Hyvä sänky

runkopatjoihin kyllästynyt

Kertokaa, millainen olisi hyvä sänky. Minulla on pelkästään huonoja kokemuksia sängyistä. Ensin minulla oli lastulevyistä tehty parisänky, jonka pohjana oli kaksi levyä. Ne narisivat aina kun käänsi kylkeään. Seuraavaksi ostin aidosta koivusta tehdyn parisängyn Iskusta. Luulin, että nyt sain rahoilleni vastinetta, kun se maksoi viisitoista vuotta sitten 2.500 markkaa. Sänky oli täys susi. Se huojui ja heilui, kun toinen käänsi siinä kylkeään. Seuraavaksi hankin runkopatjasängyn. Se maksoi kuusi vuotta sitten 4.000 markkaa. Parin vuoden nukkumisen jälkeen se alkoi narista. Painan 60 kiloa ja sängyssä ei ole rakasteltu, joten painoni tai rajun käytön vuoksi jouset olisivat kuluneet. KERTOKAA HYVÄT IHMISET KOKEMUKSESTANNE MIKÄ OLISI HYVÄ SÄNKY.

6

5088

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • macrolo

      Olitkos tietoinen, että patjoja täytyisi käännellä pari kertaa vuodessa(jalkopää päähän ja toiste päin muutaman kerran vuodessa) jotta jousitus rasittuisi tasaisest. Sitten tietysti runkopatjoilla on takuitakin, ainakin osasta liikkeistä(tehtaan myöntämiä ja liikkeiden omia), kyseisen hinta luokan patjassa on ainakin edustamassani liikkeessä 10 vuoden takuu joka kattaa jousiston, rungon yms, ei tietenkään normaalia kulumista.Pussi jousitus olisi äänetön jousisto, josta ei kuulu narinoita/kitinöitä

    • epra

      Osta kunnon pussijousitettu jenkkisänky.Kokoja löytyy laidasta laitaan,mutta älä sorru kaikista halvempaan versioon.Vinkiksi Sinulle,että sängyn jalat kannattaa kiristää noin kolmen viikon käytön jälkeen kun olet koonnut sen.
      Pussijousitetuissa sängyissä on myös eroavaisuuk-
      sia kuten langan paksuus,jousien määrä jne... Myös petauspatjalla on ratkaiseva osuus nukkumisen kannalta,onko luonnonkumi vai vaahtomuovi ja luonnonkumin sekoitus.Tässä sängyssä voi rakastella täysin huoletta ja ei kitise,eikä huoju.

    • jami

      Markkinoilta löytyy luonnonmateriaaleista valmistettuja kunnollisia sänkyjä, joille luvataan 25 vuoden takuu. Ne ovat kesällä viileitä ja talvella lämpimiä, koska öiset hikoilut tuulettuvat samantien pois!

      • nimmari

        Meillä ensimmäinen sänky, jossa ei todellakaan tule selkä kipeäksi, on jenkkisänky, ei varmaankaan kalleimmasta päästä. Ostimme siihen vielä lisämukavuudeksi lyocell-petauspatjan (10 cm paksu), kun haluan pinnan olevan pehmeä, vaikka sängyn rakenne onkin tukeva. Tästä sängystä ei tarvitse ponnistella pohjalta ylös, vaan se on tarpeeksi korkea (jalat kaksi runkopatjaa paksu petari). Kokemusta on jos minkä laisista runko-, vaahtomuovi-, joustinpatjoista, mutta tämä on ehdottomasti paras.


      • Hyvin nukkuva
        nimmari kirjoitti:

        Meillä ensimmäinen sänky, jossa ei todellakaan tule selkä kipeäksi, on jenkkisänky, ei varmaankaan kalleimmasta päästä. Ostimme siihen vielä lisämukavuudeksi lyocell-petauspatjan (10 cm paksu), kun haluan pinnan olevan pehmeä, vaikka sängyn rakenne onkin tukeva. Tästä sängystä ei tarvitse ponnistella pohjalta ylös, vaan se on tarpeeksi korkea (jalat kaksi runkopatjaa paksu petari). Kokemusta on jos minkä laisista runko-, vaahtomuovi-, joustinpatjoista, mutta tämä on ehdottomasti paras.

        Otsikko jo sen kertoo. Futon on parasa patja - niitäkin löytyy jo erilaisia, on tukevampaa ja pehmeämpää. Eikä tarvi pelkällä patjalla nukkua vaan Futonille suunniteltuja sänkyjä loytyy esimerkiksi Kalevankadulta futon shopista. Ja lisäksi muistaakseni Vepsäläinen ja Isku tuovat maahan Innovation- nimisiä patjoja sänkyjä.

        Siis todellakin, Futon on omaa luokkaansa - ei kova ei pehmeä - kannattaa mennä kokeilemaan, sitä on vaikea kuvailla...


    • neitonen_

      Osta siihen sänkyyn myös patja niin on huomattavasti mukavempi nukkua - ja kannattaa kokeilla siinä sitten muutakin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7492
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2916
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1766
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      130
      1134
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      827
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe