Painaessasi oven kiinni
jäin unohduksiin
yksinäisyyteni seuraan
kuinka olisinkaan
halunnut uskoa
meihin
mutta mikään muu
ei enää paina niin
kuin lähtösi hetket
veit Onnen mukanasi
uudelleen ja uudelleen
eikä se enää voinut palata
jäädäkseen
muistan vain
liian monet
välinpitämättömät
hyvästit…
- muistatkohan Sinä
niitäkään
jäin unohduksiin
yksinäisyyteni seuraan
kuinka olisinkaan
halunnut uskoa
meihin
mutta mikään muu
ei enää paina niin
kuin lähtösi hetket
veit Onnen mukanasi
uudelleen ja uudelleen
eikä se enää voinut palata
jäädäkseen
muistan vain
liian monet
välinpitämättömät
hyvästit…
- muistatkohan Sinä
niitäkään
Vastaukset 4
Vanhimmat
unohdus on raskas kantaa, muistot satuttaa.
Ja epätietoisuuskin
' muistatkohan Sinä niitäkään '
* huokaus *
Kaunista ja todella koskettavaa.
Totta ovat sanasi,
kaikki tunnetilat
on kuitenkin elettäväksi,
oli ne sitten mieluisia
tai eivät.
Kyllä se siitä...
Kiitokset!
Ovi kolahtaa mennessään kiinni
ensin monta kertaa
kunnes sen viimeisen - ehkä
Irrottaminen tekee kipeää
mutta samalla tavalla
kun laastari on tehnyt tehtävänsä
kun se ei enää suojaa, paranna
helpota tai paikkaa
niin se on kiskottava irti
ihokarva ihokarvalta
hivuttettava hitaasti
vähän kerrallaan tai
repäistävä kertaheitolla
Kokonaan pois
vähän aikaa sattuu vielä
mutta luonto on viisas
aika parantaa kaiken sen
mihin ihminen ei itse pysty
- Upea runosi!
Mukana elin jokaisen tavun - ja muistan...
Todella taiten kootut
sanat lohdutukseksi jälleen.
ja
"aika parantaa kaiken sen
mihin ihminen ei itse pysty"
Kiitos,
psyykkaaja,
olen sulle kyllä
paljosta kiitollinen!