heillä on heidän omat ajatuksensa.
Voit pitää luonasi heidän ruumiinsa, mutta et heidän sielujaan, sillä heidän sielunsa asuvat
huomisessa, jonne sinulla ei ole pääsyä
-ei edes uniesi kautta.
Voit pyrkiä olemaan heidän kaltaisensa, mutta älä yritä tehdä heistä itsesi kaltaisia, sillä elämä ei kulje taaksepäin, eikä takerru eiliseen.
Sinä olet jousi, josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet
-kun taivut jousimiehen käden voimasta
-taivu riemulla
(en muista tämän kirjoituksen alkuperää, omaa tuotosta se ei suinkaan ole..)
He ovat itseään kaipaavan elämän poikia ja tyttäriä.
He puhuvat sinun kauttasi, mutta eivät kuulu sinulle.
Voit antaa heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi, sillä heillä on heidän omat ajatuksensa.
Voit pitää luonasi heidän ruumiinsa, mutta et heidän sielujaan, sillä heidän sielunsa asuvat
huomisessa, jonne sinulla ei ole pääsyä
-ei edes uniesi kautta.
Voit pyrkiä olemaan heidän kaltaisensa, mutta älä yritä tehdä heistä itsesi kaltaisia, sillä elämä ei kulje taaksepäin, eikä takerru eiliseen.
Sinä olet jousi, josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet
-kun taivut jousimiehen käden voimasta
-taivu riemulla
(en muista tämän kirjoituksen alkuperää, omaa tuotosta se ei suinkaan ole..)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Runon on tehnyt Kahil Gibran.
Sen on levyttänyt muistaakseni Kaisa Korhonen joskus kuumimpina taistolaisvuosina 60/70-lukujen taitteessa. Vanha älppäri löytyy multakin jostain komeronpohjalta arkistojen aarteista.
Laura Honkasalo teki pari vuotta sitten samannimisen kirjankin, "Sinun lapsesi eivät ole sinun", kirja kertoo nuoruudesta taistolaiskodissa 70-luvulla. Kannattaa lukea.
Hyvä runo, pistää ajattelemaan... Kuinka helppoa sitä on tuputtaa nimenomaan lapsille aina OMIA ajatuskuvioitaan sen sijaan, että opettaisi heitä etsimään itse omat ajatuksensa. Etteivät nuo vain omaksu automaattisesti ympäröiviä arvoja. Se on minusta ollut kasvatuksen vaikein (ja työläin) tehtävä.
Sehän on sitten ihan sama, vaikka he omaksuisivatkin ne ympäristön arvot sataprosenttisesti, kunhan se on tapahtunut oman pohtimisen kautta.
"sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi" - ja veistä käännettiin jo unohtuneessa haavassa.
Vuosia sitten erosin laseni isästä ja mojnta vuotta eron jälkeen tapahtui näin: olin puhelimessa ex-anopin kanssa, muistaakseni tuohon aikaan lasten isä ei halunnut jutella minun kanssani lapsista eikä halunut tavata lapsia.. tapaamiset siis sovittiin mummon kanssa..
Intettiin jostakin asiasta liittyen lapsiin, noin viiskymppinen mummo ei halunnut ymmärtää asiaa minun kannaltani.. sanoin:"kyse on kuitenkin minun lapsistani"
Hän huudahti : "Ja nehän eivät sinun lapsiasi ole!!"
Minä mykistyin.
Huomattuaan mitä suustaan päästi, mummo yritti korjata: "..ne on vaikka kenen kun täällä ovat.."
Kyse ei ollut siitä, että äidin on päästettävä irti lapsistaan, vaan siitä, etten minä ole äitinä tai ihmisenä minkään arvoinen. Hän käveli jälleen kerran ylitseni. Minun mielipiteitäni ei tarvitse kuunnella..
Mutta tuo runo lasten itsenäistymisesta..
luettuani tuon kirjoituksesi. Sillä tuo tunne joka siitä välittyi on niin tuttua. Noita anoppisi kaltaisia ihmisiä kun on tämä maailma täynnänsä nykyisin. Olen aina ihmetellyt mistä ne tulee. Kai hekin ovat oman kasvatuksensa uhreja? Itse olen yrittänyt omille lapsilleni teroittaa että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ikään taikka "säätyyn" katsomatta. Ei raha eikä maalliset arvostukset (virat ym.) tee ihmisistä sen parempia tai huonompia. Mutta aina löytyy joukossamme sellaisia jotka ajattelevat toisin ja opettavat saman myöskin lapsilleen. Ikävä juttu.
Luulisi tällaisen sivistyneen maailman jo omaavan oikeita arvoja, mutta mitä vielä.......