Välilevytyrä ja halvaantuminen etutassuissa

....

Meidän kesällä 11v täyttävälle karkkarille tuli ongelmia käcvelemisessä, kun etutassut olivat huterat. Takapää toimi kyllä. Käytiin ensin lääkärissä ja epäilivät, että kyseessä olisi vain niskan pehmytkudosten ongelma ja jännitysniska. No, meni päivä ja lopulta etutassut eivät toimieneet enää ollenkaan. Vietiin koiruli päivystykseen ja siellä todettiin kuvien jälkeen, että ongelma oli 4.-5.niskanikaman välissä. Koira leikattiin ja nyt odottelemme huomista ja sitä, että koira nousisi jaloilleen. Näin lääkäri epäili, että pitäisi käydä.

Onko kenelläkään muulla ollut vastaavaa tilannetta, että nimenomaan etutassut halvaantuvat? Meillä kun on ollut kerran ongelmia takatassujen kanssa, mutta se hoitui akupunktiolla.

Mietiskelen tässä vain, että teimmekö oikean ratkaisun, kun päätimme kuitenkin leikkauttaa koiramme. Miten teidän koirat ovat parantuneet välilevytyrästä/pullistumasta eli tuosta nk. mäyräkoirahaölvauksesta? Jos koirastamme tulee leikkauksen jälkeen jotenkin vielä "rampa", ei se ole koiran arvoista elämää ja sitten aiheutimme sille kaiken tämän ikävän leikkauksen jälkeisen kivun ja säryn ihan turhaan.

6

2319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • riitu----------

      Kuinkas teillä menee koissun kanssa. Olisi kiva tietää.

      • kiitos..

        Meidän vanha herra on toipunut leikkauksesta loistavasti. Viikko sitten perjantaina poistettiin tikit ja lääkäri oli sitä mieltä, että parin viikon päästä voi taas lähteä riehumaan toisten koirien kanssa koirapuistoon.
        Aluksi kävely oli vähän huteraa ja kun vauhti kasvoi, kasvoi kompastelun määräkin. Nyt pysytään jo kovassakin vahdissa pystyssä. Tosin, jos herra katselee esim. taaksepäin ja jatkaa kulkua samalla eteenpäin, niin silloin mennään kyllä taatusti nurin. Mutta hyvältä näyttää, eiköhän tämä tästä.

      • LulleK
        kiitos.. kirjoitti:

        Meidän 7v mäykkytytöllä on todettu myöskin selkänikamissa ongelmia joka ajanmyötä johtaa halvaukseen. Ongelma todettiin noin vuosi sitten. Nyt viime lääkärireissulla havaittiin selän vain menneen pahemmaksi ja käskettiin vähentämään lenkkeilyssä, tai no lopettamaan sellainen. Neidillä on myös sydämessä sivuääniä, joten jos halvaus tapahtuu niin lopetamme, koska vaikka leikkaus (KALLIS) onnistuisikin, voisi sydän pettää hetkenä minä hyvänsä. Voi olla että ikää kertyy vielä vuosia tai sitten vain päiviä.

        Kysymykseni olisikin, kun teillä tuo halvaus oli tapahtunut pikkuhiljaa, eli vähitellen oli lähtenyt tassuista voimat, niin tapahtuuko se aina niin vai voiko vain jonain aamuna herätä ja toinen ei enää nouse? Eli onko äkillinen halvaus mahdollinen?

        Kokemuksia lisää?

        Paljonko muuten pulitit leikkauksesta? Meille ainakin kerrottiin aivan liian suuri summa, vaikka eihän tuon koiran arvoa voi rahassa mitata..

        Kiitos! :)

      • Lukapoika
        LulleK kirjoitti:

        Meidän 4-vuotiaalla pitkäkarvaisella kääpiöuroksella todettiin lievä halvaus eilen eli vas.jalasta kaksi ulointa varvasta on tunnottomia,pissa valuu kun se ei saa rakkoa tyhjäksi ja kakat tulee kävellessä.Nyt on täydellisessä häkkihoidossa 3 viikkoa ja sitten katsotaan mikä on tilanne eli kuvataan.Jos on pahat rappeutumat jo näin nuorena mietin kannattaako leikata vai nukuttaa pois.Pahaa tekeä katsoa lenkkikaveria,joka oli ennen niin iloinen ja riepas ja nyt vaappuu surkeana pitkin pihaa...Meille kerrottiin,että leikkaus maksaa jotain 1500 e.ja siihen sitten hoitopäivät päälle.
        Mun edellinen mäykky eli 11-v.ja sitten se vaan halvaantu yhtenä yönä ilman mitään ennakko-oireita tai en niitä vaan havainnut...Sen lopetus oli helppo päätös,viimenen palvelus ystävälle,kun ikää oli jo paljon.

      • kohtuullisen kallis...
        LulleK kirjoitti:

        Meidän 7v mäykkytytöllä on todettu myöskin selkänikamissa ongelmia joka ajanmyötä johtaa halvaukseen. Ongelma todettiin noin vuosi sitten. Nyt viime lääkärireissulla havaittiin selän vain menneen pahemmaksi ja käskettiin vähentämään lenkkeilyssä, tai no lopettamaan sellainen. Neidillä on myös sydämessä sivuääniä, joten jos halvaus tapahtuu niin lopetamme, koska vaikka leikkaus (KALLIS) onnistuisikin, voisi sydän pettää hetkenä minä hyvänsä. Voi olla että ikää kertyy vielä vuosia tai sitten vain päiviä.

        Kysymykseni olisikin, kun teillä tuo halvaus oli tapahtunut pikkuhiljaa, eli vähitellen oli lähtenyt tassuista voimat, niin tapahtuuko se aina niin vai voiko vain jonain aamuna herätä ja toinen ei enää nouse? Eli onko äkillinen halvaus mahdollinen?

        Kokemuksia lisää?

        Paljonko muuten pulitit leikkauksesta? Meille ainakin kerrottiin aivan liian suuri summa, vaikka eihän tuon koiran arvoa voi rahassa mitata..

        Kiitos! :)

        Ensin vastaan tuohon hintapoliittiseen kysymykseen. Meidän leikkaus maksoi 2100 euroa, josta saimme kyllä osan vakuutuksesta takaisin. Ja ei se niin pikkuhiljaa tapahtunut meillä tämä halvaantuminen. Kaikki tuo tassujen toimimattomuus tapahtui oikeastaan parin päivän sisällä. Eli varmaan perjantaina käytin sen eka kerran lääkärissä ja sit lauantai-iltana se ei enää päässyt muuta kuin kyntämällä eteenpäin. Me ollaan kyllä oltu sitä mieltä, että leikkaus oli koko rahan arvoinen. Ei tosta koirasta edes enää huomaa, että sillä oli joku vika. Ainoot muutokset, mitä tehtiin on, et kannetaan se rappuja ylös ja alas (asutaan hissittömässä kerrostalossa) ja sit sohvalle se nykyään hyppää (ja sieltä pois) sellasen superloni-tyynyn kautta.

    • Anonyymi

      Leikkauksen hinta ihmetyttää 1500 ... 2100 e? 16 v sitten oli kyllä eri hinta politiikka.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      140
      2806
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      269
      2473
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      26
      1466
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      35
      1452
    5. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      121
      1182
    6. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      108
      1143
    7. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1043
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      1012
    9. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      59
      906
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      297
      877
    Aihe