Asunto ruotsinkieliseltä rannikolta –mutta?

Tekisi mieli muuttaa läntiselle rannikkoseudulle, ostaa asunto sieltä, meren läheisyys, rauhallinen ja turvallinen ympäristö houkuttaa. Esim. Inkoo-Tammisaari. Matka Hesaan ei ole niin luonnottoman pitkä kun ei kovin usein tarvitse reissata.

Arveluttaa kuitenkin, kuinka suomenkielisnä pärjää verottajan ja muiden viranomaisten kanssa, ollaanko asenteellisia jne.varsinkin kun työskentelen yrittäjänä itse työtä voin periaatteessa tehdä vaikka Kiinassa, mutta verottaja menee asuinpaikan mukaan. Mitkä ovat yleisesti asenteet suomenkielisiä kohtaan näillä alueilla? Jotakin olen kuullut esim. Tammisaaresta, kuten tavallista, ihmiset kertovat useinkin ikävät asiat. Sisäpiireihin tuskin päästetään, ollaan ystävällisiä mutta annetaan ymmärtää ettet kuulu joukkoihin. Näin olen kuullut.

Tiedän, että oma asenne ratkaisee. Se lienee kohdallaan ja ystäviä on ollut aina ja on edelleen myös suomenruotsalaisissa. Olen kiinnostunut parantamaan surkeata kouluruotsiani parhaillaankin opiskelen itsekseni, muutan sinne tai en. Yksi kieli muiden joukossa sekin on.

Olisi kiva kuuulla asiallisia mielipiteitänne.
111013
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

HEI ! OLEN KOTOISIN TAMMISAARESTA.TÄÄLLÄ HETKELLÄ ASUN MUUALLA,MUTTA JOS KÄY HYVÄ TUURI MUUTAN TAKAISIN ENSI KESÄNÄ.ITSE OLEN KAKSIKIELINEN,MUTTA VOIN KYLLÄ KERTOA ETTÄ SIELLÄ ON PALJON SUOMENKIELISIÄ JA MINUN TIETÄÄKSENI ASIOINTI KAUPOISSA JA VEROTOIMISTOSSA TOIMII.MITÄ SISÄPIIRI JUTTUIHIN TULEE NIIN EI KANNATA PELÄTÄ KOSKA NIITÄ ON JOKA PAIKASSA.SE ON KYLLÄ IHAN ITSESTÄ KIINNI NIINKUIN SANOIT.MINÄ RAKASTAN MYÖS MERTA JA TOIVON SAAVANI MUUTTAA SINNE MAHDOLLISIMMAN PIAN. EHKÄ TÄMÄ ROHKAISI LÄHTEMÄÄN KOHTI TAMMISAARTA. MAMMA

Äänestä
  • Kiitos rohkaisevasta viestistäsi. Kaupunki on sievä vanhoine pikkutaloineen, merellisen ympäristön kanssa sillä on merkitystä. En osaa kuvitella asuvani Porvoon suunnalla vaikka kaupunki onkin sievä. En osaa edes selittää, miksi tällainen tunne on ollut aina.

    Suositteletko jotain aluetta, varmaan sielläkin on eroavaisuuksia?

    Vuosi sitten kävin jo tunnustelumatkalla katsomassa pikkutaloa. Ihmettelin välittäjän hämmästelyä, miksi Tammisaari kiinnostaa sinua? Kysymys tuli niin yllättäen muuten mukavalta vaikuttavan välittäjän suusta. Ehkä osittain siitä jäi epävarmuus viihtyisikö ja voisinko kaupunki tuntua omalta. Yksin elävänä tuskin on kysymys mistään suomenkielisten invaasiosta, jos joku nyt sitä pelkää. Kokemus oli toivottavasti vain yksittäistapaus.Kaikki muut kohtaamani ihmiset olivat mukavia.
    Suomen kansalaisena pitäisi olla vapaa muutto-oikeus sinne missä kokee viihtyvänsä. Enakkoluulot ovat mielestäni mielen köyhyttä.

    Olen kuullut myös sellaista, että joillakin alueilla ei suomenkielisille edes myydä, ei ainakaan tonttia kaikilta alueilta. Sanotaan että kaupat on sovittu. Kaikenlaista sitä kuulee.

    Äänestä

  • Meren kutsu kirjoitti:

    Kiitos rohkaisevasta viestistäsi. Kaupunki on sievä vanhoine pikkutaloineen, merellisen ympäristön kanssa sillä on merkitystä. En osaa kuvitella asuvani Porvoon suunnalla vaikka kaupunki onkin sievä. En osaa edes selittää, miksi tällainen tunne on ollut aina.

    HEI TAAS!OLISI HELPOMPI JUTELLA VAIKKA PUHELIMESSA TAI SITTEN JOS SAAN SUN M-OSOITTEESI.VOISIN AIKA PALJON KERTOA.TERVEISIN BBB

    Äänestä

  • BBB kirjoitti:

    Pitää luoda jokin tilapäinen maili, sillä vakituisesti käyttämääni ei oikein viitsisi laittaa näille julkisille foorumeille, roskapostin sun sämppien vuoksi. Ihmettelen kuinka ihmiset laittavat tännekin @-merkeillä eikä (at) joka on turvallisempi netissä.

    Ensiksi pitää vain löytää ja luoda tilapäisosoite, ja sen jälkeen voimme vaihtaa numeroita tai maileja.

    Olisi kiva kuulla tarkemmin asioita. Maltahan odottaa. Tai jos sinulla on parempi ehdotus tai on sellainen posti johon voisin lähettää.

    Minun sähköpostiosoitteeni on anneli miuku korvessa piste net

    Äänestä

  • BBB kirjoitti:

    Minun sähköpostiosoitteeni on anneli miuku korvessa piste net

    Hei, laitan postia.

    Äänestä

  • BBB kirjoitti:

    Minun sähköpostiosoitteeni on anneli miuku korvessa piste net

    tästä saat postia mainki hiirenhäntä ja webinfo piste fi

    Äänestä

  • Meren kutsu kirjoitti:

    Kiitos rohkaisevasta viestistäsi. Kaupunki on sievä vanhoine pikkutaloineen, merellisen ympäristön kanssa sillä on merkitystä. En osaa kuvitella asuvani Porvoon suunnalla vaikka kaupunki onkin sievä. En osaa edes selittää, miksi tällainen tunne on ollut aina.

    Suositteletko jotain aluetta, varmaan sielläkin on eroavaisuuksia?

    Vuosi sitten kävin jo tunnustelumatkalla katsomassa pikkutaloa. Ihmettelin välittäjän hämmästelyä, miksi Tammisaari kiinnostaa sinua? Kysymys tuli niin yllättäen muuten mukavalta vaikuttavan välittäjän suusta. Ehkä osittain siitä jäi epävarmuus viihtyisikö ja voisinko kaupunki tuntua omalta. Yksin elävänä tuskin on kysymys mistään suomenkielisten invaasiosta, jos joku nyt sitä pelkää. Kokemus oli toivottavasti vain yksittäistapaus.Kaikki muut kohtaamani ihmiset olivat mukavia.
    Suomen kansalaisena pitäisi olla vapaa muutto-oikeus sinne missä kokee viihtyvänsä. Enakkoluulot ovat mielestäni mielen köyhyttä.

    Olen kuullut myös sellaista, että joillakin alueilla ei suomenkielisille edes myydä, ei ainakaan tonttia kaikilta alueilta. Sanotaan että kaupat on sovittu. Kaikenlaista sitä kuulee.

    Tammisaaren säännöistä (kirjoittamattomista tai paperille väännetyistä) en osaa sanoa, mutta Ahvenanmaalle on aika turha haikailla.

    Äänestä

Muutimme tänne kaksi vuotta sitten ja olemme olleet tosityytyväisiä. Minulla ei ole ollut mitään ongelmia asioida suomeksi. Kaikkien viranomaisten kanssa pärjää hyvin.

Minkä alan yritys sinulla on?

Tammisaari on ihana pieni kaupunki. Viihdymme täällä oikein hyvin. Mistäpäin katsoit taloa?

Muuta ihmeessä!

Jatkaisin mielelläni keskustelua kanssasi, jos annat jonkun sähköpostiosoitteen.

Äänestä
  • tuntee olonsa tervetulleeksi. Taitaa toisaan olla kivoja ihmisiä siellä.
    Katso tuohon edelliseen vastauskseni BBB:lle. Tosiaan olisi kiva vaihtaa mielipiteitä.

    Se talo oli 5-6 km kaupungista poispäin.Luuen et minulle riittää kuitenkin huoneisto, jostain vanhasta tunnelmallisesta talosta.

    Niin mitäkö teen työkseni, jos kertoisin tässä suurpiirteisesti, et olen jonkin sortin sisällöntuottaja.

    Äänestä

  • olisi maininki hiirenhäntä webinfo piste fi

    Jutellaan,

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Meren kutsu kirjoitti:

Tekisi mieli muuttaa läntiselle rannikkoseudulle, ostaa asunto sieltä, meren läheisyys, rauhallinen ja turvallinen ympäristö houkuttaa. Esim. Inkoo-Tammisaari. Matka Hesaan ei ole niin luonnottoman pitkä kun ei kovin usein tarvitse reissata.

Arveluttaa kuitenkin, kuinka suomenkielisnä pärjää verottajan ja muiden viranomaisten kanssa, ollaanko asenteellisia jne.varsinkin kun työskentelen yrittäjänä itse työtä voin periaatteessa tehdä vaikka Kiinassa, mutta verottaja menee asuinpaikan mukaan. Mitkä ovat yleisesti asenteet suomenkielisiä kohtaan näillä alueilla? Jotakin olen kuullut esim. Tammisaaresta, kuten tavallista, ihmiset kertovat useinkin ikävät asiat. Sisäpiireihin tuskin päästetään, ollaan ystävällisiä mutta annetaan ymmärtää ettet kuulu joukkoihin. Näin olen kuullut.

Tiedän, että oma asenne ratkaisee. Se lienee kohdallaan ja ystäviä on ollut aina ja on edelleen myös suomenruotsalaisissa. Olen kiinnostunut parantamaan surkeata kouluruotsiani parhaillaankin opiskelen itsekseni, muutan sinne tai en. Yksi kieli muiden joukossa sekin on.

Olisi kiva kuuulla asiallisia mielipiteitänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu