oksentelu

Onko normaalia että 6kk uros pentu oksentelee välillä? on tehnyt sitä ihan pienestä lähtien mutta välillä syynä ollut se kun söi ulkoa keppejä ym. saa ihan normaalia ruokaa eikä oksenna heti syömisen jälkeen.
6361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

jotkut koirat vaan oksentelee usein. Mutta tarkkaile, koska voihan se olla oirekin.

Äänestä
  • Hei!

    Meillä on koirat toisinaan oksentaneet jos ovat nälkäisiä.. Toisinaan tuo meidän sekarotuinen ei ole suostunut syömään ja sitten on oksentanut vaan happoja pihalle.. tiedä mistä lieneen johtuu mutta muuten on ollut ihan terve.

    Kannattaahan se käydä tutkituttamassa jos koira muuten oireilee tai on alakuloinen.

    Äänestä

ikäinen pentu on hyvä ruokkia 3 kertaa päivässä sekä mahd. vielä pieni välipala. Jos oksentaa useampia tunteja ruokailun jälkeen, syynä on todennäköisesti ns. tyhjän mahan oksentelu, joka tuntuu varsinkin suurien rotujen nuorilla koirilla olevan tyypillistä. Johtuu sappinesteiden vatsaa ärsyttävästä vaikutuksesta ja iän myötä yleensä jää pois, n. 2 vuoden ikään mennessä.

Apu saadaan, kun päivän ruoka-annos jaetaan useampaan erään siten, että maha ei pääse olemaan ihan tyhjänä.Eli se 3 ateriaa ja muutama välipala. Jos tilanne on jatkunut pitempään, voi ensialkuun antaa Antepsinia, että vatsa rauhoittuu, myös maitohappobakteereiden ja Gefilus-piimän antaminen on hyväksi.

Toinen vaihtoehto on sopimaton ruokinta. Joillekin koirille ei nappularuokinta yksinkertaisesti sovi. Tämä aiheuttaa tietysti kasvuiässä tiettyjä ongelmia ja ruokinta, jos kotiruokintaan mennään, on suunniteltava huolella ja siihen lisättävä esim. Aptus-sarjasta kasvavalle pennulle tarkoitettuja lisäravinteita, ettei terve kasvu häiriinny.

Äänestä
  • Kiitoksia vastauksista :)

    Äänestä

  • zzatu kirjoitti:

    Kiitoksia vastauksista :)

    oksenteli nappulakautenaan jos ruoka oli vähänkin myöhässä. Nyt syö kotiruokaa/raakaruokaa ja ei haittaa vaikka joskus jäisi toinen päivän ruuista antamatta, ei oksentele. Tosin voihan se johtua tuosta iästäkin. ;)

    Musta on vähän outoa että puolivuotiasta pitäs vielä ruokkia 3 kertaa päivässä... Eikö joku välipala (pikku loraus piimää esim.) auttaisi aamu- ja iltaruuan välillä?

    Äänestä

  • koira kirjoitti:

    oksenteli nappulakautenaan jos ruoka oli vähänkin myöhässä. Nyt syö kotiruokaa/raakaruokaa ja ei haittaa vaikka joskus jäisi toinen päivän ruuista antamatta, ei oksentele. Tosin voihan se johtua tuosta iästäkin. ;)

    Musta on vähän outoa että puolivuotiasta pitäs vielä ruokkia 3 kertaa päivässä... Eikö joku välipala (pikku loraus piimää esim.) auttaisi aamu- ja iltaruuan välillä?

    yksilö ja rotukohtaistakin.
    Paljonko se piimäloraus siellä vatsalaukussa tointaa, ei juuri merkitystä. ½-vuotias saksanpaimenkoira on täysi pentu vielä niin henkisesti, kuin fyysisestikin, ei voi verrata ruokintakertojakaan pieneen rotuun.

    Mielestäni ei orjallisesti kannata tuijottaa joihinkin kirjaoppeihin, jos ko. ongelma poistuu ruokailujen tihentämisellä. On muutenkin vanhakantaista ruokkia aikuinenkaan koira vain kerran päivään, parempi antaa silloinkin muutamana satsina, jo pelkästään vatsalaukunkiertymän riski pienenee, kun ei sullota mahalaukkua täpötäyteen kerran päivään.

    Omat koirani ovat aikuisenakin syöneet siten, että aamuin illoin ateria ja vielä välipala päivällä, hyvin ovat pääsääntöisesti jakselleet.Tuossa alle vuoden ikäisenä siitä huolimatta oli nykyiselle tulla tyhjän mahan oireita aamuisin. Niistä päästiin antamalla vielä ennen nukkumaan menoa pieni välipala, ilta-ateria meillä syödään n. 19.Eli sai aamuaterian, välipalan, ilta-aterian ja vielä iltapalan. Jokainen tekee tyylillään, mutta mikseipä näissä ongelmissa kokeilisi helpointa ja todennäköisesti tepsivää keinoa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ZZatu kirjoitti:

Onko normaalia että 6kk uros pentu oksentelee välillä? on tehnyt sitä ihan pienestä lähtien mutta välillä syynä ollut se kun söi ulkoa keppejä ym. saa ihan normaalia ruokaa eikä oksenna heti syömisen jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu