Kysymys

Olen joulukuun ja tammikuun ajan saanut toimeentulotukea. Marraskuussa (silloin en saanut tukea) myin omaisuuttani noin 150 euron edestä, jotta saisin uuteen asuntooni hankittua tarvikkeita. Joulukuussa sain normaalin toimeentulotuen, mutta nyt tammikuun tuesta minulta oli vähennetty tuo satanen mitä olin marraskuussa saanut?! Onko tuo mahdollista, että noin voidaan vähentää nuo rahat tuestani? Minulla ei siis ole ollut minkään näköisiä tuloja muuta kuin nuo myymistäni tavaroistani saadut voitot. Kannattaako valittaa? En pärjää tätä kuuta tuolla rahasummalla.
8545
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ilmoitti mahdollisuudesta ottaa marraskuussa saatu omaisuuden tuotto huomioon tammikuun toimeentulotukea myönnettäessä?
Tuntuu sietämättömältä jo se, että vähävaraisen pienetkin yritykset saada satunnaisesti hivenen ylimääristä rahaa toimeentulotukinormien lisäksi eivät onnistu. Se, ettei asiakasta riittävän selkeästi informoida mahdollisuudesta ottaa tuloja huomioon tulevia toimeentulotukipäätöksiä tehtäessä loukkaa mielestäni ihmisoikeuksia. Päivittäin näitä asioita pyörittävät sosiaalityöntekijät mieltänevät soveltamansa käytännöt itsestään selviksi. Sitä ne eivät läheskään aina ole asiakkaille, jotka monesti muutenkin kokevat sosiaalitoimistossa asioimisen vaikeana.

Äänestä
  • No eipä minulle mitään kerrottu. Kävin eri toimistossa (muuton takia) ensimmäisen kuukauden aikana ja silloinkin tililleni oli tullut hieman rahaa, mutta se ei vaikuttanut tukeen ollenkaan. Sitten toisessa toimistossa kävi näin. Eli tilanne ei ole noudattanut mitään loogista kaavaa vaan virkailija on soveltanut omiaan. Lisäksi yksi raha summa oli luotolta (eli laina) itse siirtämäni summa. Tämäkin oli miinustettu. Silloin kun myin tavaroitani en edes tiennyt että tulen asioimaan sosiaalivirastossa. Ja se reilu satanen oli marraskuun ainoa tuloni pitkään aikaan.

    Äänestä

Olet vaan realisoinut rahaksi sen, mitä sinulle jo kuuluu. Vaati oikaisua.

Äänestä
  • Omaisuuden myynti on tuloa jos myytävä tuote ei ole hankittu tt-tuen perusosilla.

    esim. puhelinosakkeen myynnistä tai auton myynnistä saatu tulo on käytettävä myyjän talouden elämiseen.

    Samoin jos saat asuntolainaa niin siitäkin pitää ainakin osa käyttää elämiseen.

    Äänestä

  • riippuu... kirjoitti:

    Omaisuuden myynti on tuloa jos myytävä tuote ei ole hankittu tt-tuen perusosilla.

    esim. puhelinosakkeen myynnistä tai auton myynnistä saatu tulo on käytettävä myyjän talouden elämiseen.

    Samoin jos saat asuntolainaa niin siitäkin pitää ainakin osa käyttää elämiseen.

    on ollut tt myöntamisen ajankohtana tiedossa eikä ole vaikuttanut tt:een, ei sen realisointikaan vaikuta. Tuo summa vaikuttaisi kyllä enemmänkin jonkun vaatekappaleen tai käyttötavaran myyntihinnalta.

    Äänestä

..on niin pieni summakin, ettei minun mielestäni tuollaista voi kahta kuukautta eteenpäin vyöryttää.

"En pärjää tätä kuuta tuolla rahasummalla."

Akuuttiin ahdinkoon valitettavasti oikaisuvaatimus tuskin auttaa. Käsittely kestää 1-3 kk (ja aika harvoin päätös muuttuu tuossa vaiheessa). Tämän jälkeen hallinto-oikeuteen tehtävän valituksen käsittely kestää vielä n. 6-12 kk.

Äänestä

mistä sossun täti tietää, että olet myynyt tavaroitasi ja saanut siitä 150 euroa rahaa? Suosittelen että tällaiset tavaroiden myynnistä saadut summat otetaan puhtaana käteen, ei pankkitilille. Eri juttu jos on kyse isommasta jutusta, vaikkapa auton myynnistä. Jos myy vaikka vanhat stereosi, ei siitä tarvitse kenenkään tietää mitään.

Kyllähän sossut ottavat huomioon vaikka plussasetelit ja kaikki muut mahdolliset, mitä ikinä keksivät, jos niille antaa siihen mahdollisuuden.

Äänestä

Toimeentulotukea myönettäessä otetaan pääsääntöisesti tuloina ja menoina huomioon sellaiset tulot ja menot, jotka kohdistuvat ko kuukausille. Et ole marraskuulle hakenut ttt:tä, joten tuota myyntituloa ei pidä ottaa huomioon tulona. Ainoastaan suuret kertakorvaukset kuten erorahat tms. voidaan normilaskelmassa ottaa huomioon perusteena se, että ainakin osa tuollaisesta tulosta on käytettävissä haettaessa ttt:tä.

Itselleni kävi samoin eli sossun virkailija teki normilaskelman, jossa otettiin pienetkin vanhempien avustukset aikaisemmilta kuukausilta huomioon tuloina. Jouduin tekemään valituksen hallinto-oikeuteen, josta asia palautettiin Helsingin erääseen sosiaalivirastoon uudelleen käsiteltäväksi. Rumbassa meni vuosi, mutta lopulta oikeus toteutui.

Kyllä pisti vihaksi, miten voidaan selkeästi lainvastaisesti tehdä tuollaista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epäoikeudenmukaista? kirjoitti:

Olen joulukuun ja tammikuun ajan saanut toimeentulotukea. Marraskuussa (silloin en saanut tukea) myin omaisuuttani noin 150 euron edestä, jotta saisin uuteen asuntooni hankittua tarvikkeita. Joulukuussa sain normaalin toimeentulotuen, mutta nyt tammikuun tuesta minulta oli vähennetty tuo satanen mitä olin marraskuussa saanut?! Onko tuo mahdollista, että noin voidaan vähentää nuo rahat tuestani? Minulla ei siis ole ollut minkään näköisiä tuloja muuta kuin nuo myymistäni tavaroistani saadut voitot. Kannattaako valittaa? En pärjää tätä kuuta tuolla rahasummalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu