Olen rakastanut monien äitien-isien lapsia,välillä olen siltikin saanut haukkuja, tai oikeesti vaan sellaista nälvintää, olen ollut hyvä kaikille lapseni vanhemmille, vaikka yksi perhe ei siltikään ole hyväksynyt meitä, vaan heittänyt kiviä polulle, muttei se mitään.
Rakastamme meen kaikkia lapsia ja yhdessä kasvatamme bio-vanhempain kanssa heistä hyviä kansalaisia.
Tiedän sen, että sijoitus vieraaseen paikkaan on aina kauhea paikka koko suvulle, antakaa anteeksi, että me ollaan teidän lapsille ne toiset vanhemmat, eikös se ole lapsille se paras.
Voimia teille, keiltä lapsi on sijoitettu, se on raskas taakka.
Kunnioitan teitä, ette ole helpolla päässeet, annetaan lapsille mahdollisuus uuteen elämään.
Tään kirjoitti, monen lapsen varaäitiliini!
Rakastamme meen kaikkia lapsia ja yhdessä kasvatamme bio-vanhempain kanssa heistä hyviä kansalaisia.
Tiedän sen, että sijoitus vieraaseen paikkaan on aina kauhea paikka koko suvulle, antakaa anteeksi, että me ollaan teidän lapsille ne toiset vanhemmat, eikös se ole lapsille se paras.
Voimia teille, keiltä lapsi on sijoitettu, se on raskas taakka.
Kunnioitan teitä, ette ole helpolla päässeet, annetaan lapsille mahdollisuus uuteen elämään.
Tään kirjoitti, monen lapsen varaäitiliini!
Vastaukset 23
Vanhimmat
siis...tarkoitan tietysti, että myös koko rakastava perhe, ei vaan se äiti.
aikaan täällä? Selvitä.
Eivät kaikki elä elämäänsä 8-16 työaikojen mukaan. Ihmeellinen asenne.
tämä sijaisvanhempien elämä saattaa olla että monet joutuvat valvomaan yökausia näiden huostaanotettujen ja sijoitettujen lasten vuoksi.
Tuossa vaan on se yksi selvä esimerkki että huolehdimme lapsista jopa öisinkin koska nukkua ei uskalla. Näin me ainakin olemme joutuneet tekemään koko Uuden Vuoden pyhien aikana. Rakkaudesta lasta kohtaan sen teemme. Syy sitten miksi joudumme valvomaan on asia josta en voi kertoa näin "julkisuudessa" senverran eriikoinen asia jonka helppo tunnistaa.
Minä en kuitenkaan voinut istua tietokoneen ääressä. Nyt kun "helpotti" niin rupesin katselemaan miten muilla hurisee. Eipä onneksi mitään kovin työlästä ongelmien selvittelyjä ole ainakaan täällä ollut luettavissa.
Meille sijoitetulla lapsella meni joulu aivan kuperkeikkaa. No me aikuiset emme olleet odottaneetkaan muuta kuin sitä montakertaa toistunutta pettymystä. Mutta lapsi tietenkin uskoi ja toivoi äitinsä lupauksiin aivan viime hetkeen saakka... ...joululahajt on saamatta ym.
nää lasten kokemat pettymykset jotka just omien vanhempien tai sukulaisten taholta tulee, ovat mielestäni sijarihomman raskainta elämää.
Siinä tuntee itsensä niin voimattomaksi, kun ei mitenkään pysty olemaan biovanhempi, vaikka kuinka haluaisi.
Se pettymys lapsilla on niin valtava ja omaa sydäntä raastaa katsella lapsia, eikä mitenkään voi asiaa auttaa. Ei voi muuta kuin yrittää olla lapsen tukena ja antaa lapselle lupa surra ja purkaa pettymystään.
Sossu meille on yrittänyt tarjota mallia, et ostetaan lapselle vaikka karkkia ja jotain kivaa.
Minusta se on lapsen tunteiden aliarvioimista, et kuvitellaan voitavan hyvittää jollain korvikkeilla esim. oman äidin puuttuminen, tai aiheuttama pettymys.
Kun ne mokomat vanhemmat vielä lupailevat maat ja taivaat lapsille ja sillä aiheuttavat vielä lisäodotuksia. Eikä heillä näyttäisi olevan aikomustakaan edes ilmestyä paikalle, saatikka lukemattomien lahjojen kanssa mitä lupailevat.
Olen aina ollut sitä mieltä, että lasten ja vanhmepien tapaamisia pitää kannustaa ja tukea, mutta tällaisissa tilanteissa on aina toivonut, että voisi jotenkin niitä lupauksia saada kontrolloitua ja tapaamisia rajoittaa, kun ne ei toteudu ja iso pettymys vain jää lapselle.
No varmasti olen oikeutettu kysymään mitä varten sijainen ammuyöstä kirjoittelee ylilyöntisen kontrolloimattoman kirjoituksensa ja noin tunnepitoista tekstiä.
Inkerikö pelkäsi ja vastasi, vaikkei häneltä kysyttykään. Vai Inkerinkö aloitus onkin, no jopas jopas.
Kun sijaiset ovat työssä 24/7, niin mikä kynnys tuo nyt on vastata, että työn puolesta roikkuu netissä aamuyöstä, kun ravintelit sulkee oviaan.
Ei ollut mun kirjoitus, mutta ihan vain ajan perusteella olisi voinut olla mun kirjoitus. Mitä minä nyt täällä pelkäisin. :-D Olen aina tullut toimeen vähällä yöunella, nyt valveilla pitää vauva ja muutenkin tykkään puuhailla illalla ja yöllä. Rauhallista ja tehokasta aikaa.
Ja mikä ihmeen nukkumatin oikeus sulla on vaatia ihmisiä kirjoittamaan päiväsaikaan tai narista moisesta, haloo, jos se nyt sun ainoa pointti tässä oli. Miten ravintelit tähän liittyy?! Jos itse käyt nukkumaan klo 22 niin mikäs siinä. Aikaisemmin vaadittiin että sijareiden pitää kuulua kirkkoon ja olla avioliitossa, nyt pitäisi jo nukkuakin muiden aikataulujen mukaan. Voi pyhä jysäys. Heh heh.
vastata tähän sinun kommenttiisi.
On aina mukava lukea sinun kirjoituksiasi niistä todella tuntee ja kokee sitä suurta ymmärrystä mitä on toimia sijsisvanhempana. Tuokin esimerkki että ostaa eli lahjoa lasta kun on elämässä vaikeaa sehän olisi juuri sitä mitä sanoit että se on toisen tunteiden aliarvioimista. Tunteiden aito ilmaisu on parantavaa ja me aikuiset annamme siihen luvan ja tuen. Mutta kun se rupeaa menemään yli luvattujen rajojen niin on valvottava öisinkin.
Hyvä kun toit sen täällä esiin.
Meidän on tässäkin ajateltava hyvin tarkkaan eri asioita kute yletön rakkauden julistus sitä emme voi tehdä vaan teot puhukoot lapseen kohdistuvan rakkauden puolesta. Me perheenä olemme esikuvana ja mallina näille lapsille joita elämä kohtelee kaltoin.
Huonoa vointia ja pettymyksiä ei hoideta lahjomalla se olisi samaa mitä bioäiti kokoajan lupailee ja seurauksena on pettymyset. Usein tällaisten pettymysten jälkeen äidillä on suuria lupauksia siksi kun ei voinut toteuttaa edellistä lupaustaan.
Me haluamme olla sitä mitä ei oma äiti kykene olemaan.
noissa rakkauden julistuksissa olen kanssasi myös samaa mieltä.
Ihmettelen mihin sillä pyritään ja tuntuu, että lapset "rakastetaan kuoliaaksi". Eli ei jää enää tilaa hengittää ja vapautta tuntea, kuten tuntee, kun sijarit rakaastaa niin ettei omille vanhemmille ja omille tunteille jää tilaa ollenkaan.
Varmaan siinä rakkauden huumassa ei ole edes suotavaa, et lapsikaan ketään muuta rakastaisi, kuin rakastavia sijareitaan.
Minusta se on jotenkin ahdistavaa ja pelottavaakin.
En sitä sano, että kaikissa tapauksissa mentäisi liian pitkälle, mutta kun sellaistakin aina välillä tulee esiin. Juuri tuota lapsen omimista ja vieroittamista omista juuristaan, niin...
Mietityttää vain se liiallinen rakastaminen.
Tavallani olen minäkin lapsiamme rakastanut, mutta aina kuitenkin muistaen, että lapset eivät ole minun.
Rakkautta on just se huolehtiminen ja kaikin puolinen välittäminen.
En voi koskaan väittää, että rakastaisin toisten äitien lapsia ihan samalla tavalla, kuin omiani, jotka olen itse kantanut ja synnyttänyt. Kyllä suhde on väistämättä erilainen.
Kuitenkaan se ei tarkoita, että kohtelisin lapsia eri tavoin ja pitäisin omiani parempana.
Samalla tavalla olen kaikkia huomioinut ja kaikista välittänyt ja huolehtinut.
Siis miksei teille sijoitetulle lapselle annettu
lainkaan joululahjoja?
Väkisinkö hänet tungettiin teidän kotiinne?
Aivan turha enää yrittää selitellä aloittajan
tekstiä normaaliksi valvoneen aikuisen kirjoitukseksi:
Kyllä jokainen keskitasoisenkin älykäs lukija oivaltaa, että sen on kirjoittanut humalainen/
lääketokkurainen sijaisäiti.
Kammottavaa, että samassa huoneessa on vauva "hoidossa".
lapsianne hoidettavan, kohdeltavan sijaiskodissa, saako häntä pitää, kuin bio-lapsiakin, oletko antanut hänelle rakkautta kotona, eikö lastasi saa rakastaa?
Kertokaa nyt bio-vanhemmat?
joka minua täällä eräissä sijaisvanhemmissa ahdistaa. Voi olla, että olen ymmärtänyt väärin, mutta jos puhutaan vauvasta, joka tulee suoraan synnytyslaitokselta (tai varsin pienenä joka tapauksessa) sijaisvanhemmilleen viettäen perheessä koko lapsuutensa, miten on mahdollista sanoa, että ei halua "omia" tätä lasta?? Sijaisvanhemmuuteen kuuluu lapsen suhteiden kannatteleminen biosukuun. Tämä on fakta, jonka varmasti kaikki koulutetut sijaisvanhemmat tietävät. Lapselle itselleen omien juurien tunteminen on todella ratkaisevan tärkeää eheän kasvun ja kehittymisen vuoksi. MUTTA: lapsi, joka on vauvasta asti viettänyt elämänsä sijaisperheensä luona, kokee sijaisvanhempansa niiksi "oikeiksi" sosiaalisiksi vanhemmiksi. Ei lapsi välitä verisiteistä pienenä. Hänelle merkitsee vanhemmuutta iltasadun lukeminen, ruoan laitto, halit ja pusut.
Välillä ihmetten näitä sijaisvanhempien viestejä täällä. Mielestäni ne ovat jopa kylmiä ajoittain. Toki ymmärrän tämän pelon, ettei vaan "omi" toisen lasta, jos kyseessä on esim. kouluikäisenä huostattu lapsi, jolle vanhemmat ovat aina ne biovanhemmat, olivatpa he millaisia tahansa. Mutta jos kyseessä on pieni lapsi, tällainen "omimisen" pelkääminen voi estää sijaisvanhempien aidon kiintymisen lapseen. Lapselle aito kiintymys ja rakkaus on tärkeintä! Vain rakkaudesta ja kiintymyksestä lapsi voi kasvaa eheäksi aikuiseksi.
Vaikka lapsia kohtelisikin tasapuolisesti, on niiiiin kovin väärin ja naiivia olettaa että se riittäisi. Kyllä lapsi vaistoaa, jos häntä ei rakasteta yhtä paljon kuin biolapsia. Tottakai rakkauden syttyminen vie aikaa viikkoja, kuukausia, jopa vuosia. Mutta tällainen jatkuva pelko siitä, että jotenkin tallaa biovanhempien varpaille, ei ole lapsen edun mukaista. Lapseen saa ja pitää kiintyä!! Lapsen saa tuntea "omakseen" kunhan ei vaikeuta millään tavalla biojen tapaamisia. Joka tapauksessa on poikkeuksellista, että pienenä pitkäaikaisesti huostaanotetut lapset koskaan palautuvat biokoteihinsa. Onneksi asiantuntijat jo näissä tapauksissa arvostavat lapsen kiintymyssuhdetta biovanhempien tarpeita enemmän. Muissa maissahan sijoituksen kestettyä 3 vuotta lapsen saa adoptoida, sillä katsotaan, että 3 vuotta riittää kyllä vanhemman kuntoutumiseen jos hän niin aidosti haluaa. Toivottavasti tämä malli tulee Suomeenkin. Lapselle pysyvyys on tärkeää.
oli osoitettu Amalialle, ei aloittajalle:)
Pusuttelussa tarttuu bakteereja ja hamasmätä aikuiselta lapselle. Lisäksi on lapsen hyväksikäyttöjä nykyään niin paljon ja pedot hankkii lapsia vaikka millä keinoin. Onhan se mahdollista että lapsi adoptoidaan hyväksikäytettäväksi.
en voi muuta kuin nauraa, sairaita lapsensa menettäneitä, ei teidän kanssa voi olla samoilla aaltopituuksilla, ei henkisesti, ei millään muullakaan tavalla.
Onneksi lapsenne ovat saaneet rakastavat sijaisvanhemmat, jotka ei rakkaudellaan ole mitään pedoja, voi teitä sairaat.
sääli tulee.
vähän vääristä lähtökohdista liikkeellä.
Mitenkäåhän tän nyt selittäisi, ettei tulis lisää väärinkäsityksiä.
Ensinnäkin, ainakin minä ja luulen, et muutkin puhuvat näistä vähän isommista sijoitetuista, jotka jo ovat tunteneet ainakin oman äitinsä ja heillä jo ollut kiintymyssuhde, tai sen häiriö.
Vauvoista ei voi tässä yhteydessä puhua. Kaikkihan vauvoihin rakastuvat ja se onkin helppoa, koska vauvalla ei ole samaa "rasitetta" suhteesta omaan äitiin, kuin näillä isommilla.
ei myöskään vauvan äidille ole ehtinyt syntyä yhtä suurta kiintymystä, kuin isompiin.
Rakastaa saa ja pitääkin. Kuitenkaan mitään tunnetta ei voi pakottaa ja kiintymys syntyy pikkuhiljaa ja sen myötä muut syvemmät tunteet.
Olen pitänyt sellaista linjaa, että kaiken sen ajan minkä omat vanhemmat ovat jättäneet "vapaaksi" minulle, olen suorastaan ominut lapset, koska ovat olleet yksin mun ja mun vastuulla. Kuitenkin olen siirtynyt heti takavasemmalle, silloin kuhn lasten omat vanhemmat ovat ilmestyneet paikalle. Yritän siis sanoa, etten ole liian omistushaluisesti ja mustasukkaisesti takertunut lapsiin.
sitä valitettavasti esiintyy silloin, kun raja omien ja toisten lasten välillä hämärtyy, eikä se suinkaan ole lasten edun mukaista, jolloin myös sen rakastamisen laatu mietityttää, kuinka suurta ja aitoa se lopulta on.
Minusta suurinta rakkautta on se, että pystyy hyväksymään lapselle myös kaikki hänelle tärkeät ihmiset ja antaa tilaa lapsen tunteille ja luvan näyttää rakkauttaan myös muita kohtaan.
sijoituksessa lapsi otetaan tasavertaiseksi perheenjäseneksi perheeseen, olisko se sitten oikein, että hän olisi perheen b-luokan lapsi, sitten teillä taas sanottavaa, että hän ei ole samanvertainen.
Sijaisvanhemmat ovat siksi fiksuja (melkein kaikki), että tajuavat missä menee lapseen kohdistuvan hellyyden ja seksin raja, olette aikamoisia, jos tälläistä lapsillenne tapahtuu, siitä voi valittaa jonnekkin muualle, kuin tänne.
Selittämällä, selitätte, puhutte itsenne suohon.
maailman mahti pakottaa toisen sisimmästä eikä oman tulemaan. Se tulee kun on tullakseen, välittäminen ja huolta pitäminen, helliminen, lohduttaminen on ihan yhtä hienoja asioita nekin, ja usein se tämän tasoinenkin tunnesisältö ruokineen, puhtaine vaatteineen, leluineen, normaaline arkineen riittääkin lapselle. Usein ovat jääneet jo ihan perushoivaa vaille, että kyllä heille on ilo antaakin ja hyvä mieli siitä tulee antajalle myös. Ei ole kyse b-luokan lapsesta, vai kykenesitkö naapurin lasta rakastamaan juuri samalla tavalla kuin omiasi, jos he yhtäkkiä teille muuttaisivat? Tuskinpa. En silti lajittelisi mitenkään b-luokan lapsiksi heitäkään. Ja enhän luettele biologisia, lapsensa menettäneitä vanhempiakaan b-kansalaisiksi.
nämä lastenkotilapset.
Kyllä tuntuis oudolta, jos hoitajatkin väittäisivät rakastavansa heitä kaikkia, kuten omiaan.
Huomattavasti heikommalle jäävät muutenkin monessa asiassa, kuin perheissä asuessa.
Just ja just sen perusturvan saavat ja jonkin asteisen huollon.
eikä omaa kotia,on aivan sama jos vieras nainen hoitaa lapsia,silloin he ovat kuin aima kylässä,eivätkä voi olla omia itsejään.Koti paras paikka lapselle,ja rakastava äiti siitä ei pääse yli eikä ympäri.
jos asiat olisi näin kauniisti, kuten kerroit, mutta silloin ei sijoitusta olisi tarvinnutkaan, miksi olisi, jos asiat kunnossa.
Ei sen märän vaipan kanssa ja nälkäsenä, tunne saaneensa äidin rakkautta.
Jos puhuttaan pikkulapsesta, jos taasen isommasta, niin pelossa saa lapsi raukka elää, maha tyhjänä, eihän sijoituksia tehdä, jollei ole aihetta.
Hyvääpäivää sulle vaan!
Niinpä, bioäiti. Ajattele tätä tarkasti ennen kuin on liian myöhäistä...älä vasta sitten kun lapsesi on sijoitettu muualle.
oman äidin puuttuessa on korvikeäitikin parempi, kuin ei mitään.
Äidin ja lapsen välinen rakkaus on ainutlaatuista ja siksi juuri lapsi sen puutteesta eniten kärsiikin.
Me sijarit yritämme vain paikata ja korvata sen mitä pystymme, sitä puuttuvaa oman äidin rakkautta ja huolenpitoa.
Olen näistä omista huomannut, miten tärkeää heille on, että heillä on joku, ketä voivat nimittää äidiksi.
On joku joka vastaa, kun kutsuvat äitiä.
Äiti sanalla on sikäli iso merkitys, sitä ei voi käyttää kovin monesta ihmisestä yhtäaikaa, vaikka sij.lapsilla onkin yleensä kaksi äitiä.
Lastenkodissa taas ei voisi kuvitella, et lapset kutsuisivat jokaista hoitajaa äidiksi.
Se pitää tavallaan ansaita, et lapset haluavat kutsua äidikseen.
Ei sen oman äidin paikalle ihan ketä tahansa hyväksytäkään.