Tapasin "elämäni naisen", jonka kanssa kaikki tuntui kolahtavan kohdalleen. Tuntui, että hänen kanssaan voisi tulla ja mennä minne vaan ja vanheta yhdessä. Hän on kuitenkin naimisissa ja raskain mielin sanoin hänelle "mene kotiin miehesi luo", en halua olla rikkomassa mitään. Teinkö oikein...
Teinkö oikein
mies vaan
12852
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
itse se erosi ensin..
oikeaa ja väärää. Jos itse olet vapaa ja naisen liitto on onneton. Pysy ystävänä ja jos nainen eroaa anna eron jälkeisen sopeutumisvaiheen edetä rauhassa. Kaikki kolahtaa luonnostaan kohdalleen.
Jos kumpikin olette varattuja. Pysykää kaukana toisistanne ja tehkää itsenäisesti elämän suuri ratkaisunne.
Todella tuskaista sun asema.
Voipi olla, että tuo elämäsi nainen jo vuoden kuluttua lähtee jonkun muun matkaan.Kun katselee muita ja jalka on jo tavallaan oven raossa.
Hänen miehelläänkin voi olla muita suhteita. Kukaan ei tiedä toisen tilannetta.
Aika näyttää teitkö oikein.
Eikö tämä jo muistuta niitä selvännäkijöiden vastauksia: aika näyttää : ))))
Älä kuitenkaan jämähdä paikallesi, sillä aika kuluu ja jos pitkään haikailet yhden perään vanhenet ihan yksin.
monesko "elämäsi nainen hän oli"
varmaan jo sadas ?
Kiitos kommenteista. Yritän olla realisti ja ajatella kylmällä järjellä näitä tunneasioita?! En ole mikään casanova tai auervaara ja olen ensimmäistä kertaa tällaisessa tilanteessa ja siksi en tiedä miten tämä pitäisi hoitaa loukkaamatta ketään.
...teit oikein.
Niin minäkin olisin tehnyt.
Kiitti!
ainakin itseään kohtaan ja toimii moraalinsa vaatimusten mukaan, voi ainakin elää lopun elämää sovussa itsensä kanssa. Oikein tai väärin, eihän sitä ei kukaan voi tietää. Jälkiviisaus rakentuu yleensä ainakin joiltain osin kuvitelmien varaan. Jotkut kieltävät itseltään ja läheisiltään mahdollisuuden onneen jäädessään haikailemaan: "Miten onnellinen olisikaan, jos olisin silloin... "
Oliko kyse ihastumisesta, kun puhut kaiken kolahtamisesta kohdalleen?
Monet ovat joutuneet alkuihastuksen jälkeen toteamaan, että unelmien naisella/miehellä on paljonkin sellaisia ominaisuuksia ja tapoja, joiden kanssa eivät pitemmän päälle haluaisikaan itse elää. Joskus tuollaisen ihastuksen eläminen "toipumiseen" asti saattaa vahvistaa kriisiivaiheessa ollutta pitkäaikaista liittoa, kun ihminen huomaa että joutuisi ojasta allikkoon. Etukäteen ei kukaan voi tietää miten suhde kehittyisi: Ihastuminen => rakastuminen => rakkauden kasvaminen... Ihastuminen => toipuminen => vihastus... tai jotain ihan muuta.;))
Ehdotan, että kuljetaan avoimin silmin eteenpäin, eletään täysillä tätä päivää ja nautitaan kaikesta elämän tarjoamasta hyvästä; saattaahan käydä niin, että huomisella on... jotain vielä parempaa tarjottavanaan. ;))
Hyvää alkanutta vuotta sinulle!
..sinulta! Niistä huokuu tietty kokemus ja tasapaino.
Ihastus se nimenomaan oli. Mahtava tunne, jonka vielä näin varttuneenakin sai kokea! Tunteet... ei niissä mitään järkeä ole, mutta näin kait se luontoäiti on tarkoittanutkin.
Kiitos ja hyvää jatkoa sulle!
ja muistelen ilolla muutamia omiakin ihastuksen hetkiäni. Ne kuuluisat "ensi silmäyksellä" -ihastumiset ovat yhtä lukuunottamatta päättyneet aiemmin kuvaamaani toteamukseen. Olen omakohtaisesti päässyt toteamaan, että jotkut hulttiot osaavat tosiaan olla hurmaavia.
Sen poikkeuksen kohtasin viimeisenä iltana ollessani nuorena tyttökaverini kanssa Ruotsin matkalla. Muistan vieläkin hymyillen sitä ihanaa viatonta yhteistä iltaa ja yötä, jotka yhdessä Söderteljessä vietimme. Häät oli edessä parin kuukauden päästä ja pohdin laivan kannella yksikseni istuen koko kotimatkan, mitä tekisin. Hylkäisinkö tutun miehen, parhaan ystäväni, jota rakastin ja jonka kanssa olin avioitumassa ja vastaisin myöntävästi gävleläisen komea opiskelijan kutsuun. Olimme sopineet kirjoittavamme toisillemme ja antaneet muitakin romanttisia, ehdollisia lupauksia toisillemme. Olin myös luvannut tehdä oman ensimmäisen tärkeän päätökseni mahdollisimman pian. Lähetin kiireesti jo kotiutumista seuraavana päivänä kirjekuoressa kauniin postikortin, johon kirjoitin kiitokseni ja kerroin kuitenkin jatkavani elämää suunnitellusti kihlattuni kanssa. Halusin olla nopea, ettei hän ehkä saisi omalla viestillään minua muuttamaan mieltäni. Tuo hurmaava nuorimies lähetti minulle vielä toisen kortin (ensimmäisen hän oli lähettänyt jo ennen kuin omani ehti perille), ja uhkasi aikanaan kihlautuessaan ostaa tulevalle morsiamelleen samanlaisen sormuksen kuin minulla oli. - Aahhh, sitä ihanaa viattomuuden ja korkeiden ihanteiden aikaa.;)) Säilytin postikorttia pitkään laatikossa, mutten koskaan katunut päätöstäni. Sain elää aviomieheni kanssa pitkälti toistakymmentä tosi hyvää vuotta, ennenkuin elämä alkoi kouluttaa julmasti.
Viimeisin huumaava hulluus iski joskus 55-vuotiaana ja kesti muutamia viikkoja. Silloin olin tekemässä luultavasti elämäni hölmöimpiä päätöksiä. Onneksi elämä sotkeutui peliin ja järjesti uskomattomia mutkia matkaan. Totesin, että oli ihanaa kokea sellaista vielä aikuisena ja antaa lähimmäisillekin tilaisuus naureskella järkeväksi luullun naisen harvinaiselle hupsuudelle.
Pitkät parisuhteeni ovat käynnistyneet yleensä verkkaisesti, tutustumisen ja ystävystymisen seurauksena. Kuherruskuukaudet ja rakastumiset ovat heidän kanssaan tapahtuneet jossain yllättävien tapahtumien seuraamuksina tai lomamatkalla. Se on ollut riemukasta ja nautittavaa, mutta tuttuna ja turvallisena kuitenkin erilaista.
Toivottavasti saamme vielä pitkään jatkaa monenlaisten kauniiden muistojen keräämistä monella elämän eri alueella.
PS: Ethän kerro kenellekään tuosta Ruotsin matkastani.;)) Siitä ei ole tiennyt kukaan paitsi asianosaiset ja matkalla mukana ollut tyttökaverini. Kiitos, että nostit omalla viestilläsi hauskan muiston mieleeni.
...varsinkin kun aika on ne kullannut!Jatketaan vaan muistojen keräämistä kun vielä voidaan. Vaikenen kuin muuri niistä Ruotsin seikkailuistas.:)