Kuten nimimerkistä käy ilmi, kohta on pyöreät vuodet täytetty. Paljon puhutusta 30-kriisistä ei itselläni ole tietoakaan? Täältä varmasti löytyy 30-, 40- ja 50-kriisin ohittaneita naisia. Pitäiskö mielialani vaihdella, pääni mennä sekaisin?
En tiedä liittyykö tämä osana kolmenkympin kriisiin, on ollut ongelmia suhteiden kanssa. En tiedä haluanko tämän toisen naisen kanssa jatkaa suhdetta vai aloittaa uuden toisen kanssa. Annoin ymmärtää tälle toiselle olevani varattu ja eläväni onnellisessa suhteessa. Totuus on taas toinen, olen kyllä kiinnostunut vakavemmin kyseisestä naisesta jolle menin sitten vielä valehtelemaan. Minkäs teet enää? Voisinkohan laittaa 30-kriisin piikkiin tämän ailahtelun?
En tiedä liittyykö tämä osana kolmenkympin kriisiin, on ollut ongelmia suhteiden kanssa. En tiedä haluanko tämän toisen naisen kanssa jatkaa suhdetta vai aloittaa uuden toisen kanssa. Annoin ymmärtää tälle toiselle olevani varattu ja eläväni onnellisessa suhteessa. Totuus on taas toinen, olen kyllä kiinnostunut vakavemmin kyseisestä naisesta jolle menin sitten vielä valehtelemaan. Minkäs teet enää? Voisinkohan laittaa 30-kriisin piikkiin tämän ailahtelun?
Vastaukset 5
Vanhimmat
..mutta 40-kymppisenä ihastuin ekaa kertaa naiseen...ikäkriisiä,jos mikä=)))
todellinen ikäsi on vain se minkä tunnet olevasi. Älä anna kolmenkympin rajapyykin hidastaa itseäsi. Jos nyt ehdottomastihaluat tehdä numeron kolmen vuosikymmenen täyteen tulemisesta, käännä se voimavaraksi itsellesi! Ala tehdä kaikkia niitjuttuja, mihin et ole vielä saanut alkaiseksi ryhtyä, nauti elämästäsi ja siitä että olet aikuinen nainen.
Jokainen vuosi tuo sinulle mukanaan kokemuksia ja elämyksiä, hyviä ja huonoja. Omiani en vaihtaisi pois, vaikka välillä haikailenkin "kadonneen nuoruuteni" perään. Olen nuori 31 v, mutta koen ehkä enemmänkin olevani 25 v! Tosin, toisina päivinä kun herään saatan tuntea oloni 55-vuotiaaksi! Vuodet saa tulla, nykyään tuntuu että ne vain tulevat liian nopeasti, kuin aika olisi loppumassa kesken...
Onneksi minua on siunattu erinikäisillä ystävillä, muutama lirsu auttaa tuntemaan itsensäkin ihan parikyppiseksi ja toisaalta vanhempien ystävien kanssa tajuaa, ettei peli ole vielä menetetty lähimainkaan! Ja ne todelliset ikäihmisystäväni, heistä olen kiitollinen joka päivä! Toivottavasti eivät poistu maisemista liian pian.
Olen tismalleen samaa mieltä, ikä on vain numeroita, eikä se ole mikään klisee.
Valitettavasti tämän päivän ongelma on kylläkin ikärasismi, joka tulvii kaikkialta. Ihmiset, varsinkin naiset, yrittävät olla ikinuoria ainakin ulkonäöltään ja minusta se on surullista. Ei ihmisen ulkonäkö eikä numeroikä välttämättä kerro oikeasti yhtään mitään. Pinnallisuus on rock, mutta se on pahasti harhaa:).
Oih, missä ovat vanhat, viisaat naiset. Ja helkuta, missä ovat edes oman ikäisensä naiset.?
Kolmenkympin kriisi on unelmien sielunmessu. Jos olet elänyt ja kasvanut kilttinä, etkä pahemmin temppuillut murkkuiässäkään, niin tämä on ensimmäisen kunnon kehityskriisin paikka. Murkkuna selviää vähemmällä.
Jos on ollut ahkera oppilas ja opiskelija, kaunis, terve ja haluttu niin on kehittänyt itselleen tietynlaisen kaksikymppisen narsismin.
Kolmikymppisenä oppii ettei ole minkään arvoinen. Oppiarvoilla ei ole mitään merkitystä. Tässä vaiheessa myös vyötärö ja takamus alkavat kapinoimaan. On hyvä hetki ensimmäistä kertaa kiinnittää huomiota terveyteensä, koska et enää pysty kuittaamaan virheellisiä syömisiä, epäsäännöllisiä nukkumisia ja reippaita juomisia nuoruudellasi.
Jos olit kaksikymppisenä pidetty ja elämä oli edessäsi täynnä uutta ja kiehtovaa, kolmekymppisyys on ämpärillinen likavettä vasten kasvoja.
Minä olen 39 joten olen samassa tilanteessa vuosikymmenen vaihtumisen kanssa kuin sinä. Kolmikymppisen kurjuuden jälkeen on elämää. Ehkä minä sittenkin johonkin kelpaan, vaikka mummolaaksoon, etenkin jos en pahemmin mekasta.
Kun kaikki unelmat ovat savuavina raunioina on aika Katto-Kassisen tavoin todeta: "se on vain maallista".
kaikki kyseli tuota kriisiä kun 30 täyttää??
Mä en tajunnut yhtään, miks? ei mulla ollut mitään hätää...
Kehittelin kriisin ja vedin pääni klaniksi, siinähän ihmettelivät sitten.Yksikin äiti hiekkalaatikolla melkein purskahti itkuun kun näki klanini ja sanoi tahtomattaan spontaanisti että hyi!! Mitäs jos mulla olisi ollut oikeasti vaikkapa syöpä??
huonosti kasvatetut lapset osoitteli sormella ja pitivät mua friikkinä??Miksköhän?
Siinä mulle sitten oli 30kympin kriisiä vähäksiaikaa ;)
Kolmekymppisenä tunsin olevani vähintäänkin kuolematon, kaiken osaava ja varsinkin tietävä.
nyt ajattelin aloittaa tarpeeksi ajoissa ja ruveta tosissaan kehittelemään tuota 50 villitystä! se kuullostaa minusta mukavammalta kuin kriisi sana!!